tiistai 10. helmikuuta 2015

Kiva retkipäivä.

 Kevään ensimmäinen muratti.

Kävimme eilen serkkuni Kaijan kanssa tämän talven 
"humputtelureissulla". Suuntana oli Etelä-Pohojammaa
ja Lapua. Kiertelimme useissa sisustusliikkeissä ja kirpuissa
Härmässä ja Lapualla. Ja teimme hyviä löytöjä.


Löysin retrovärisiä puuvillaliinoja 1-3 e, Marimekon
unikkoverhokapat 5e, pitsityynyliinoja ym.


Eräällä kirpparilla oli 50 % ale ja sieltä nappasin Arabian
kastikekannun 6 eurolla sekä ruusukuvioisen kahvikaluston
myös 6 eurolla. Söpö vanha ristipisto-kissatyyny löytyi myös.

 Vanha Paukku, Lapua

Välillä kävimme Marian Tallissa lounaalla. Kiva paikka
ja hyvä ruoka.
Vanhan Paukun alue on mielenkiintoinen, vanhoihin 
rakennuksiin on saatu vaikka mitä tiloja. Sieltä löytyy
sisustusliikkeiden lisäksi kirjasto, kansalaisopisto, teatteri,
musiikkiopisto, kahvila,  hammaslääkäri, ym.
Ihan upeaa, että vanhat tiiliset rakennukset ovat käytössä.

Onhan alueella surullinenkin puolensa. 1976 Lapuan
Patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli 40 työntekijää.
Alueen kappelissa on menehtyneiden nimet esillä.

 Lapuan Kankurit

Varsinainen reissumme syy oli ostosmatka Lapuan Kankureille.
Tein  tilauksen työpaikalleni taas niin ihastuttavasta valikoimasta.
Ihania uusia pyyhemalleja tulossa kesäksi myyntiin!

 Tehtaanmyymälä Vanhan Paukun alueella.

 Ihania sävyjä huovissa ja pyyhkeissä.


Kävimme myös Jokilaakson Matkailupuutarhan alueella.
Sinne pitää päästä kesäaikana! Harmi kun kahvilakin ehti 
jo sulkeutua. Olimme liian kauan kirpputoreilla...
Olimme kokopäiväreissulla, 9-18 ja oli hauska päivä arkisen
aherruksen vastapainoksi.


Voitin Villin Pihan synttäriarvonnassa Vintagekodit-kirjan!

Jälleen on blogiini tullut uusia lukijoita. Tervetuloa Ritva,
Tuitiina, Kati 100%outdoor, Callista ja Aino-Kaisa Leskinen!!!

Nyt on ollut aurinkoisia päiviä! Kevät on tulossa!!!
        Eeviregina.

25 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kiva retkipäivä! Ja hyviä ostoksia olette tehneet. Tuo kastikekannu on ihana. Äidilläni oli sellainen, vaan jonnekin se on ajan saatossa hävinnyt.
    Muistan tuon Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksen. Se oli iso onnettomuus ja paikkakunnan ihmisille suuri suru. Siitäkin on jo aikaa.
    Valoisaa viikkoa Eeviregina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuollainen kastikekannu jo ennestään,mutta en malttanut jättää sitä hyllyyn! Niissä voi pitää vaikka viherkasveja esillä.
      Kyllä minäkin muistan sen Patruunatehtaan räjähdyksen, olin silloin lähdössä kouluun ja kuulin radiosta uutisen.

      Poista
  2. Kuinka mukava onkaan tehdä ystävän (serkun) kanssa koko päivän retki! Hienoja ostoksia olette tehneet :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan yritetty järkätä joka talvelle sellanen retkipäivä johonkin kivaan kohteeseen. Ei kovin kauas, että ehtii illaksi kotiin.

      Poista
  3. Hienoja löytöjä!

    Minäkin muistan tuon Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen, siitä oli paljon uutisissa ja lehdissä. Todella surullinen onnettomuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni perhe jäi ilman äitiä, suurin osa menehtyneistä oli naisia.

      Poista
  4. Teillä on varmasti ollut mahtava shoppailupäivä! Hienoja löytöjä olet tehnyt, silmiini osui varsinkin tuo kastikekulho. Tuon tyylistä olen minäkin mieluillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan Arabiaa jonkin verran työpaikalleni ja tuo oli mun mielestä tosi edullinen ostos. Päivä oli hyvää vaihtelua normaaliin arkeen.

      Poista
  5. ♥niin ihania löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
  6. Hienoja löytöjä!
    Vanhan Paukun pihalla olen kävellyt muutama vuosi sitten, kun olimme ystäviemme luona kylässä. Mahdatkohan tuntea Krs:n evankelistaa Olli Seppästä ja vaimoaan Johannaa? Heiltä saimme lahjaksi Lapuan Kankureiden tekemät komiat pefletit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti tunne heitä. Olen käynyt joskus Lapualla jossakin kesäjuhlissakin, mutta en tunne oikeastaan ketään paikkakuntalaisia. Paitsi miehen serkku perheineen asuu siellä. Ja Namibiassa tapasimme marraskuussa Lapualta kotoisin olevan Ossi Kuoppalan.

      Poista
  7. Ompa teilla ollut kiva shoppailukierros.Ja aina sielta jotakin tarttuu mukaan ja kivoja juttuja olet loytanytkin.Mina myos olen ostanut uusia juttuja kotiin talla viikolla mm.matto Elialle.Ja kovin jo odotan sinua etta paastaan yhdessa shoppailemaan.Aurinkoisia paivia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ootan jo matkaa, vaikka siihen on vielä aikaa. Kivaa päästä teidän kesään, kun täällä vielä jatkuu pitkä kevät!
      Mutta ensin viedään sun poikas Suomen Lappiin retkelle!

      Poista
  8. Päiväretki naisporukassa on erinomaista ajankäyttöä. Kirpparilöydöt ovat hienoja; kauniit ruusukupit ja tuo ristipistotyyny!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisko kerää ruusukuppeja ja munkin oli ostettava omani! Tuo kissatyyny oli pakko ostaa, vaikka siinä oli likaa. Täytyy yrittää putsata sitä.

      Poista
  9. Varmasti kiva shoppailupäivä ja kivoja löytöjä.

    VastaaPoista
  10. Tosi hienot löydöt!! AIvan mahtava tuo kissatyyny!:)

    Nautitaan näistä upeista säistä!!♥

    VastaaPoista
  11. Siellä suunnilla on paljon ihastuttava pikku putiikkeja ja käyntikohteita. Mukavaa että reissu onnistui ja miksipä ei! :)

    VastaaPoista
  12. Itse reissu jo varmasti antoi hyvän mielen päivään ystävän kanssa ja onnistuneet mieltä piristävät ostokset edulliseen hintaan on ilo!
    Iloista mieltä päivääsi!

    VastaaPoista
  13. Kiitos Kruunu Vuokko, Marikki, Pelaguu ja Sirkka! Ja tervetuloa lukijakseni myös Kesäkukka!
    Tykkään niin kierrellä kirppareita ja melkein aina sieltä jotakin lähtee mukaani. Ja onneksi voin osan löydöistäni lykätä työpaikalleni, muuten hukun siihen tavaramäärään!

    VastaaPoista
  14. Ihana retkipäivä teillä! Hienot löydöt kirppareilta!

    VastaaPoista
  15. Hei! Onpas tämä postaus nostalginen. Vaikka olinkin helsinkiläistyttö, niin Lapualla olen viettänyt kaikki kesät. Mummola oli Lapualla ja sinne suuntasin heti kun suvivirsi oli laulettu. Lapsuudessani Paukussa monet kävivät töissä - samoin naapurit. Isovanhempani viljelivät ja hoitivat karjaa. Heillä oli todella kaunis ja hyvin hoidettu puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sulla kivat muistot Lapuasta. Onko isovanhempiesi piha edelleen olemassa? Minun naapurissani on isän mummula ja siellä on hävitetty kaikki vanha, myös Lilja-mummun ihana puutarha.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista