sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Synttäriretkellä

 Anoppi ja täti.

Veimme viikolla kaksi synttärisankaria Puutarharetkelle.
Viherpeukalo-tätini täytti elokuussa 80 ja anoppi kesäkuussa
84-vuotta. Molemmat vielä hyväkuntoisia omakotitalo-asujia.

 Jokilaakson matkailupuutarhaa.

Ajelimme ensiksi Lapualle Marian Talliin lounaalle. Sen
jälkeen oli vuorossa Jokilaakson puutarha, jälleen!

 Mantsuriankärhö.

Nyt oli aikaa kierrellä tädin kanssa ja lukea kaikki
nimikyltitkin alueella. Onneksi siellä oli vielä paljon 
kasveja kukassa ja hyötytarhassakin vielä kasvit keräämättä.

 Pään kokoisia hortensiapalloja!

 Monenlaista kukkijaa.

Tätini ihastui varsinkin pallolaukkaan ja jättilaukkaan,
joka on kukkimisen jälkeenkin kivan näköinen.

 Hajuhernettä, ruusupapua, laventelia sekä kehäkukkaa
ja samettiruusua.

 Kehäkukkaa ja ruiskaunokkia.

 Artisokan kukkia.

 Täti tutkailee.

Tätini on innokas puutarhuri ja kierrättäjä. Hän saikin
synttäreillä "kylän paras kompostoija"-nimikkeen!

 Sopivat sävyt.

 Kierrätystä Nukkeruusu-kahvilan pihalla.

Olen saanut tätini puutarhasta monia perennoja omalle
pihallekin. Muunmuassa valkovuokkoa, harjaneilikkaa,
akileijaa ja rantatädykettä.

 Kuddnäs,Nykarleby.

Lapuan jälkeen ajelimme Kuddnäsiin, Sakari Topeliuksen
kotitalolle ja museolle kahveille. Ihanaa oli istua pihalla
melkein hellelukemissa, viimeisiä kesäpäiviä varmaankin.
Museokin oli viimeistä päivää auki tälle kesälle.
 
 Aspegren, Pietarsaari.

Viimeisenä kohteena oli Aspegrenin puutarha Pietarsaaressa.
Aina yhtä mielenkiintoinen ja kaunis.

 Kaunis käytävä.

 Hajuhernettä raudoitusverkossa.

Monenmoista uutta kasvia ja perennaa nähtiin ja taas
saatiin uusia ideoita omalla pihalle.

 Oranssia unikkoa.

 Joku kimikki??? Kaunis väri.

 Raamatullinen puutarha pappilan nurkalla.

Kurkkasimme myös remontoituun Roselundin pappilaan,
jossa on kahvila, tilausravintola ja erilaisia näyttelyitä.

 Kehäkukkapolkua.

Loistavaa keltaista kukintaa syksyllä. Kehäkukka on
anopin lempikukkaa, samoin muistan mummuni pihalta
kehäkukkapenkit. Hänellä oli myös hajuhernettä, daalioita 
ja astereita joka kesä pihallaan. 

Salainen polku.

Uskon että meillä kaikilla oli kiva retkipäivä, niin
synttärisankareilla kuin kuskeillakin.
Kerätään kesämuistoja talven varalle.  Kiitos silmän
ruuasta Jokilaaksolle ja Aspegrenille!

Tänä kesänä olen päässytkin käymään useissa puutarhoissa.
On nähty Anun puutarhaa, Jokilaaksoa kahdesti, Aspegren 
ja Hatanpäätäkin kahdesti.

Lämmintä ja sateetonta syyskuuta teille kaikille! 
                    Eeviregina.

16 kommenttia:

  1. Päivä oli varmasti synttärisankariille unohtumaton.

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut mielenkiintoisia ja mukavia retkikohteita! :)

    VastaaPoista
  3. Onpas teillä ollut ihana retkipäivä ❤️

    Mukavaa syyskuuta teille myös. Toivotaan aurinkoa ja kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  4. Uskon,etta oli mieluinen lahja synttarisankareille!
    Hieno lahjaidea!!!

    VastaaPoista
  5. Ihana synttäriretki,niin paljon nähtävää ja kauniita paikkoja:)

    VastaaPoista
  6. Nuo kaksi viimeistä kiinnostaisi minuakin, kohtuu matkan päässä meiltä.. Ehkä joskus.. Niin kaunista on siellä, mukavan oloinen retki!

    VastaaPoista
  7. Varmasti kiva matka niin synttärisankareille, kuin teille kuskeille.
    Mukavaa syyskuun jatkoa.

    VastaaPoista
  8. Varmasti on ollut aivan ihana synttärietki. Kiva oli katsella näitä kuviasi, koska nämä seudut ovat minulle niin vieraita. En ole koskaan käynyt mm. Pietarsaaressa.

    VastaaPoista
  9. Mainio lahjaidea ja varmasti upea reissu kauniine kuvineen! Iloista syksyä! :)

    VastaaPoista
  10. Hieno ja varmasti mielenkiintoinen reissu teille kaikille.Ja tosi hyva idea lahjaksi.Upeita paikkoja ja ihania istutuksia ja kukkia.Hyvaa tiistaipaivaa! Olen toihin lahdossa.

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti säät tosiaan suosivat vielä syksylläkin!

    VastaaPoista
  12. Komialta näyttää Pohojanmaalla!

    Esimerkillisen hyväkuntoisia naisia. Varmasti oli teillä mukava reissu.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille kommenteistanne! Olen ollut niin saamaton koko syyskuun tämän blogin suhteen. Aika on kulunut niin täysin ulkohommissa, etten ole jaksanut päivittää blogiakaan. Ehkä siihen tulee muutosta, kun talvi alkaa.

    VastaaPoista