lauantai 17. joulukuuta 2011

Matka Joulun Maahan

Mehikasveja siskoni parvekkeella

Näin Joulun alla muistelen matkaani sinne Joulun varsinaisiin maisemiin.
Vihdoinkin voin  kertoa siskoni pihaprojektista Israelissa. Olihan siinä haastetta,
että osaa valita oikeat kasvit jotka kestävät 30-40 C melkein ympäri vuoden !

Mehikasveja

Siskojeni kanssa kierreltiin puutarhamyymälöissä, puistoissa ja kurkittiin 
talojen pihoille mitä ideoita niistä löytyisi.
-Alla esimerkejä :

Bougainvillea

Korkeita pensaita, ympärivuoden kukkivia.

Murattia

Maanpeitekasveiksi murattia, erilaisia mehikasveja ja viininpunaista
juorua.

Mandariinipuu palmun alla.

Isoja sitrus- ja muita hedelmäpuita, palmua ja oliivipuita.

Kaktuspenkki

Kaktukset pärjäävät näin kuumassa.

Ruusua, ruusua...

Laattakäytäviä

Laattaa ja soraa.

Maaliskuussa näin tontin ja talokin oli jo puoliksi valmiina. Pihakiveyksiä
alettiin tehdä ja kukka-altaita muurata. -Ja tällainen siitä pihasta tuli.

Sisääntulo valuvaiheessa.

Kivilaattaa, murskaa, puuterassia. Palmu, oliivipuita, bougainvilleaa.

Etupihan terassi ja katos.

Pienen terassin kattoon istutettiin viinirypäleköynnöstä, joka teki
jo hedelmiä. Vasemmalla muuria pitkin kasvaa passion, jossa 
oli jo kymmeniä hedelmiä.

Kaktuspenkki
Suurimman osan kaktuksista olen keräillyt paloina ja istutellut ruukkuihin
vuosien kuluessa. Nyt ne saavat kasvaa omassa muuratussa penkissä.
 Mullan pinnalle laitettiin vielä pientä valkoista kivimurskaa
  suojaamaan kuumuudelta.

Tähän tuli kivimurskaa, ruusua, bougainvillea ja iso
limoviikuna ruukku.

Ruusu täydessä kukassa, takana limoviikunaruukku.

Kesäkuussa istutettu ruusu on jo näin komea !

Sitruunapuu

Pihalle istutettiin sitruunan lisäksi appelsiini, omena, aprikoosi
ja persikkapuut. Lisäksi baanaanipuu ja mansikkapensas.

Vasemmalla iso oliivipuu, oikealla kaktuspenkki ja
etualalla appelsiinipuu. Taustalla näkyy rypäle- ja passion
köynnökset. Multa peitetään tekonurmella, näin kuumassa ei
oikea nurmi kestä.

Takapihalla on myös yrttimaa, jossa kasvaa teessä käytettävää
nanaa, sekä minttua, basilikaa, timjamia, rosmariinia ja laventelia.
Sekin ihme tuli koettua että kylvin salaattia marraskuussa !

Talo ja piha naapurin ikkunasta katsottuna.

Istutin kukkapenkkeihin sipulikasveja, bougainvilleaa ja laventelia.
Isoihin ruukkuihin laitoin riippapelargoniaa, markettaa ja oliivipuita.
Lisäksi keräsin teiden varsilta kaktuksia, mehikasveja sekä laventelia
ja rosmariinia. Tökkäsin ne vain suoraan maahan ja osan ruukkuihin
kasvamaan.

Mullan kuokkiminen kävi työstä, en koskaan olen nähnyt niin kovaa maata. 
On ihme että niin kuivassa ja kuumassa saadaan mitään kasvamaan. No, 
toivottavasti kaikki onnistuu ja seuraavan kerran sinne mennessäni
vastassani on viidakko!

                                             Mukavaa  Joulun odotusta kaikille   


                                                                                  Eeviregina

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja niin tuttuja kasveja!
    Miten ihana puutarha siskosi taloon tuli,ja arvaa,olenko kade kaikista noista hedelmäpuista...
    Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Tulin vastavierailulle ja katsastamaan puutarhamatkasi kuvia. Aikamoinen puutarhamatka tosiaan!:) Mukavaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. On siellä vain niin erilaista :) Meillä pitää kasvien kestää kylmää ja siellä niin kuumaa... Kaunista saitte aikaiseksi.
    Hyvää 4. adventtia!

    VastaaPoista
  4. Todella eksoottinen puutarhaprojekti, varmasti oli mielenkiintoista suunnitella ja toteuttaa! Ihanaa joulun aikaa Eeviregina!

    VastaaPoista
  5. Tykkäsin kyllä kovasti suunnitella ja toteuttaa tuota pihaprojektia.
    Löysin paljon esimerkkejä pihoilta ja puutarhoista, siellä kun näkee miten isoiksi puut ja pensaat tosiaan kasvavat suotuisissa oloissa.
    Hedelmäpuut ovat ihan luksusta, omalta pihalta saa kerätä eksoottista satoa!
    Ja kuinka ihanaa, ettei syksyllä tarvi suojata ja kuljetella kasveja sisälle pakkasista!

    Toisella siskollani on ruukkupuutarha, eniten juuri kaktuksia ja erilaisia mehikasveja. Muutossa oli kuulemma 100 kukkaruukkua kuljetettavana...
    Eniten ihastelen juuri mehikasveja ja kaktuksia.Mulla kotona pieniä rupuja ikkunalla ja meinaavat nekin kuolla... Ja Israelissa kasvavat jopa monimetrisiksi puiksi!

    Kerron joskus myöhemmin varsinaisesta KAKTUSPUUTARHASTA, jonka näin Ein Gedin kibbutsilla! Aivan ällistyttävää siellä erämaassa!

    Mulla on jotenkin rento ja lepposa joulufiilis, en jaksa tänä jouluna touhuta niin paljon kuin ennen. Toivottavasti tämä tunne säilyy ensi viikollakin! Rentoa tunnelmaa teillekin!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Missä päin Israelia siskosi asuu?

    Varmasti vähän erilaiset haasteet on maaston kuin ilmastonkin suhteen kuin Suomessa...

    Ihanaa 4. adventtia!

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä aurinko ja valo ihanalta, melkein on jo unohtanut miltä ne näyttävät :)

    Kiva projekti teillä ollut, haasteellinen, mutta varmasti myös palkitseva.

    Ihanaa joulunalusviikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille vierailuista!
    Maria, siskoni uusi talo on Jerusalemin liepeillä ja toinen siskoni asuu Jerusalemissa.
    He ovat asuneet jo parikymmentä vuotta siellä, aikoinaan kibutsille menivät ja sille tielle jäivät...
    Seurasin siskoni pihalla auringon kiertoa ja kaktuspenkki oli noin tunnin varjossa, muulloin ja kaikkialle muualle aurinko paistoi koko päivän. Ja mun aikanani oli vain +23C lämpöä.
    Touhukasta ja tunnelmallista jouluviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Oi tavaton ihmettelin kuinka voikaan kasvaa noin kuumassa näin paljon kauniita kasveja tietty vettä menee paljon kukoistaakseen, mutta sitten on paljon kasveja jotka pärjäävät vahemmällä kastelulla.
    Oleskelu alue on sanoin kuvaamattoman kaunista jokainen yksityiskohta on huolella tehty ja niin paljon puita ja kaikkea kaunista ympärillä ruukkuineen, todella kaunista ja mielenkiintoista.
    On sinulla siellä ihmeteltävää ja ihasteltavaa, vaikka muille jakaa ja kiitos kuin jaoit saimme iloa tähän pimeän talven keskelle ainakin meillä on lumeton maa...toistaiseksi.

    Kysyit on se oikea kaali, niin se on oikea kaali, mutta ei syötävä, olen sen kukkakaupasta ostanut, syksyllä niitä on maahan ja ruukkuihin istutettavia, mutta näissä on pitkät varret jota myös lyhennän joka toinen päivä ja ne ovat maljakossa.

    Oikein hyvää joulun aikaa sinulle<3

    VastaaPoista