lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kierrätyspuutarha


Siskon puutarhaa.

Siskollani Jerusalemissa on iso parveke ja pihalla jopa pieni alue nurmikkoa
ja multapenkkiä n. kaksi kertaa kolmen metrin alue. Vuonna 2011 perkkasin
penkkiä ja istutin kukkia uudelle alueelle. Mitään ei ostettu vaan kaikki 
tarvikkeet keräsin "luonnosta" ja kukat siirsin siskoni ruukuista.

Tästä kaikki alkoi

Apumies nimeltä Natan työn touhussa.

Tiiliä, laattoja, rautalankaa, tukikeppejä....

Sekä kela, puujakkara ja kuormalava löytyivät tyhjiltä tonteilta ja roskista. 
Rikkinäiset ruukut hakkasin tiilimurskaksi ja valkoista pikkukiveä keräsin pussillisen
siskoni talon työmaalta.

Eteen kylvin salaattia ja takana kasvaa kaikenlaista yrttiä.

Tältä näyttää puutarha 2013

Kukat ovat kasvaneet valtavasti. 

Tuoksupelargonia, markettaa ja rosmariinia joutui jo  leikkomaan pienemmäksi. 
Taustalla kasvaa joku korkeapuu jossa on pihlajan lehtiä muistuttavat lehdet. 
Siskoni on leikannut keltavaaleanpunaisia kukkia kasvavan pensaan 
varrelliseksi puuksi.

 Kuva yläkerran parvekkeelta.

Toisen laventelin siirsin tuoksupelargonin alta laveammalle alueelle ja 
koison istutin ruukusta maahan. Myös pelapuuta, mehikasveja ja lilanpunaista 
juorua istutin penkkiin. Muratit kiemurteli pitkin maata ja kiersin sen löytämieni
kukkatukien varaan pyramidiksi.

Rosmariinin eteen kylvin salaattia, jota pikkuapulainen 
ahkerasti kasteli. 

Minttu, basilika ja muut yrtit olivat hyvällä alulla ja viinirypäle
nousi jo korkealle muuria vasten. Bougainvillea ei ollut juurikaan kasvanut,
ehkä sillä on liian varjoisa paikka? Tällä kertaa istutin seinän viereen salko 
ruusua ja mielenkiinnolla odotan sen kasvamista.

Kierrätysaarteita.

Maalasin v.2011 valkoisella kaapelikelan, kuormalavan, jakkaran ja 
vanhasta kirjoituspöydästä säästetyn laatikon. Sää on niitä haalistanut,
mutta en alkanut niitä uudelleen maalata. 

 Kela uusiokäytössä.

Ruukkuvarasto.

Vanha penkki.

Siskollani on jo vuosia ollut terassilla vanha penkki, joka myös löytyi
roskiksesta. Lisää terassikuvia löytyy  www.pienioliivipuu.blogspot.com

Kehys seinällä.

Pari kehystä laitoin riippumaan muuria vasten. Tämä on ollut köynnös
tukena jo edellisellä terassilla. Tällä reissulla löysin tienvarresta mustan
puisen taulun kehyksen. Sekin riippuu jo paikoillaan, mutta koristelu on
vielä vaiheessa. 

Kuva yläkerran parvekkeelta.

Hyvällä omallatunnolla jätin puutarhan siistittynä rönsyämään, kunnes tavataan
taas seuraavalla kerralla !

Puutarhaterveisin Eeviregina


31 kommenttia:

  1. Paljon kaunista olet saanut aikaiseksi ja vielä kierrätysmateriaalista.
    Hyvää ja rauhaisaa pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa pääsin jo vähemmällä, ei tarvinnut kuin perkata ja muutamaa kasvia siirrellä. Ja muutamia taimia istuttelin lisää.
      Tykkään tuollaisista kierrätysjutuista, kun voi keksiä ideoita ja käyttöä rojuille.
      Mukavia pääsiäispyhiä sinullekin!

      Poista
  2. Sinä harrastat tuommoista puutarhojen kaukohoitokin :).

    VastaaPoista
  3. Kierrätyksellä saa kaunista aikaiseksi...:)

    VastaaPoista
  4. Tuula ja Irmastiina, en osaa olla lomalla paikoillani istumassa, paljon mieluummin teen jotain käsilläni. Vaikka sitten puutarhan perkkausta ja kukkien istuttamista, virkkausta tai ompelua. Samalla sai aurinkoa ja istuinhan minä välillä terassilla lehtiäkin lukemassa!
    Joskus on hyvä katsoa ympärilleen, mitä aarteita sieltä voikaan löytyä. Siskoni löysivät äskettäin monta kaunista ruukkua vanhan hylätyn puutarhamyymälän liepeiltä!

    VastaaPoista
  5. Varmasti mukavaa laittaa pientä puutarhaa ihan toisissa maisemissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sen saa niin nopeasti valmiiksi! Ja pisteenä iin päälle lämpö ja varhainen kevät!!!
      On ihan toista tehdä omaa isoa pihaa, se on haasteellista ja aikaa vievää puuhaa. Kuten sinäkin ison pihan puutarhurina tiedät!

      Poista
  6. Aivan mielettömän ihana puutarha;olette kyllä taitavia siskoksia:)

    VastaaPoista
  7. Kaunis lopputulos, ja vielä ilman puutarhamyymälöitä, vau ! Pikku puutarhurikin on kasvanut mittaa parissa vuodessa. Varmasti ihana loma, ja pääsit vähän etukäteen kokeilemaan sormia multaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuollaisista haasteista, kun romusta ja roinasta tehdään jotain kivaa...
      Sehän tässä on ihan parasta, kun pääsee näin aikaisin keväällä jo kesäkukkia istuttelemaan!

      Poista
  8. Tosi kaunista. Oli varmasti ihan kivaa terapiaa Suomen talven jälkeen päästä puuhastelemaan puutarhahommien parissa? Minä tuskin jaksan odottaa :-)

    Ja ihana tuo siskosi penkki! Kuka tuollaista roskiin heittää? Taas tuli todistettua että toisen romu on toisen aarre:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän oli tosi ihanaa, kun lumien keskeltä pääsi kopsuttelemaan sulaa maata... Jospa sillä nyt jaksaisi odotella täällä kotona lumen sulamista!
      Siskoni osaa kyllä pitää silmät auki ja hän on tehnyt muitakin roskislöytöjä. Ja sama on periytynyt, hänen tyttönsäkin on löytänyt upeita aarteita roskista.

      Poista
  9. Kyllä on kauniin viehättävä nurkkaus ja hyvillä ideoilla aikaansaatu.
    Pieni apumies Nata ahkeroi ja nauttii aikaansaannoksistaan. Varmasti hänestä tulee isona miehenä tosi onnellinen puutarhuri! Toki on sitä nytkin!
    Jerusalemissa on niin kaunista!

    VastaaPoista
  10. Taitava puutarhuri ja kivoja kuvia siskosi puutarhasta! Taalla Englannissa kevat on tullut hitaasti mutta eikohan se tasta jo pian lampene...Voikun saisin sinut ideoimaan meidan uuden kodin puutarhaa...Tuleppas joskus vierailulle!! :)Mukavaa Paasiaista taalta Englannista! T.Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, meillä onkin aukko sivistyksessä ja Englanti vielä käymättä...
      Oikein mukavia pääsiäispyhiä teille kaikille!

      Poista
  11. ♥ oi,miten kaunista! Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle, mukavia pääsiäispyhiä!

      Poista
  12. Kaunista ! Romanttisen tunnelman olette luoneet kaikilla löydöillänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosien kuluessa olen oppinut jotain kasveista ja tiedän mitkä siellä kuumuudessa menestyy varmasti.
      Ja aina jotain uuttakin kokeillaan, jotkut kuolee ja jotkut rönsyää niin että meinaavat hukuttaa kaiken muun allensa!
      Kiva henkireikä mulle tuollaiset "osa-aikapuutarhat".

      Poista
  13. Kyllä kierrätyksellä saa kaunista aikaiseksi! Tuo vanha penkki on tosi kaunis...

    Mukavaa pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos Mari ja Between!
      Penkki on kohta niin laho, että seuraavaksi se ehkä poistetaan istumiskäytöstä ja laitetaan vaikkapa kukkaruukkutelineeksi...

      Poista
  15. Paasisitpa nakemaan kukkapenkin sitten,kun kaikki ovat taydessa kukassaan.
    Taas muuten loysin naapurin pois heittamia koriamppeleita 5 kappaletta(kahdessa kasvaa jotain kukkivaa kukkaa),yhden korikukkaruukun,jossa kasvaa jukkapalmu seka yhden ison saviruukun,jossa joku kuolleennakoinen iso kukka.Yritan heratella sen henkiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otathan lisää kuvia sitten kun ne kukkivat!
      Ja taasko teit roskislöytöjä!

      Poista
  16. Oli hieno piha sinun hoidon jalkeen kun kavin siella eilen.Meilla alkaa justiin lehdet tulla viinirypaeisiin ja sitruuna-ja mandariinipuuhun on tulossa hedelmia.Kevat edistyy vauhdilla kun on nyt niin lamminta.Tanaan loppuu pyhat ja palataan arkeen.Hyvaa paasiaista viela kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kivaa oli touhuta siellä pihoillanne, Israelin lämpimässä keväässä!
      Ja jotain sain aikaiseksikin, vaikka ei siellä enää niin paljoa ollut töitä kuin edellisellä kerralla. Hienosti oli kaikki alkaneet kasvaa.
      Täällä lumen keskellä yritetään pärjäillä, auringossa juodaan kahveja terassilla ja ootellaan pihan sulamista.

      Poista
  17. Kommeeta, tai tässä tapauksessa kaunista, pukkaa, vaikka tavallista yritetään, sano mun pohjalainen mieheni. Erinomaiset kierrätysideat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mua aina naurattaa ne etelä-pohjalaiset sanonnat, joita luen mm. korteista.
      Me ollaan täällä keski-pohjanmaalla vaatimattomampia, mutta ne sanonnat sopii mun mielestä just etelämmäksi.

      Poista
  18. Jännää, sinulla on eksoottinen etäpuutarha, jota käyt hoitamassa aina silloin tällöin. Mielenkiintoisia kierrätysideoita, mm. kuormalava ja kaapelikela.

    VastaaPoista