perjantai 24. elokuuta 2012

Tässäkö se kesä oli ?


Hatanpään Arboretum

Niin hirmuisesti oli työtä, touhua ja puuhaa, että ihan jäi blogi hunningolle.
Teidän blogeja lueskelin silloin tällöin, mutten omaani jaksanut päivittää.

Hatanpäällä tiilirakennus.

Kesään on mahtunut kaikenlaista: Sukujuhlat, Israelin porukan Suomi-loma, 
ystävien ja sukulaisten tapaamisia, Juthbackan markkinat ja avoimia puutarhoja.

Tässä teille kuvia kolmen päivän lomalta Tampere-Kangasala-Sastamala.

Jaloangervoja Pyhäjärven rannalla.

Hotelliyön jälkeen vein koko porukan aamukävelylle Hatanpään puistoon 
ja ruusutarhaan.

Serkukset siinä poseeraa.

Upeita Nauhuksia.

Ruusuja kaiken värisiä.

Upea !!!
Niin täynnä kukkia ettei lehtiä näy.

Eksotiikkaa kartanon pihalla.

Bougainvilleaa, Aaloeta ja tuo sinertävä mehikasvi on tuttua, olen 
istuttanut sitä Israelissa siskoilleni.

Natan ja aika iso norsufantti.

Tallipihan kahvittelun jälkeen ajelimme Kangasalle 
Marjamäen Pajutilalle.

Jotain pientä kivaa lähti mukaan meille kaikille sisaruksille.

Natan ajelee kuormurilla Särkänniemessä.

Lapset viihtyivät puolipäivää Särkänniemessä ja me aikuiset ehdimme
kierrellä Tampereen sisustuskauppoja ja kirppareita.

Illalla kävimme Pirkkalassa serkullamme kylässä.

Sisustus on hänellä vaaleaa ja täynnä ihania yksityiskohtia. Kuin 
sisustuslehden sivuilta!

Pyhän Olavin kirkko.

Hevosella hienot maisemat!

Viimeinen yö ja päivä vietettiin Sastamalassa tädin uudella mökillä. 
Lapsille oli eksoottista ja hieman pelottavaakin, kun mökki oli
metsän keskellä kaukana katuvaloista, saunamökin öljylamput
ja ulkohuussi.....


Nyt on jo elokuun loppu, pimenevät illat ja lyhtyjä saa sytytellä terassille.
Uusia lukijoitakin on tullut, tervetuloa!


                                                   Venetsialaisterveisin  Eeviregina


8 kommenttia:

  1. Kiitos,kun saimme taas olla siella!!!
    Ihana oli loma,mutta aivan liian lyhyt.Onneksi on naita kuvia,etta saa muistella mita kaikkea naimmekaan ja missa reissasimme!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesänä sitten puolet pidempi loma!

      Poista
  2. Kyllä Suomestammekin löytää ihania kohteita, kuten kuvistasi näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatanpään puisto on tosi kaunis, suosittelen käyntiä jos ajelet sielläpäin!

      Poista
  3. Ihania kuvia ja niiden kautta tunnelmia <3.
    Niin se tais kesä mennä ja syksyyn vaihtua.
    Voi tuonne Pajutallille tahtoisin kyllä kovasti!Tuola Hatanpäänpuistossa oon joskus käyny,mutta keväällä joten kukkaloisto ei ollu vielä noin upea!
    Mukavaa vkl:a teille sinne ja terkut täältä Helsingistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sun on päästävä Pajutilalle, Repen on seuraavalla reissulla jarrutettava Kangasalla...
      Olen käynyt siellä usein ja nyt vihdoin sain siskonikin vietyä sinne.
      Onneksi on vielä ihan hyviä aurinkoisia päiviä, kunhan ehtisi tuonne pihahommiinkin!

      Poista
  4. Oi miten ihania kuvia! Sinulle olisi tunnustus blogissani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sinullakin, mukavia lomakuvia!
      Kiitos tunnustuksesta!

      Poista