perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kevätmielellä

Perunanarsissit

Heddasin Heidiltä sain jokin aika sitten Hyvänmielen haasteen.

Tällä hetkellä hyvää mieltä tuovat esim. puutarhan ja pihan tutkiminen,
joka päivä mullasta nousee uutta. Lisäksi hyvää mieltä tuovat kesän odotus, 
aurinkoiset päivät, valoisammat illat, kahvit terassilla ja kirpparilöydöt.
-Lisäksi miehen parempi vointi ja hänen kotiinpaluunsa työmatkalta ulko-
mailta, sekä kaikkien yhteisten matkojen muistot ja uusien suunnitelmat.

Tulppaanit ja krookukset terassilla

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. 
Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa ( jos saa 
haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää ). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. 
Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi 
(linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Lähetän hyvänmielen haasteen seuraaville blogeille:
Lisay - Pieni oliivipuu
Kikke -  Talo tähtitaivaan alla
Mammeli - Kivimäen elämää
Hilma -  Maitolaiturilla
Aila -  Mäntylä


Makuuhuoneen ruusuja

Tallinnasta tullessa kävin Hemtexissä ja löysin sieltä makuuhuoneeseen
ruusuiset tabletit ja lampulle hupun. Ihan samaa kuviota kuin laskosverhoissa.

Tulppaanit

Ikean tuppaaneita riitti sisälle ja pihalle. Melkoista rumpaa
se olikin, kun aina tuli yöpakkaset ja kukat piti hakea sisälle.
Istutan näitä kevätkukkien sipuleita myöhemmin pihalle,
jospa ne jaksaisivat kukkia ensivuonnakin.

Vanhaa kiviaitaa

Vanhoja kiviaitoja on täällä erityisen paljon. Olen siirrellyt sammaleisia 
kiviä pihallemme uusiin kiviaitoihin, rikkomatta tietenkään vanhoja.

Ensimmäiset Krookukset

Lumet sulavat ja joki tulvii. Päivät kuluvat kevät-töissä, pieniä
alueita olen saanut jo haravoitua ja kukkapenkkejä putsailtua.
Kevät keikkuen tulevi !

Hyvää kevätmieltä toivottelen teillekin.                 Eeviregina     

14 kommenttia:

  1. Kauniita hyvän mielen asioita:) Ihanaa,kun teillä kevät etenee nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläkin hetkellä vettä sataa, eikös sen pitäisi tuoda kesää... Pihallani piippoja nousee ja kevätkukkaset alkavat kukkimaan.
      Olisi mies saanut tuoda sieltä teiltä vähän enemmänkin sitä aurinkoa ja lämpöä mukanaan!

      Poista
  2. Tää on nyt tosi riemullista alkavaa kevään aikaa! Ja tästä vielä paranee. Nuo vanhat ja sammaloituneet kiviaidat ovat kyllä ihania! Monesti olen miettinyt ehdottaa perustettavaksi paikallisia kiviaitayhdistystksiä, jotka alkaisivat huolehtia ja korjailla kasvillisuuden alle jääneitä vanhoja aitoja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä meidän ympäristössä on paljon kauniita kiviaitoja. Ja uutta ollaan tehty omalle pihallekin. Jotkut inhoavat kivikasoja, jotkut sammalta ja en minäkään tykkää käärmeistä, jotka asustelevat tuolla kiviaidoissa.
      Sammal on mun mielestä kivien päällä ja nurmikollakin ihanaa, pehmeää jalan alla. Serkullani on iso tiilinen alue sammaleen peitossa...
      Oman pihan kiviä olen sammaloittanut piimällä.

      Poista
  3. Heissan,
    Kiitos kovasti hyvänmielen haasteesta,
    hyvää mieltähän löytää varsinkin nyt keväällä
    jokapuolelta:)
    Ihania nuo ruusu-aiheiset tekstiilit, voi nyt pitäisi
    itsekin päästä Hemtexiin hakemaan noita ruusutabletteja!
    Sammaloitunut kiviaita on niin kaunis,olisi upeaa jos
    omalla tontilla olisi sellainen, mutta ainahan voi rakentaa:)
    Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemtex lopetti täällä Kokkolassa ja jotenkin unohdin koko kaupan, luulin että se loppui kokonaan.
      Siksi olinkin ihan täpinöissäni, kun pääsin sinne ostoksille. Ja aikamoinen kasa sieltä lähtikin, lampunvarjostimia, tableteita, pyyhkeitä. Itelle ja lahjaksi.
      Tein joskus makuuhuoneeseen valelaskosverhot ruusukankaasta ja tableteissa on just sama kuvio!

      Poista
    2. Kiitos haasteesta:) Aurinkoista vappua sinulle <3

      Poista
  4. Oi saisinpa tuollaisen kauniin, vanhan kiviaidan... Mutta sain hyvänmielenhaasteen-kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alat vaan Mäntylän ympäristöstä kiviä keräämään,sillä sitä kiviaitaa saadaan...
      Iloista vappua!

      Poista
  5. Onpa kauniita kuvia, nuo sipulikukkaistutuksesi ovat ilo silmälle.

    Iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alkaa olla joka pihalla noita ihanuuksia.
      Kaunista vappupäivää myös sinulle!

      Poista
  6. Minäkin pidän kovasti noista kiviaidoista, kauniita! Mukavaa vappupäivän loppua!

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijakseni!
      Meilläpäin on niin kivisiä peltoja, että kiviaitoja on tehty vuosikausia ympärillemme. Ne ovatkin tosi kauniita ja sopivat tänne maaseutuympäristöön.
      Kivaa touhuiluviikkoa pihoille ja muuallekin!

      Poista