perjantai 8. tammikuuta 2016

France

 Lokakuun ruusuja.

Kun nyt on alettu selailla puutarhakuvia, niin jatketaan vielä...
Syksyisellä Ranskan matkalla kiertelin myös Honfleurissa
Le Jardin Publig-nimisessä puutarhassa.


 Sisäänkäynnin leijonat.

Puutarha sijaitsee ihan meren rannalla, Boulevard Charles 5-
varrella. Kaunis kaupunkipuutarha ja näin syksylläkin vielä
paljon kukkivia kasveja.


 Syksyinen käytävä.


 Ihania syyshortensioita.


 Kauniita kaarikäytäviä ja muhkeita istutuksia.


 Useita patsaita.


 Voin kuvitella, kuinka kauniit ruusukaaret täällä
onkaan kesällä!


 Ranskalainen nuoripari sattui ihan vahingossa
kuvaan.


 Kivasti yhdistetty punaisia ja tummia kasveja.


 Persikan värisiä ruusuja.


 Voih, näitä muratteja mää kadehdin!


 Paljon erilaisia heiniä sekoiteltu perennojen sekaan.


 Yllättäviä sävyjä.


 Vihreän eri sävyjä.


Todellinen kaupunkipuutarha.

Alueella oli keinuja ja kiipeilytelineitä lapsille ja
paljon penkkejä istuskeluun. Siellä olikin kaupunkilaisia
viettämässä sunnuntai-iltapäivää, vaikka yritin rajata 
heitä pois kuvista.

Toivottavasti viihdyitte, onhan nämä kuvat kiinnostavampia
kuin -28 asteen pakkaset, vai mitä???
Onneksi täälläkin on jo pakkanen lauhtunut, mittari näyttää
-20.4 C.

P.S tervetuloa blogiini Villien lupiinien Marita, Ruusunmekko,
Airisrannan Päivi, Pirjo mökkipuutarhasta sekä Leena Lumi,
Irma, Saara ja Anneli!

      Ranskanterveisin Eeviregina.




45 kommenttia:

  1. Ihana Ranska-postaus jälleen. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Ranska-postaus jälleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuntui että nyt oli tämän aika...

      Poista
  3. Voi vaa kuvitella miltä nua köynnöskaaret näyttää kesällä. Oi! Huamasin kans heinien runsahan käytön. Pitää kans lisätä heiniä ittekki. Hm...vai menöökö purietti pakkaastuhojen koriaamisehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kuin viiruhelpiä ja se onneton leviää liikaa. Heinät on kyllä upeita.
      Muakin pelottaa, kuoleeko kaikki perennat, kärhöt ja muut! Ei oo lunta ja pakkasta on liikaa.

      Poista
  4. Kiitos tervetulotoivotuksista, ilo oli kohdata. Mietin noita ihania kuvia katsellessa, mitenköhän päin onnesta sykkyrällä sitä olisikaan, jos meillä olisi yhtä pitkä kesä ja leuto talvi. Sitähän voisi mennä ihan sekaisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No taatusti menisi sekaisin! Ja meillä olisi varmasti aivan toisennäköisiä puutarhoja.
      Minä ainakin istuttaisin murattia joka puun rungolle kiertämään ja hedelmäpuita pihalle...

      Poista
  5. Kiitos näistä ihanista kuvista! Puisto- ja puutarhavierailut ulkomailla ovat hienoja elämyksiä ja näin kuvien kautta pääsee näkemään paikkoja missä itse ei ole ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja muiden blogeista saa inspiraatiota suunnitella omia matkoja niihin puutarhoihin. Minäkin näin paljon kuvia Monetin puutarhasta ja niiden ansiosta aloin unelmoida matkasta.

      Poista
  6. Kauniita puisto ja puutarha kuvia näitä on ilo katsela ja ihailla Kiitos että näytät meillekin ihailtavaksi :)

    VastaaPoista
  7. Ihana puutarha. Tuollapa olisi kiva vierailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla reissulla, kun käyt Monetin puutarhassakin!

      Poista
  8. Kiitos, viihdyin oikein hyvin näiden kuvien seurassa! Pakkanen on todellakin alkanut lauhtua, sillä enää ei ole kuin -14 astetta.
    Mukavaa ja leppoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on lauhtunut, ei ole enää kuin -15 C. Meiltä lähti miesporukka tänä aamuna J:kylään moottoripyörämessuille.

      Poista
  9. Voi miten ihanassa paikassa olet ollutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme kierrelleet jo koko päivän Normandian rannikkoa ja Le Havren kaupunkia.
      Takaisin tullessa lykkäsin miehen Honfleurissa kahville ja sanoin että olen tunnin poissa... Ei meinannut aika riittää, niin paljon oli katseltavaa ja kuvattavaa. Vaikka eihän tuo iso puisto ollut.

      Poista
  10. Onpas aivan ihana paikka. Hienoa kun olet päässyt käymään noin upeassa paikassa. Kiva kun jaat nämä ihanat kuvat kanssamme. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ranska on pullollaan puutarhoja, mutta vain osa sattui matkan varrelle. Netistä tuonkin bongasin ja huomasin, että se on ihan rantatien varrella, jota mekin ajelimme.
    Ihan tavalliset omakotitalojen pihatkin oli niin upeita, että meinas tulla ihan puutarhaähky!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia, vielä niin kesäisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän oli lokakuussa vielä "täysi" kesä!

      Poista
  13. Todella upeita kuvia. Näitä katselee niin mielellään.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin aikoihin tulee selailtua paljon muidenkin blogeja. Ja matkoja ja puutarhoja minä eniten ihailen.

      Poista
  14. Kyllä on upea puutarha kuvissasi.Noita kuvia varmaan katselee mielellään nyt kun ulkona on kylmää ja lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin päivällä postinhakureissulla kameraa ulkoiluttamassa, mutta ei oikein ollut fiiliksiä -20 asteen pakkasessa. Ja oli aika pimeä päiväkin. Muitten blogeissa on ihanan aurinkoisia talvikuvia. Ehkä meilläkin kohta.

      Poista
  15. Näitä katsoi kyllä mielellään. Ihania kuvia ja maisemia! Ranska ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jotenkin jaksaa katsoa uudelleen matkakuvia ja puutarhoja, mulla meinas tulla ihan ähky matkalla! Oli niin paljon kuvattavaa.

      Poista
  16. Hurmaavia puutarhakuvia! Näitä on ilo katsella pakkasessa.
    Voi ihana kesä! Ja kaunis Ranska!
    Pirteätä pakkasviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen monta vuotta haaveilin matkasta Ranskaan, edellisestä oli luvattoman paljon aikaa.
      Onneksi siellä oli vielä paljon kukkivia kasveja, vaikka olimme syksyllä liikenteessä.
      Onneksi vähän lauhtuu, enää on -15 C!

      Poista
  17. Hienoja reissukuvia :) Kohta se kesä taas koittaa..

    VastaaPoista
  18. Kylläpä onkin kaunista! Onneksi lauhtui ilmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lauhtui. Meillä on pilvinen päivä ja lunta leijailee...

      Poista
  19. Upeita kaarikäytäviä, patsaita ja runsaita kukkapenkkejä. Kyllä ne ranskalaiset osaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto olisi ollut varmaan kaunis mereltäpäinkin katsottuna, mutta minulla ei ollut kiertelyyn enempää aikaa.
      Omaan pihaan en niin halua patsaita, mutta tuonne ne sopivat.

      Poista
  20. Ihanan romanttinen paikka kaariportteineen ja veistoksineen! Kiitos virtuaalivierailusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kaariporteista ja haluaisin kotiinkin niitä lisää.

      Poista
  21. Ranskalaiset ovat todellisia kauneuden mestareita. Minäkin ihailen monen muun tavoin noita kauniita portteja, varsinkin kuva syksyisestä kaariportista ja käytävästä on erityisen sykähdyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kuvitella, kuinka kauniita portinpielet ja käytävät ovatkaan kesällä, kun kaikki ruusut kukkivat!

      Poista
  22. Mielettömän ihanat Ranskan kuvat, siellä oltiin elokuussa tosin vaan Pariisissa, mutta muutama ihana puisto tuli bongattua ja yllättävän vehreää oli, vaikka olivat kärsineet kovasta kuivuudesta, mutta tuo kuvaamasi puisto on todellinen paratiisi :) kun vaan pääsisi vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, niin minäkin haluaisin uudelleen! Ranska on niin iso maa, ettei viikossa näe kuin pienen, pienen murusen.
      Joskus ajoimme Marseillesta Pariisin kautta Hollantiin ja silläkään matkalla ei nähty kuin kapeaa suikaletta Ranskasta.
      Loka-marraskuussa kirjoitin blogiini enemmän tämänkertaisesta matkastamme.

      Poista
  23. Olipa ihania ja innostavia kuvia!

    VastaaPoista
  24. Ranskalaiset puutarhat ovat upeita syksylläkin. Kauniita kuvia, jotka piristävät mieltä talvisena vesisadepäivänä katsottuna.

    VastaaPoista