maanantai 1. helmikuuta 2016

Herätystä

 Krookukset saaressa.

Hei helmikuun ensimmäisenä! Olipa niin kiireinen tammikuun
loppu, etten saanut blogia päivitettyä ollenkaan.
Monta juttua odottaa julkaisua, jospa se onnistuu tässä kuussa.

Monessa blogissa on kiertänyt Puutarhaherääjän haaste, jonka minäkin 
teille nyt laitan. Jos ette ole vielä kunnolla heränneet!
Olen kyllä viime aikoina puutarhakuvia täällä esitellyt, mutta eihän
lisä pahaa tee!

"Lähdenpä kevätkauden bloggaamiseen haastamalla teidät kaikki jotka haluatte osallistua Puutarhastelijan herästyshaasteeseen.
Sääntöjä on vain kaksi, ettei aloittaminen ole liian vaikeaa:
- Valitse kuvatiedostoistasi kaksi (tai useampi) viime kesän kansiota. Lataa kummastakin kansiosta blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa, ja kerro niistä jotakin. Eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistoihin blogissasi.
- Tule kertomaan tänne minulle, kun postauksesi on valmis, niin tulen katsomaan. :)"

 Viime keväänä meillä kukki paljon uusia tulppaaneita, edellisenä 
syksynä istutin paljon lisää sipuleita. Saareen istutin narsisseja ja 
ja krookuksia. Paljon saisi vielä lisätä...

 Takapihalle saatiin keväällä kauan odottamani aita.
Queen Night-tulppaanit ja lemmikit kukkii.

 Etupihan terassin edessä kukkii alkukesästä vaaleanpunaiset
ja lilansiniset kärhöt, lilat laukat ja erivärisiä tulppaaneja.
Seuraavaksi on pionien vuoro.

 Tästä pöheiköstä tykkään! Syreenit, ruusut ja lumipallo-
heisi. Oikealla röyhytatar ja sen takana pilkistää vähän
töyhtöangervo. Edessä kurjenpolvea.

 Jokirannan reunamilla kasvaa joissakin kohtaa lilaa syreeniä.

 Mun ihanista ihanimmat - pionit!

 Synttärilahjaksi sain lahjakortin puutarhalle, josta hankin
marjapensaita, vadelmia ja perennoja pihalleni.

 Takapihan harjaneilikat ja jaloritarinkannukset.

 Jaloangervoja kasvaa vähän siellä sun täällä pihallamme.
Tässä alapuolella kesäpikkusydän kurkistelee kuvaan.

 Malvat puutarhavajaa vasten.

Ihanan pitsinen preeria-angervo.

Viime kevään puutarhamessujen ostos- mikä lie lilja.
Naapurilla nämä kasvaa 1.5 metrin korkeuteen, ei vaan
meillä! Olivat noin 60 senttisiä.

Tässä taisi tulla yksi ylimääräinenkin kuva. Ja ihan kuin meillä
olisi vaaleanpunainen ja lila valloittanut koko pihan!
Löytyy meillä kuitenkin jotakin kirkasta punaista, sinistä,
valkoista, keltaista ja oranssiakin.

Ihana helmikuu on alkanut, valoa ja aurinkoa!
Kevätherätystä teille kaikille!

                            Eeviregina.

20 kommenttia:

  1. Aivan ihania. Kyllä nyt viimeistään heräsi :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä oli herättävä postaus! Kiitos kaiken ihanan jakamisesta <3

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan rehevät kasvustot, kauniit kuvat! Luulin jo tuossa alussa että Sinulla kukkii jo krookukset, no ei kai ihan vielä! Teillä on kyllä kaunista! Tämä on kiva haaste, siihen jo vastasinkin.

    VastaaPoista
  4. Onpas todella ihanat kuvat, niin tunnelmalliset ja kesäiset. Näyttää niin mahdottoman kauniilta. Hyvää helmikuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Oi! Nii meikälääsenki färit. Terassin erusta on aivan nami ja syreeni joen rannalla.....tykkään.

    VastaaPoista
  6. Ihania värejä ihanassa kesässä! Tämä on mukava ja erilainen haaste. Heleää helmikuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Ai, miten ihanat ja kauniit kuvat. Tuosta terassin edustasta kasveineen pidän myös aivan erityisesti.

    VastaaPoista
  8. Upean rehevä ja kaunis puutarha teillä! Nuo krookukset ovat jotenkin niin sympaattisia tuon ison kuusen juuressa karussa ympäristössä. Mukavaa alkanutta helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Näitä kuvia kun selailin, tuli niiiiin ikävä kesää! Saisipa pian alkaa tehdä puutarhatöitä, ihastella sipulikukkia ja haravoida!
    Onneksi ollaan jo helmikuussa.

    VastaaPoista
  10. Ihanan runsas ja rehevä puutarha sinulla. Kärhökuvaa katsellessa tuli oikein vesi kielelle. Kiitos <3

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia. Niin malttamattomana jo odotan, että kevät sieltä tulee ja pääsee pihamaalle kuokkimaan. Siihen asti kutsuu sohva ja erilaiset neuletyöt. Hyvää helmikuuta!

    VastaaPoista
  12. Malvat ovat ihania<3 Silti jotenkin tuo krookuskuva kolahtaa nyt eniten!

    (Minä en voi näihin ikinä osallistua, sillä kuvani eivät ole kansioissa;) Vain aakkosjärejstyksessä ja niitä on kai jo tuhansia...)

    VastaaPoista
  13. Hih, hyvin ollaan jo hereillä;)

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kevään heleyttä ja kesän runsautta, kauniita kuvia puutarhastasi!

    VastaaPoista
  15. Kiitokset kesäherätyksestä!
    Tuo jokiranta on sitten niin kaunis ja runsas syreeni sen rannalla.
    Aidasta tuli kaunistus. Sitä vasten kasvit tulevat niin hienosti esille.

    VastaaPoista
  16. Voi mä en ala miten ihania kuvia :) Kaunis piha teillä...

    VastaaPoista
  17. Tulin vaan kertomaan, että nyt minäkin tuohon haasteeseen tartuin. Ja huomaan, että meiltä molemmilta löytyy ainakin tulppaaneja ja harjaneilikoita postauksesta.

    VastaaPoista
  18. Viime päivinä on ollut niin pimeitä, synkkiä ja räntäsateisia päiviä, että pakko ihastella kesäkuvia piristykseksi!
    Missä se kevätaurinko piilottelee?

    VastaaPoista