perjantai 30. joulukuuta 2016

Enkeleitä

 Muutama vuosi sitten Kaarlelan joulumarkkinoilta
löytynyt "unikeko-enkeli."

Meiltä löytyy kotoa monia enkeleitä,  paljon enemmän
kuin tonttuja.  Osa enkeleistä on esillä ympäri vuoden,
osan kaivan esille joulun ajaksi.

 Enkeli 1994 Floridasta.

 Kaarlelan museon joulumarkkinoilta.

 Prahasta joulukuun  alussa.

 Samoin tämä Prahan joulutorilta.

 Myös Prahasta.

 Tämä enkeli kotiutui meille Saksasta vuosia sitten.

 Jostakin Kokkolan joulumarkkinoilta, vuosia sitten.

 Nämäkin ovat jo vanhoja, en muista mistä olen ostanut Suomesta.

 Nämä enkelit olen saanut äidiltä 1980-luvun lopulla.

 Kierrätysenkelit kuusessa. Olen ostanut näitä joulumarkkinoilta,
vaikka näitähän olisi itsekin kivaa askarrella.

 Näissä on käytetty vanhoja ruotsalaisia kirjan sivuja.

 Kuusessamme on myös useita "ruosteisia" enkeleitä.

 Ja vielä kerran vanhin koristeeni, Alma-enkeli.

Tässä linkki vielä Anssi Tiittasen Enkeli-lauluun,jonka
Laura Pakarinen esittää.
Itkettävän ihana laulu, jonka serkkuni lauloivat äidin
hautajaisissa.


 Eteisen lammaspenkki...

Vuosi on jälleen lopuillaan.  Aika kuluu todella nopeaan...
Toivotaan tulevalle vuodelle terveyttä, voimia, iloa, onnea,
rakkautta ja mielenkiintoista vuotta 2017!

 Ostin Kärkkäiseltä meidän kesälampaiden innoittamana pari
lammastyynyä. Sopivat tuohon eteisen penkille lampaan taljan
kanssa. Mukana on myös villapuserosta tehty kierrätystyyny.

Ensi vuoden puolella blogiin on tulossa haasteita ja
vuosikatsausta. Ja kaikkea muutakin, toivottavasti.
 Palaillaan sivuille ensi vuonna, 2017!

Toivotan hyvää uutta vuotta ja kaikkea hyvää
teille kaikille: ystäville, sukulaisille, ja
kaikille blogini lukijoille!!!
Tervetuloa myös uudet lukijani Teija Hakula,
Piparminttu/multaa ja mukuloita sekä
AarreAukustin äiti!
                                   Eeviregina.


18 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta sinulle myös! Kaunein on mielestäni tuo Prahan enkeli.

    VastaaPoista
  2. Niin paljon ihania enkeleitä!
    Kiitos kuluneen vuoden blogipäivityksistäsi. Ihan mahtavaa oli myös tavata Sinua silloin kesällä. Paljon iloa ja onnea tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  3. Voi miten paljon ihania enkeleitä! Voi miten ihania lammastyynyjä!

    Kiitos blogiystävyydestä, jatkukoon se ensi vuonna uusin seikkailuin! Haluan toivottaa Sinulle oikein hyvää ja kaunista uutta vuotta, enkeleitä!

    VastaaPoista
  4. Ihania enkeleitä. Hyvää Uutta vuotta.♥

    VastaaPoista
  5. Aah, kauniita enkeleitä! Itsekin pidän enkeleitä esillä läpi vuoden ja lisää otan esille joulun ajaksi. Meillä siis samat kuviot:)
    Mitä parhainta tulevaa puutarhavuotta ja kaikkea muutakin sinulle Eeviregina!

    VastaaPoista
  6. Toivon sinulle ensi vuodeksi
    12 kuukautta Iloa,
    52 viikkoa ystävyyttä,
    365 päivää rakkautta,
    8 760 tuntia toteutuneita toiveita,
    525 600 minuuttia auringonpaistetta
    sekä 31.536.000 sekuntia onnea!

    Hyvää Uutta Vuotta 2017!

    VastaaPoista
  7. Ihanan persoonallisia enkeliä.
    Oikee hyvää vuatta 2017!

    VastaaPoista
  8. Aikamoinen enkelikokoelma!
    Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Hieno kokelma, kaikki yksilöitä ja muistoja täynnä! Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Ihan parasta vuotta 2017!
    Toivottavasti nahdaan tulevana vuonna useammin...

    VastaaPoista
  11. ihania! Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Ihania enkeleitä.
    Hyvää alkanutta uutta vuotta 2017 sinulle.

    VastaaPoista
  14. Ihania enkeleitä ❤ Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  15. Kauniita enkeleitä! Onnellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  16. Ihania enkeleitä.
    Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017

    VastaaPoista
  17. Kiitos! Hyvää, iloista, Onnellista ja tervettä vuotta!

    VastaaPoista