maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kesäpäiviä



 Tässäpä muutamia kesän tunnelmakuvia.

Viimekesänä anopilta siirretyt kurjenmiekat kukkivat nyt runsaana.
Olin menossa Särkän Perennataimistolle bloggaajien tapaamiseen,
mutta jouduin perumaan sen. Vapaapäiväni kului "omalla puutarhalla"
kesäkukkia istutellen ja ruusupensaita siivoten.


Ihanat kurjenmiekat.

Talven aikana mummulasta aikoinaan siirtämäni iso vaalean
punainen ruusu oli kärsinyt pahasti. Onneksi se on kuitenkin hengissä.
Karsin sitä rankalla kädellä, ehkä se siitä tointuu.


 Torniojokilaakson ruusu kukkii isän pihalla.

 Omani on ihan pieni taimi, koska ukko sai viime kesänä  uuden Hondan 
raivurin ja innoissaan ajoi kaikki ruusun taimet kumoon.....

Oman pihan syreeni.

Kaikki kukkii niin nopeasti, ettei oikein ehdi nauttia. Onneksi
kuvissa voi nauttia kukinnasta pitempään. Tekisi mieli olla
pihalla aamusta iltaan, mutta työt haittaavat vapaa-aikaa!


Joki ilta-auringossa.

Iltaisin ollaan käyty pienillä ajeluilla: 
Kalajoella syömässä ja ihailemassa hiekkadyynejä, sekä
Kokkolassa merenrannassa tuttavan vanhalla pitsihuvilalla.

Haaveissa on ainakin Aspegrenin puutarhaa ja Jokilaakson matkailu
puutarhaa, jospa seuraavalla vapaalla....


Kielomaa pääsee nyt paremmin esille, kun keväällä
kaadettiin puita ja puskia pois auringon tieltä.

Ilta-aurinkoa kielomaassa.

Tässä rannassa on tulevaa projektia yllinkyllin.
 Oman pihan lumipalloheisi ei tosiaakaan vedä
vertoja tälle isän pihan komistukselle!

Mahtavat lumipallot!
 Takapihaa.
En muista tuon kasvin nimeä, mutta sinisenä kukkiva maan
peitekasvi on ihanaa. Kuvassa taustalla pilkottaa peltinen amme,
johon keräämme sadevettä kukille.  -Voisihan sinne 
hellepäivänä itsekin pulahtaa. 

Kohta ollaankin jo Juhannustunnelmissa. 
Ihania kesäpäiviä kaikille toivottaa Eeviregina.

24 kommenttia:

  1. Ihan tuo teidän jokiranta! Minäkin odotan lomaa ja aikaa omassa puutarhassa malttamattomana. Tuo etualan sinikukkainen maanpeittäjä näyttää rönsyakankaalilta, löytyy munkin puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rönsyakankaalihan se on. Tykkään, kun se rönsyää sorakäytävän reunoilla ja osaksi jo käytävällekin. Samoin lemmikki, ihana alkukesän kukkija.

      Poista
  2. Kiitos kauniista kukka- ja luontokuvista! Kurjenmiekka on kaunis ja leviää hyvin, joten sitä on hyvää jakaa muillekin. Minäkin sain omat kurjenmiekkani anopilta! Onnellista juhannusviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin ekat kurjenmiekat anopilta, kun rakensimme tämän talon. Ne jo alkoivat hiipumaan ja viime kesänä sain paljon lisää juurakoita. Ne ovat tosi kauniita, mutta kukkivat turhan vähän aikaa!
      Tunnelmallista juhannusviikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Ihana tuo jokiranta!
    Siita tulee varmasti tosi upea,kun saat suunnitelmasi toteutettua.
    Ihania kukkia myos isan pihalla.Valitettavasti siella ei ole kukaan niita ihailemassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Joo, jokirantaprojektia suunnittelen ja joka puolella pihaa on muutkin rojektit kesken! Ties milloin valmistuvat...
      Ihastelin tänään pihalla kukkivia ruusujani, joita aion siirtää jokirantaan ja ostin tänään yhden uudenkin, josta kerron seuraavassa postauksessa.

      Poista
  4. Kaunista ! Kielomaa on tosi kaunis, kun sillä on tilaa levitä muita kasveja häiritsemättä (omani on väärässä paikassa ja joudun kaivamaan ylös). Myös lumipallot ovat upeat ! Ja muutkin, nauti kesästä !

    VastaaPoista
  5. Kielomaa joen rannalla on ihana! Iiriksetkin kukkivat kauniisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi ja Saraheinä, Kiitos!
      Tykkään tosi paljon kielomaasta ja haen kotiin ja työpaikalleni isot kimput kieloja. Harmi vaan, kun ne kukkivat niin vähän aikaa.
      Olen myös värjännyt lankoja kielon lehdillä. Vihreillä saa harmahtavan vihreää sävyä ja loppukesän ruskeilla, kuivaneilla tulee vaalean aprikoosin sävyä.

      Poista
  6. Upeita puutarhakuvia! Vielä viikko ja minäkin olen suomalaisissa maisemissa:)

    VastaaPoista
  7. Kyllä suomen kesä on kaunis, nämä kuvasikin sen kertoo!
    Lumipalloheisi on kans niin kaunis, meillä tosin heisi on kovia kokenut ja kukkii nyt vaimeammin, kukkii kuitenkin:)
    Juu nyt ei kyllä ehtisi ollenkaan käydä töissä kun aika menee niin tuolla pihapuuhissa!
    ps. jos tykkäät tulla piipahtamaan jo sulkeutuneessa "maitolaiturilla" (mikä olisi mukavaa), niin kutsua varten tarvitsisin sinun e-mail-osoitteesi (googleen). osoitteeseeni; pinkkipioni.luukku.com
    Mukavaa juhannusviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haluan kyllä tulla vierailulle! Lähetän sulle osoitteeni.
      Ihanaa Juhannuksen aikaa sinulle!

      Poista
  8. Vau mikä kielomaa, tuolla taitaa tuoksua aika hyvälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu oli huumaavaa! Onneksi en ole allerginen millekään kukkien tuoksuille!

      Poista
  9. Ompa mahtavaa jokimaisemaa! Ja nyt karsinnan jälkeen vain entistä näyttävämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Malttamattomana odotan, että pääsen käsiksi ruusujen istutukseen ja polkujen tekoon!
      Ihania juhannustunnelmia Lohtajalle!

      Poista
  10. Valtavan kauniita ja hehkeän sinisävyisiä sekä hyvin voivan näköisiä ovat kurjenmiekkasi. Meillä ne eivät vielä kuki, siirsin ne viimevuotisesta paikasta toiseen paikkaan, joka ei ehkä ole niille paras mahdollinen. Täytyy seurata. Kyllä puutarhan hoitoon saa uppomalla aikaa jos vaikka kuinka on se niin mukavaa puuhaa.
    Lumipallot on myös todella upeita! Sadevesi on ihan parasta kukille ja sinne ammeeseen vaan kellumaan kesken puutarha hommeleiden jos helle nousee lukemiin!

    Valoisaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
  11. Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu... Suloista suvijuhlaa sinne!

    VastaaPoista
  12. Minullakin tornionlaaksonruusu kukkii. Istutin sen vasta, kun olin tilannut sen Viherpeukaloilta.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana blogi sulla :) Kyllä oli kiva tavata siellä rompetorilla, teillä on niin kaunis ja ihana paikka!!

    VastaaPoista