keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Syyspuuhia

Syyshortenssia

Aamulla kun heräsin näin että meille on satanut ensilumi!
Meillä on ollut ihana syksy, olen nauttinut kauniista syys- 
päivistä puutarhassa touhuten. Istutin alesta ostamiani 
perennoja ja pensaita , sekä sipulikukkia kevään iloksi.

Aurinkopeltoa.

Kylällämme on taas kasvatettu pellollinen auringonkukkia
ohikulkijoiden iloksi ja poimittavaksi.

 Herkkuomenoita

Isän omppupuiden satoa olen leiponut piirakoiksi ja 
keitellyt hilloiksi.
Muutaman kerran olen käynyt marjastamassakin, mustikoiden
lisäksi hain jo sangollisen puolukoita. Ai että miten tuore puolukka-
survos on hyvää!

Ruusunmarjat

Tein takapihan projektia eteenpäin ja sain yhden polun
reunan kiviaitapenkin reunan valmiiksi. Minulla on
pari "väliaikaispenkkiä" joista siirtelen perennoja 
oikeille paikoille. Taisi tulla alesta ostettua saman tien
uusia väliaikaiskasveja!

Takapihan kiemuroita.

Pihlajan juurella olen yrittänyt kasvattaa vaikka mitä.
-Kuunliljoja, maahumalaa ym. mutta huonolla menestyksellä.
Kyllästyin siihen, raivasin kaikki kasvit pois ja ladoin kiviä
koko alalle. Saahan siihen laitettua kasveja ruukuissa kivien
lomaan ja voi helposti vaihdella kausikasveja.

Kärhö

Kärhöt kukkivat vielä uskomattoman kauniisti.

Alppikärhö?

Myös mattojenpesussa on kulunut päivä jos toinenkin.
Onneksi niitä ei ole pestävänä kuin puolet viime syksyisistä, 
vain nelisenkymmentä. Ja loppusuoralla jo ollaan.

Ennen ukkosta.

Tästä purppurapunalatvasta on tullut oikein suosikkikasvi.
Sitä kasvaa jo kuudessa paikassa pihalla!  Se pysyy hyvin 
pystyssä, on näyttävän korkea ja kauniskukkainen syksyn
kukkija. Lisäksi se kerää paljon perhosia.

Helmipihlaja.

Puissa ja pensaissa on jonkin verran ruskaa, mutta hirmuisesti
sitä ei ole. Ainakin meidän pihalta puuttuu keltaisuus.

Yöpakkaset ovat jo alkaneet, aamuisin on portaat ja autonlasit
jäässä ja syksy tulee ihan väkisin. Toivotaan kuitenkin että
lumi sulaa vielä pois!

Pärjäilkää pikkupakkasissa ja liukkailla! 

Eeviregina.

29 kommenttia:

  1. Olihan siinä ihmettelemistä,kun aamulla ikkunasta ulos katsoi :O !
    Ei meinannut todeksi uskoa...
    Lunta oli paksu kerros,lasten riemuksi...äidin ei niinkään ;)

    Ensilumi on ihanaa, muttei nyt vielä syyskuulla!
    Me mentiin naimisiin tasan 9vuotta sitten ja päivä oli lämmin ja aurinkoinen.
    Lämpöä +20 ja ihmiset juhlivat hihattomissa juhlapuvuissaan ja ilman päällystakkeja.Meijänki hääkuvat otettiin ulkona... ;)

    Mukavia syyspuuhaushetkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä lunta tosiaankaan vielä tarvis tulla. Jouluna kun olis niin riittäis mulle...
      Hyvää hääpäivää teille! Niin ne vuodet vierii ja säät vaihtelee. Me oltiin tasan vuosi sitten Jerusalemissa ja lämpöä oli melkein 30!

      Poista
  2. Onhan sita lampoa taalla Jerusalemissa tanakin vuonna se +30.Kivan lammin ilta,kun juhlimme juutalaista uutta vuotta illalla anopin patiolla!
    Toivottavasti lumet sulaa ja saat viela jatkaa syyshommia pihalla.Kauniilta nayttaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua palelee ja käsiä ja jalkoja kolottaa. Tätäkö se on nyt monta kuukautta? En tykkää!!! Olisimpa nyt siellä teidän lämmössä!
      Lumet on melkein jo poissa, mutta kylmää on.
      Hyvää juhlaa!

      Poista
  3. Ihana aurinkopelto! :) Kiva tuo takapihan juttu. Olen kuullut ukkosista nyt täälä lapissakin täälä ei ollu. Matonpesua myös harkitsin, jäi.... Kylällä on pesupaikkakin. Jos ensvuonna. Viikonloppua odottelimisiin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun puolesta lämpimät syksykelit sais jatkua jouluun saakka!
      Meidän kylällä eräs perhe on jo monena vuonna kylvänyt auringonkukkaa pellolleen ja se on tosi kaunista näin syksyllä.

      Poista
  4. Onpa kaunis puutarha. Ja kaunis ajatus, että ohikulkijat saavat poimia auringonkukkia. Itsekin kerran eksyin vastaavalle pellolle ja ilahduin kovasti kukista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Auringonkukat ovat aina yhtä ihania, vaikka keltainen ei olekaan minun värini.

      Poista
  5. Ihanat kiemurat takapihallasi! Ja tuo helmipihlaja! Meillekkin satoi ensilumen tänä aamuna;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta helmipihlajasta, kun se pysyy pensaana eikä kasva liian korkeaksi. Onneksi se lumi suli pois, on tosiaan vielä paljon pihahommia kesken.

      Poista
  6. Tuo pihljan ympäristö ja penkki on mielestäni nyt tosi kivan näköinen. Kärhöihmisenä ihailen myös tuota clematistasi ja pidän kovasti sen väreistä. Purppurapunalatvasta olen kyllä kanssasi täysin samaa mieltä. Upea jättiperenna ja meillä myös perhoset vierailevat siinä hyvin mielellään. Minullakin sitä kasvaa pihalla kolmessa eri paikassa ja jokainen yksilö niistä aloittaa kukintansa hieman eri aikaan ilmeisesti valo-olosuhteiden takia.

    Aurinkoisia matonpesupäiviä sinulle ja toivotaan, ettei syksy vielä muutu niin kylmäksi ja koleaksi, kuin mitä eilinen antoi olettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa pihlajakuvassa on ulkopuolelle rajattu penkki, jossa voi istua ja nauttia kukkaloistosta. Paitsi, en ehtinyt kovin usein siinä kesällä istua. Aina oli jotain perkattavaa ja nypittävää.
      Toivotaan vielä aurinkoa ja lämpimämpää, muutama matto oottaa vielä pesua!

      Poista
  7. Upeita kukkia! Meillä on onneksi säästytty lumelta, vielä soisi syksyn jatkuvan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, saisi olla lämmintä syksyä jouluun saakka! Aatonaattona vasta valkoinen peite maahan...

      Poista
  8. Meillä on oikeastaan vasta syksy aluillaan, kesäkukat kukkisivat edelleen komeasti ja omenapuu ei ole vielä edes harkinnut vihreänsä luovuttamista. Mutta odotan itse kovasti viilempiä kelejä ja puutarhankin rauhoittumista talviteloille. Pakkasta meillä oli ehkä asteen verran, mutta sekin tuntui mukavalta pitkästä aikaa. Lisää vaan! :)

    Kauniita ja herkkiä kärhöjä, tykkään kovasti! Purppurapunalatva toivottavasti alkaa ensi kesänä tenhota hyönteisiäkin, vielä tänä vuonna niitä ei näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään vaahterat ole vielä syysasussa ollenkaan.
      Kärhöt on ihania, niitä saisi olla paaaljon enemmän! Tuossa yllä kommentoivalla KruunuVuokolla on aivan mahtavan upeita kärhöjä puutarhassaan!

      Poista
  9. Ompa ihania kukkia ja varsinkin karhot ovat tosi kauniita.Mika tuo helmipihlaja on? En ole koskaan kuullutkaan.Meilla ma istutin talla viikolla yhden puun ja muita kasveja ennen kuin alkaa snat smita.Kerroinkin siita sulle .Taalla on tanaan vietetty uutta vuotta ja me grillattiin 20;lle hengelle.Olo on nyt vahan vasynyt kun sain kaiken siivottua.Tama juhla on yhta syomista ja lukemista mutta kiva kun on monta lomapaivaa."Nauttikaa "lumesta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan teillä kärhöjä ollenkaan? En muista nähneeni. Mutta monet muut ovat yhtä ihania, bougainvilleat, ruusut, jasmiinit ja rypäleköynnökset esimerkiksi pihallasi...
      Hauskaa lomaa ja nauttikaa "laiskottelusta". Täällä aika kuluu vielä mattojen pesussa ja puolukoiden keräämisessä, omenahillon teossa ja kukkaruukkujen tyhjentämisessä talveksi.

      Poista
  10. Purppurapunalatva on kyllä yksi syksyn suosikeista, kukkii pitkään ja kerää perhosia;) Keväällä taidankin jakaa sitä, nyt kukkii aika huomaamattomassa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purppurapunalatva on kiva taustakasvikin isossa penkissä. Se kasvaa niin korkeaksi, että sen eteen on hyvä istuttaa jotain matalampaa.

      Poista
  11. Ihana polku ja kivireunus. Olen totaalisen heikkona niihin. Kiva pihlaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä noita kiviä riittää, kun pihan läpi meni aiemmin vanha kiviaita. Siitä olen kiviä purkanut vuosien ajan ja käyttänyt niitä uusiin alueisiin. Lupasin miehelle, että takapihalla ei tarvi nurmikkoa leikata ja se on melkein onnistunut. Kivikko-polkupuutarha on viittä vaille valmis!

      Poista
  12. Komeat ovat purppurapunalatvasi. Istuttelin itsekin niitä neljä nyt loppukesästä.
    Pihlajan ympäristö on minusta oikein kauniin näköinen.
    Kyllä sinulla on ollut noissa matoissa aika urakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se alkaa tympiä, kun mattopino ei meinaa vähetä... Onneksi enää muutama pesemättä. Ja alkaa jo olla liian kylmääkin pesupuuhiin.

      Poista
  13. oi kun tuli vesi suuhun kun mainitsit tuon tuoreista puoolukoista tehdyn survoksen! Siinä on kyllä maut kohdillaan! Syksy on kyllä ollut ihmeellisen kaunis, aurinkoa on riittänyt, ja kauniita sumuaamuja, sadetta ihmeen vähän. Loistavaa kylätoimintaa tuollainen, että laitetaan auringonkukkia kaikkien iloksi. Purppurapunalatva löytyy minultakin, mutta se on vähän ahtaasti kukkapenkin perällä, täytyis siirtää se johnkin näkösälle. Kehuvat että se on hyvä perhoskasvi.

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia! Ensilumi taisi sulaa pois – vain tullakseen pian takaisin. Ei ensinä, mutta todennäköisesti vakituisempana :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos Laura ja Geranium! Toivottavasti aurinkoiset syyspäivät jatkuvat vielä pitkään! Haluaisin vielä kerätä puolukoita ja pihan siivouksetkin ovat hieman kesken. Öisin ja aamuisin on jo pakkasta ja kuuraa, mutta onneksi päiväksi sulaa. Tunnelmallista lokakuuta kaikille!

    VastaaPoista
  16. Siis mitä!!!Lunta! Näin lyhyt välimatka meillä,mutta ei täällä ole lumesta tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei tällä hetkellä ole kuin kuuraa aamuisin, mutta satoihan täällä luntakin syyskuun puolella. Toivottavasti lunta ei tule vielä pitkään aikaan.
      Kivaa kuulla sinusta pitkästä aikaa! Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin! Paranemista toivottelen! Jostakin syystä en ole päässyt kommentoimaan blogiisi.

      Poista