tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kevättä


Markki-messuila

Viime lauantaina kävin pikaisesti Seinäjoella puutarhamessuilla. Aika
pienet messut, mutta sen kyllä tiesinkin. Kiinnostavin osasto oli lapualaisen
Jokilaakson Matkailupuutarhalla. En ole koskaan käynyt siellä, aina on 
mukamas kiire ajaa ohi. Kesällä täytyy kyllä päästä sinne kiertelemään.

Jokilaakson Matkailupuutarha

Viime kevään kuvasatoa Aspegrenin puutarhalta

Luonto hymyilee jo toisella suupielellä
                            Alan Titchmarsh

Kirjopikarililjat Aspegrenilla

Näitä ihanuuksia pitäisi nousta meidänkin pihalta tänä keväänä.

Kun omistat puutarhan ja kirjaston, sinulta ei puutu mitään.
                                                         Cicero

Viimekevättä Aspegrenilla.

Ihan pieni hetki vielä odotellaan ja nämäkin jo kukkivat pihalla!

Tulppaanipihaa Kokkolan Vanhassa kaupungissa.

Puutarhanhoito vaatii saranoilla toimivan valurautaisen selän.
                                    Charles Dudley Warner

"Siltä tosiaan tuntuu."..... Kukkapenkkien perkkaus on kesken ja haravointia
olen harrastanut jo parinviikon ajan työpaikallani.

Sinivuokot anopin pihalla.

Pihalla pilkahtelee vihreää ja punaista siellä, täällä. Pionit ja sipulikukat
ovat nousussa. Muutama sinivuokkokin on jo avautunut.

Puutarhailijan matkalaukku Seinäjoen messuilla.

Tuntea joku, 
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys
välimatkoista tai lausumattomista
ajatuksista huolimatta.
- Se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan.
                                     Johan Wofgang Von Goethe.

Hauskaa Vappua ja toukokuun ensimmäisiä auringon 
helmiä teille kaikille!

                                            Eeviregina

15 kommenttia:

  1. Kiitos, kun otit mukaan messuille. Näyttää mukavalta. Ihanat nuo pikarililjat. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Pikarililjoja minäkin odottelen, mutta ne ovat kuulemma arvaamattomia. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  3. Haravoidessa nakee tuonsa tuloksen heti!
    Minakin voisin vahan haravaa heiluttaa...
    Hyvaa Vappua!

    VastaaPoista
  4. Kaunista on kuvissa. Ja valtava nippu kirjopikarililjoja. Ihana tuo matkalaukku, vaikka en ehkä pärjäisi noilla matkakohteessa :) Ainakin hammasharja lisäksi :)

    VastaaPoista
  5. Upeita pikarililjoja ja mahtava sinivuokkomätäs. Sellaisen kun saisi omaankin pihaan.

    VastaaPoista
  6. Tosi osuvia sitaatteja:)
    Ja kauniita kukkakuvia!

    VastaaPoista
  7. Tuo Aspegren on varmasti ihana keväällä. Me käytiin viime heinäkuussa ja silloinkin oli niin ihana :) Pikarililjat on upeita, olen joka syksy laittanut lisää niitä.

    VastaaPoista
  8. Hirmuinen tuuli on ollut jo monta päivää näissä maisemissa. Olen silti perkannut kukkapenkkejäni ja haravoinut pihaa, koska aika on kortilla.
    Anopilla on koko talon seinusta täynnä sinivuokkoa, olen vaihtelevalla menestyksellä siirtänyt sitä meillekin joka puolelle pihaa.
    Malttamattomana odottelen omia pikarililjojani, ja kaikkea muutakin mitä syksyllä piilottelin multaan.
    Aspegrenin puutarha on aina yhtä inspiroiva, käy siellä sitten keväällä, kesällä tai syksymmällä!
    Hauskaa loppuviikkoa kaikille lukijoilleni!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia ja hienoja ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olisikaan ilman kukkia! Iloa ja näiden tuomaa mielihyvää ja puuhastelua on nautinto suurenmoinen!
      Katselin ed. postaustasi ja luulin ensin, että olette makkaranpaistopuuhissa nuotiolla, mutta pionithan ne sieltä terhakkaana nousivat:)

      Aurinkoisia toukokuun päiviä!

      Poista
  10. Kiitos kommenteistanne! Kevään ensimmäiset kukat ovat kyllä ihan parasta! Joka päivä on käytävä kaikki kukkapenkit läpi, mitä sieltä on putkahtanut pinnalle...
    Ihanaa toukokuun touhuilua ja aurinkoisia päiviä kaikille!

    VastaaPoista
  11. Ihania ja osuvia nuo sitaatit, kivojen kuvien kera :-) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Kevään kukkia ja kesää odotellessa tästä sai jo kaivattua mukavaa ensimakua!

    VastaaPoista
  13. Tapasin vihdoin siskosi kirjastossa, hieno juttu etta paasivat tulemaan!

    VastaaPoista