perjantai 10. lokakuuta 2014

Lokakuuta

Ruusuja vuorenkilvestä

Nyt ollaan jo pitkällä lokakuussa, mihin tämä aika juoksee?
Hain metsästä ja pihalta materiaalia terassin koristeisiin. Pikku 
kuusikin pääsi jo paikoilleen.

Terassilla

Matonpesut on nyt viimein ohi, maanantaina löin pillit pussiin.
Nyt riittää pesut tältä syksyltä. En enää jaksanut laskea, melkein
50 niitä mattoja oli....

Syysväriä S-joella.

Pieni irtiotto arjesta, käytiin yhden vrk:n reissulla asuntoautolla
Seinäjoella. Kiertelin kaupungilla ostoksilla ja löysin vaatteiden lisäksi
lukemista itselleni. Ostin Ilona Pietiläisen Hurmaavan huvilan ja Anne
Niemisen Kaunis pieni Joulu.

Tuttuja bloggaajia.

Kirpparilta löysin tuunailuihini punaisen sävyisiä villapaitoja.
Työpaikalle löysin lasisia viilikuppeja 80 centtiä kappale!

Eteisen pöytä.

Nyt jo malttaa sisälläkin rauhoittua ja siivoilla nurkkia, sytytellä 
kynttilöitä ja sisustaa uusilla tavaroilla. Meille on viime aikoina
ilmestynyt vaaleanpunaista kynttilöissä, liinoissa ja kukissa.

Olohuone

Tyynyt Pentikiltä ja kynttilät Minimanista.  Iltaisin olen
leikkonut T-paidoista kuteita, kohta alkaa taas mattojen
virkkaus. Sormet syyhyää jo villalankojakin, ohjeita ja
ideoita olen etsinyt lehdistä ja kirjoista.

Käsityömessut Seinäjoella menivät sivu suun, ehkä ehtisin
jonnekin muualle?

Live with me-liikeestä.

Kierrätystä Tampereelta, puukirjaimet Intialaisen talon
seinälaudoista ja metalliset kynttilämansetit myös kierrätystä.
Mielenkiintoinen liike.

Nautitaan kirpeästä syysilmasta ja ruskaväreistä, kynttilöiden
tuikkeesta ja takkatulesta.

Hyvää lokakuuta ja viikonloppua!

Eeviregina

16 kommenttia:

  1. Olet tehnyt ihania löytöjä!

    VastaaPoista
  2. Voi kun kauniit syysasetelmat ja ruusut ! Aika juoksee ja hups vaan ja ollaan joulussa!
    Kivoja nuo löytösi :). Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Mahtava idea tuo ruusu vuorenkilvestä! Kokeilen niiden tekemistä jo tänään!

    Hyvää ja levollista viikonloppua Sinulle! Täällä sataa tällä hetkellä, mutta jospa se jossain vaiheessa kirkastuisi.

    VastaaPoista
  4. Upeat ruusut! Tänään minäkin lähden metsästämään pienen kuusen koristeeksi pihalle :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne.
    Viime syksynä löysin ruusujen idean Tee se itse-blogista ja siinä oli isompia ja avoimempia terälehtiä. Mun ekat kokeilut on 2013 marraskuun postauksessa Terassin syksyä. En saa nyt linkitettyä.
    Meillä on todella sumuinen aamu, mutta ehkä se tästä kirkastuu.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunista!

    Valtavan määrän mattoja olet pessyt!

    VastaaPoista
  7. Kauniita asetelmia. Pesitkö muidenkin mattoja vai onko sinulle tosiaan noin mahtava määrä mattoja?
    Tein tänään vaahteranlehtiruusukkeita, mutta nuo vuorenkilpiruusut ovat kyllä ylitse muiden.

    VastaaPoista
  8. Onpas hyvännäköisiä ruusuja, taidanpa minäkin kokeilla. Huomenna täytyy mennä myös metsään vihreänkeruureissulle:)

    VastaaPoista
  9. Pesin työpaikkani vanhoja räsymattoja. Vaihdan kesän aikana museorakennuksiin matot 3-4 kertaa, joten mattopyykkiä riittää!
    Onneksi omia mattoja ei nyt tarvinnut pestä, viime syksynä pesin 80...
    Ihanaa kun metsästä ja luonnosta löytää tarvikkeita koristeluun.
    Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista
  10. Mukavia löytöjä olet tehnyt:) Ja erikoiset nuo ruusut ensimmäisessä kuvassa:)

    VastaaPoista
  11. Noita ruusujahan voisi askarrella vaikka mistä isohkoista lehdistä, mutta teillä ei taida ruskavärejä löytyä, vihreetä vaan.

    VastaaPoista
  12. Tosi nättejä kuvia ja kivoja syysjuttuja. Meillä ei ole koskaan ollut väriä vuorenkilvenlehdissä, ihania ruusuja niistä on tullut :)

    VastaaPoista
  13. Kauniit asetelmat ja vuorenkilpiruusut. Kivoja löytöjä olet myös tehnyt. Odotan itsekkin kovasti, että saisin pihatyöt kunnialla loppuun ja saisin keskittyä jo muihin juttuihin.

    VastaaPoista
  14. Luulin jo vastanneeni Tylsälle Mörököllille,mihinkähän se on hävinnyt?
    Meidän vuorenkilvet on joka syksy loistavan värisiä. Missäs sinä asut, eikö teillä ole ollut vielä pakkasia?
    On kivaa kun luonnosta löytyy monenlaista koristetta näin syksyllä. Huomasin että marja-aronian mustat marjatertutkin olisi vielä käytettävissä, kun en niistä ainakaan tänä syksynä keitä väriä langoille.

    VastaaPoista
  15. Voi mitä pikkujouluisia tunnelmia, ihanaa aikaa tämä syksykin!

    VastaaPoista
  16. Niin, pakkohan tähän vuodenaikaankin on tottua!
    Minä en ole pimeän, synkän, kuolevan ja kylmän ajan kaveri.

    VastaaPoista