torstai 18. maaliskuuta 2010

Matkalla


Tärkeää on lopulta matka, ei päämäärä.
                                  Kirjailija Ursula K.Le Quin


Olemme harrastaneet matkailua lähes koko ikämme. Sitä on ollut laidasta laitaan, reppureissaamisesta
asuntoauto matkailuun ja joskus ryhmämatkailuakin. Yleensä kuitenkin omatoimi seikkailua.


                                                                        Italian alpit/Dolomiitit
Asuntoautolla Euroopassa.
Olemme ajaneet useita kertoja Baltian kautta Etelä-eurooppaan. Onhan siellä kapeita ja uraisia teitä ja ruuhkaa kaupunkien porteilla. Puolan pojat saksanautoillaan ja transiittorekat ajavat lujaa ja vaarallisesti. Mutta me tykkäsimme ajella sieltä kautta. Yleensä lähdimme syyskuussa matkaan, silloin  ei ollut enää liikaa muita matkaajia.
 


                                                                Ponte Veccio silta Firenze

Kerran ajoimme aina Italian Firenzeen saakka, siellä satoi ensi lumi ja Alpeilla satoi myös. Ystävämme Antonio asuu Alpeilla St. Ulrichissa ja olihan siellä upeat maisemat, minulle korkeanpaikan kammoiselle liiankin upeat ! Vuoristossa laitetaan lumiketjut, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Illalla ystävällisten naapurien neuvomana siirsimme auton alas laaksoon uutisissa luvatun tulevan lumimyräkän takia.





                                                                         Antonion piha Dolomiiteilla     


                                                                        22 lokakuuta syksyinen päivä

 
                                                                       23 lokakuuta lumi tuli laaksoon


Italiasta Itävaltaan, Brenneron sola 
                                      
Joskus kiertelimme Puolassa, Saksassa ja jatkoimme Tsekkiin ja Prahaan. Kävimme useilla keskitysleireillä, niitähän valitettavasti Euroopassa riittää. -Kerron niistä myöhemmin.






 
 





    Pollet vielä kopottelee Baltian teillä.
 
 
        Puolalaista kerrostaloasumista. 
 
    
                                                                    Quedlinburg, Saksa
Punatiilikattoa on mukava kattoa.


                                                                   






           





Prahaan illaksi

Ajelimme myös Puolan ja Saksan läpi Hollantiin, Tanskan
ja Ruotsin kautta kotiin. Jos tulimme Ruotsista laivalla,
se oli yleensä rahtilaiva. Finnlinkillä on isot hytit, hyvät ruuat,
rauhallinen meiniki ja laiva ajaa nopeammin kuin
matkustajalaivat.


       Proomuja Rotterdamissa  
 
 
    




Yö kanavan varrella. 

Nyhavn     
     
   

Karen Blixenin museo Rungstedlundissa.


Rantatiellä Köpiksestä pohjoiseen talot ja puutarhat
kuin sisustuslehtien sivuilta. 

Syyshortensiaa 

Nyt olemme myyneet asuntoautomme ja niiltä ajoilta on hyvät muistot mielessä. Olihan se vapautta ajaa minne ja milloin haluaa. Syödä ja nukkua ihan missä vaan. Tavaraakin tuli ostettua kun sitä sopi enemmän autoon kuin matkalaukkuun. Ehkä vielä joskus reissaamme asuntoautolla, kuka tietää ?

 
Aamuyö Etelä-Ruotsissa

 
                                      



















                         







8 kommenttia:

  1. Heips Eeviregina,
    sattumalta eksyin blogiisi :)
    Kivoja matkakuvia ja meillekin tuttuja paikkoja. Mutta muistelen, että tuo silta Firenzestä on Ponte Veccio. Se silta, jossa myydään kultaa ja kimallusta, aitoa ja epäaitoa ;)
    ja Huokausten silta, Ponte dei Sospiri, on Veneziassa. Siis se silta, jossa useimmat vangit näkivät auringonvaloa viimeisen kerran.

    Meilläkin oli asuntoauto vuosia, mutta nyttemmin olemme sen myös myyneet...matkustelemme nyt jotenkin muuten :D

    Laita matkajuttuja lisää, ne ovat aina kivoja katseltavia ja luettavia!

    :D

    VastaaPoista
  2. Hei, joo siltojen nimet meni sekaisin, onneks oli edes sama maa! Kiitos vinkistä! Veneziassakin on käyty, mutta henkilöautoreissulla, josta joskus myöhemmin.
    Tää laitto takkuaa muutenkin, tekstit hyppii mihin sattuu ja muutama kuva vielä puuttuu.Pakko lähtee kaupunkiin asioille, laitto siirtyy iltapäivään. Iloista kevättä!

    VastaaPoista
  3. Hyva,etta matkat on muistoissa ja kuvina...
    Paljon olette kiertaneet ja maailmaa nahneet.
    Ihanat nuo ruusuiset puutarhakuvat!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vierailusta blogissani. Oli heti tultava vastavierailulle.
    Ihania matkakuvia. Tuolla tavalla matkustaen näkee paljon.
    Tekee jo mieli kesämatkalle.

    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Upeita matkakuvia olet laittanut, kiitos niistä! :) Kyllä tässä matkakuume alkaa nousta, mikään ei ole niin mahtavaa kuin nähdä uusia paikkoja ja omatoimimatkailuhan on oivallinen tapa nähdä paljon! Haaveilen itse, että vanhana asuisimme etelän lämmössä pysyvästi :)
    Mukavaa sunnuntaipäivää toivotellen!

    VastaaPoista
  6. Teillä on ollut aivan upea asuntoauto ja mitkä huikeat kokemukset, saitte nähdä ja kokea uskomattoman upeita kohteita!
    Kiitos näistä kuvista katsoin pitkään ja katson vielä uudestaan,koska useissa kohteissa olemme itsekkin käyneet, muistot...

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia varmasti ihanilta matkoilta vuosien varrella.

    VastaaPoista
  8. Karen Blixenin museo Rungstedlundissa.

    Olen menossa keväällä Malmöön. Haluaisin poiketa museossa. Osaatko kertoa etäisyys esim. Köpiksestä?
    Onko sinulla ajatus kertoa ko museosta lisää sivuillasi?
    Kiitos mielenkiintoisesta blogista.

    VastaaPoista