lauantai 9. maaliskuuta 2019

Suvun rakennusmestarien tuotantoa

 Mummula Kykyrillä. Talo rakennettiin 1917, ainakin silloin
isän isoisä K.A Renell muutti siihen perheineen. Konrad Adielilla
ja Helmillä oli jo silloin 5 lasta: Niilo, Martti, Sanni, Oiva ja Sulo.
Kykyrillä heille syntyi vielä Saimi, Heikki ja Juho.
Talo purettiin 1967 uuden talon tieltä.

 Mummu ja pappa lapsineen 1940-luvulla.
Vas. takana Terttu, Priita, Esteri ja Maria.
Edessä Eevi, Matti ja Martti, sylissään Laura.

Minua oon aina kiehtonut vanhat talot ja olen ollut kiinnostunut
edesmenneiden sukulaisten rakentamista taloista. Niinpä kiersin
viime talvena kylää ympäri ja kuvailin taloja, joiden tiesin olevan
sukulaisten tekemiä ja osa edelleen omistamiakin.
Suvussa on ollut monessakin polvessa rakennusmestareita ja puu-
alan osaajia, ihan tähän päivään saakka, talotehtaan omistajiakin.
On ollut Renellejä, Rivantoja, Lehtoja, Tapioita, Toivosia ym.
He rakensivat talojen lisäksi kouluja, kauppoja ja siltoja.

 Kunnanlääkärin talo. Rakennettu 1920-luvulla. 


 Kunnanlääkäri Paavo Soini, 1926-28.

 Kotipuisto-Kahvila eli Liljan Kahvila. Valmistunut 1932.
Nykyisin yksityisasuntona.


 Pernun amerikantalo Suutarinmäellä.

 Tapiola, suunnittelija ja rakentaja Odert Wilhelm Renell, myöhemmin VilhoTapio. Talossa on amerikan vaikutteita niin sisä- kuin ulkopuolella.


Muistan talon paremmin tällaisena vihreän värisenä, kun asuimme
1980-90 luvulla siinä naapurissa.


Taloa on kunnostettu paljon vuosien kuluessa ja viime aikoina se
on saanut myös uuden ulkovärin pintaansa. Vilho Tapio suunnitteli
myös Kälviän nykyisen kirkon.

 Lukkarinmäki. Mäki-Pernun Amerikantalo.

Oskari Pernun lapsuuden ystävä Vilho Tapio suunnitteli talon.
Tässä on sitä amerikanmallia, jota Tapio on tuonut matkoiltaan.
Tämä talo on ollut jonkin aikaa myynnissä. Jotenkin houkuttelisi
tuon historian ja talon ulkonäön vuoksi... Harmi, kun silloin meidän
alkaessa rakentaa, ei ollut mitään näin kiinnostavaa myynnissä!



Talo on aika iso ja tontilla mielenkiintoisen näköinen puutarha
syreeni- ja ruusupensaineen ja omenapuineen.



 Vilho Tapion suunnittelema talo Kälviän keskustassa. Tässä asui
Tarkkisen perhe ja muistan vielä kouluajoilta tämän talon autiona.
Se purettiin ja kirjasto rakennettiin sen paikalle.

 Välikylän koulu. rakennettu 1908.

 Passojan koulu. rakennettu 1926, K.A Toivonen.


Passojan koulu viime talven kuvissa. Nykyisin asuin- ja firman
käytössä. Minusta vaalea väri olisi ollut parenpi...


 Vuolteen koulu. 1929, K.A Toivonen.

Tämäkin on nykyisin asuinkäytössä, ollut jo kauan. Koulu lakkautettiin
1969. Pääsin viime viikolla käymään talon sisällä. Upeat korkeat huoneet,
valoisat isot ikkunat ja runsaasti tilaa kahdelle! Vintillä on kaksi opettajien
asuntoa, jotka ovat olleet joskus vuokrallakin.

Toivola.

Rakennettu 1900-luvun alkupuolella. Se kunnostettiin täysin  ja tuli
tuhosi sen alle 10 vuotta sitten. Nyt paikalla on vähän samantyylinen
rakennus.
Huh, tulipa pitkä sepustus! Ja paljon vielä jäi tietoa kirjaamatta, mutta
en ala enempää kirjotella. Onpahan nämä kuvat täälläkin tallessa, jos
joku talo puretaan uuden tieltä.
Ai niin, osan kuvista kopioin kirjasta Kälviän kulttuurimaisemainventointi,
Annika Harjula. Ja osa on suvun vanhoja valokuvia.

Ja olipa juuri sopivaa ajanvietettä tälle päivälle. Ulkona on nimittäin
satanut LUNTA koko päivän, ihan sakeanaan!!! Eipä paljoa huvita
ikkunasta ulos katsella. Lumi sais riittää ihan just nyt!
                    Jokirannan Eeviregina.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Terveisiä reissulta


Kävimme viikonlopulla neljän päivän reissulla Tampere-
Helsinki-Espoo. Tavattiin sukulaisia ja ystäviä, kierreltiin
kirppiksillä ja Isossa Omenassa sekä tullessa piipahdus
Lempäälän Ikeassa.


Kolme ensimmäistä kuvaa Road Housen kevätsisustusta.



Nihtisillan ja Suomenojan kierrätyskeskuksissa kuvasin
kivoja kierrätysideoita. 


Yllättävän vähän tuli hankittua tavaraa edelliskertoihin
verrattuna. Ehkä mua hillitsi kotona odottavat maton-
kudekasat ja mattojen virkkaus. Otin vaan kuusi t-paitaa
ilmaisosastolta. Kirjojakaan en jaksanut alkaa raahata.



Kivoja ideoita.


Tämä pihlajanmarjakuvio on tuttu äidin
vanhasta liinasta! Ehkä Finnlaysonin kangas.


Suomenojan kierrätyskeskuksen sovitus-
kopin verhotkin on tuunattu vanhasta.


Kannu löytyi ilmaisosastolta. Sopii mun keräämien
keramiikkaruukkujen sekaan, vaikka olikin halkinainen.


Tekokukkia!

Ikeasta keräsin tekokukkien lisäksi astioita ja sisustusta
leikkimökkeihin. 


Tämä tarjotin neljällä eurolla kierrätyksestä. Sopii
kesällä kasvihuoneeseen...

Niinpä se vaan maaliskuukin koitti ja kevätaurinko
näyttää että ikkunoita saisi pestä...
Oikein ihanaa laskiaista teille kaikille!
                                  Eeviregina.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Synttärit


Tänään, 25.2 tulee 9-vuotta siitä, kun aloitin bloggaamisen.
Tänä vuonna en taida laittaa arvontaa pystyyn, mutta kiitän
teitä kaikkia lukijoitani sydämellisesti yhteistyöstä!
Te kaikki kommentoijat ja lukijakseni kirjautuneet olette
todella tärkeitä - ja annatte edelleen syyn jatkaa tätä kivaa
harrastusta!


Meidän piha ja tie on kuin luistinrataa! Pitäisikö hakea
luistimet ja mennä kokeilemaan?
Ei todellakaan tee mieli lähteä lenkille. Hyvä jos pääsee
kaatumatta autolle. Hiekkaa saisi heitellä koko ajan, kun
se uppoaa jäähän. Autokin luistelee tiellä niin että saa
pelätä sen luisuvan jokeen...



No, välillä sataa vettäkin kaatamalla ja välillä paistaa
aurinko. Sehän tietää kevättä! Nurmikko alkaa näkyä
sieltä, täältä.



Maanpeitekasvitkin jo näkyy!


Jee! Ensimmäinen sipulikukkakin on jo hankittu!
Löysin valkoisen ruukkunarsissin Lidlistä.

Ihania keväisiä aurinkopäiviä toivottelen teille
kaikille! Pysykää pystyssä! 
                                     Eeviregina.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Puutarhavuosi 2018-haaste



 


KruunuVuokko Puutarhan Lumo-blogista heitti minua tällä
mielenkiintoisella haasteella.Haasteen alullepanija on Minna
Hiidenkiven puutarha-blogista.

Ja sitten kysymyksiin ja vastauksiin:

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillu
a.  Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b.  Laiskottelua                                          
c.  Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d.   Betonitöitä / Romutaidetta                      


Kerron tässä sekä työpaikan puhasta että omasta puutarhastani. 
Ei oikein mitään näistä edellmainituista. Ehkä laiskottelua 
omassa puutarhassani siinä mielessä, että en ehtinyt viime 
kesänä juurikaan hoitaa sitä.

                     




2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa                                                              
a.  Tarkasti                                                                                     
b.  Ai missä?                                                                                  
c.  Suunnilleen kyllä                                                                      
d.  Hmm... *viheltelyä*... suunnilleen...                                       

      Suunnilleen. Työpaikan lammen alueen suunnitelmaa tein jo edellisenä 
 talvena ja aika hyvin pysyin suunnitelmissa myöhäiseen syksyyn saakka.
                             

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a.    Ei                                                             
b.   Yksi                                                         
c.   Muutamia                                                 
d.   Autolastillinen... ei kun kaksi... ei kun... 


Autolastillinen työpaikalleni. Syksyllä ostin paljon kasveja alesta ja myös 
edellisenä syksynä. Myös kesällä tuli hankittua kesäkukkien lisäksi perennoja. 
Muutama omallekin pihalle.

4. Menetitkö kasveja?

a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
Mikään ei pääse niitä tuhoamaan.

b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi
kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa.
Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.

c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain
uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.

d. Olisit kysynyt, mikä meillä menestyy! Ei ole sellaista kasvia, jota en
onnistuisi tappamaan, vaikka miten yritän huolella hoivailla.

Viime kesänä en huomannut, että mikään kasvi olisi kokonaan hävinnyt. 
Jotkut tosin olivat aika kärsivän oloisia ja kukkivat huonosti. 
Joskus niitä tuhoutuu talven aikana.


5. Monessako puutarhakohteessa vierailit (taimimyymälöitä ei lasketa!)    
             
a. En yhdessäkään                                                                                              
b. No jos tuttavien puutarhat lasketaan, niin tulihan niissä muutamissa käytyä
c. Monta paikkaa kiersin, monta jäi vielä näkemättä                                        
d. En enää muista, joka viikko vähintään yhdessä, sekä Suomessa että ulkomailla.
Messut, puistot, puutarhat... kaikkimahdolliset kiersin.

Viime kesä oli siitä harvinainen, etten päässyt vierailemaan kotimaassa 
kuin yhden kerran keväällä Aspegrenilla Pietarsaaressa. Yleensä olen 
kiireestä huolimatta ehtinyt ainakin Lapualle Jokilaakson puutarhaan ja 
Hatanpäälle Tampereelle. Loppukesästä pääsin Italiassa kurkkaamaan
kaupunkipuistot Veronassa ja Sirmionessa.

6. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

No tietenkin haluaisin puutarhastani oikean Paratiisin, runsaine ja 
rehevine kasveineen! Haluaisin laajat alueet kärhöjä, alppiruusuja, 
unikoita, sormustinkukkia ja salkoruusuja.
Minua kiehtoisi myös Moskovan kaunotar-syreeni ja 
purppuraomenapuu Hopa.



7. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2018?
a.   Lämpö ja aurinko                  
b.   Kuivuus                               
c.   Kukkaloisto                         
d.   Joku muu. Mikä?                


Lämpö ja aurinko! Oikea intiaanikesä!


8. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna? 



Saavutukset oli aika vaatimattomia, mutta työpaikalla lammen 
aluetta sain tehtyä vielä syksyllä aika tavalla eteenpäin. Tokikaan se ei 
ole vielä lähellekään valmis.



Kotona sain kunnostettua ja siivottua lavakauluslaatikoita ja 
istutettua niihin yrttejä ja mansikoita.


9. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Paras hankinta? Enpä tiedä, mutta toivon että kaikki ostamani 
lumikärhöt alkaisi kukoistaa, niin lammella kuin kotonakin.

10. Tuliko tehtyä virhehankintoja?       

Enpä ainakaan tiedä vielä.  Katotaan keväällä, onko joku kasvi 
menehtynyt talven aikana.



11. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Kaikki kasvit, jotka ovat hengissä kuuman ja kuivan kesän jälkeen! 
Jokirannasta huolimatta kukat kuivuivat, vaikka iltaisin 
kastelimmekin pihaa.



12. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi? 

Alppiruusut ja kärhöt. En edelleenkään saa niitä kukkimaan ja 
kukoistamaan. Omaa osaamattomuuttani kylläkin. Vadelmapensaat tuotti 
huonosti satoa tänä kesänä. Italian matkan jälkeen
huomasin järkyttyneenä, että ampparit meinasi tuhota kaikki omenat! 
No kyllä niitä riitti silti vielä hilloksi astikin.




13. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi? 

Kasvihankintoihin, niin kotona kuin työpaikallani.



14. Mistä ihan todella innostuit?     
                                               
a.   Uudesta kasvituttavuudesta                                                    
b.   Jostain puutarhafilosofiasta tai puutarhan tyylisuuntauksesta
c.   Väreistä                                                                                   
d.   Ihan joka asiasta!                                                                    

Talven jälkeen innostun kaikesta vihreästä, mitä maasta nousee. 
Uskomatonta, mitä ihanaa kukkarunsautta tuolla lumen 
alla lymyilee!



15. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
a.   Kastellut                             
b.   Lannoittanut                      
c.   Hoivannut kasveja            
d.   Kitkenyt                            

Noita kaikkia... kaikki jäi ihan puolitiehen viime kesänä, varsinkin
 kotona. Ehdin vasta syksyllähiukan siivoilla ja ehostaa pihaamme. 
Enkä tehnyt edes yhtään oksasilppua hakettimella...  Jokikin meinasi 
ihan kuivua kesän kuumuudessa!



16. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? 
a.  kastellut                      
b.  lannoittanut                
c.  Hoivannut kasveja     
d.  Kitkenyt                    

Ei mitään näistä.   

         

17. Odotatko tulevaa/alkavaa/alkanutta kasvukautta...   

a.  Suurin suunnitelmin?                    
b.  Kunnianhimoisin odotuksin?        
c.  Kauhunsekaisin tuntein?               
d.  Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

D! Pitkän talven jälkeen kevät ja kesä  on niin parasta! Sitä odotellessa!!!



Haasteen säännöt:

1.  Kerro, keneltä sait haasteen.                          
2.  Kerro haasteen aloittaja.                                
3.  Haasta vähintään yksi blogiystäväsi mukaan.


Tämä haaste on kiertänyt jo aika tavalla, mutta jos se ei ole 
vielä tavoittanut juuri Sinua, nappaa se tästä jos kiinnostaa!

Hei, vielä sellaista kyselen, että miten ne Googlen muutokset
vaikuttaa blogiin ja bloggaamiseen, vai vaikuttaako?
 Nimimerkki Ihan Pihalla.

Ja hei, vielä sellaista, että nyt on todella surullisia uutisia!
Matti Nykänen R.I.P

Huh, tulipa tämä haaste tehtyä! Ja samalla sai selailla kesäkuvia, ihanaa!
                                                     Eeviregina.