sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Matkailua ja nähtävyyksiä

 Kaisaniemen Kasvitieteellinen puutarha.

Meidän koko pääsiäinen kului reissussa. Kiersimme Tampere -
Helsinki -  Espoo-akselilla sukulaisten ja ystävien luona
kyläilemässä. Pieniä pysähdyksiä oli Kasvitieteellisen
pääsiäisnäyttely, Vantaan Viherpaja, kirppareita Espoossa,
Tiirinkosken Tehdas Hämeenlinnassa sekä Lempäälän Ikea.

 Ihana kliivia kukassa.

Puutarhavierailuja - mihinkäs sitä puutarhahörhö muuallekaan!
Mitään muuta nähtäväähän ei vielä ollut, luonnossa mikään ei
juurikaan kukkinut. Yhdessä ainoassa puistossa näin krookuksia.
Etelä-Suomessa kevät on ihan yhtä myöhässä kuin meillä.

 Pääsiäistä. Joskus täällä oli oikeita pääsiäistipuja?

 Upeita kaktuksen kukkia.

 Meidän viime käynnistä on vuosia aikaa.

 Ihanat orkideat. Pääsiäisvierailijoita puutarhalla oli paljon,
mutta kyllä sinne sekaan mahtui yksi pohjalainenkin.

 Kaktuksista tulee mieleen Israel...

 Viherpajan pääsiäistä.

Ja meidän kamera hajosi just nyt tässä, täytyi alkaa kuvaamaan
kännykällä.

 Rungollista syreeniä.

 Upeita sitruksia.  Siskoilla kasvaa isoja puita pihalla... olispa 
meilläkin!

 Rungollista kesäkoisoa. Tätäkin kasvaa siskon pihalla iso pensas.

Viherpaja, no joo... Olin vähän pettynyt, vaikka muutamassa
blogissa onkin varoitettu paikan repsahtaneisuudesta. 
Eikä se ollut NIIN ISOKAAN, kuin luulin. Meidänkin
kylän puutarhan 5 kasvihuonetta on saman kokoisia...
Mutta kukat olivat huippuja, hyvän kokoisia ja näköisiä
ja aika edullisiakin.

 Kasvi on vallannut pyörän.

 Täälläkin kukkii kliivia.

Kotiintuomisiksi ostin Aasinmaksaruohon, Liisankukan ja 
Tuoksupelargonin. Lisäksi Ikeasta ostin Lankaköynnöksiä.

 Ohtakarin ihmemaa.

Täytyihän meidänkin päästä näkemään Lohtajan Ohtakarin
kuuluisaa nähtävyyttä, lumivuoria.

 Lumikasat työntyivät melkein mökin terassille...

Kaiket päivät ollaan siivoiltu kesätyöpaikalla ja epätoivoisesti
odotellaan haravoinnin aloittamista. Toivottavasti jäät ja lumet
sulaa TODELLA NOPEASTI, että päästään pihapuuhiin!!!
Deadline painaa kohta päälle...

Eilen käytiin naapurikaupungissa kirppiskierroksella ja samalla
tuli kurkattua Lundagårdin uuteen butiikkiin.
Huomattavasti isompi liiketila, kuin Purmossa, mutta ihan yhtä
ihana, täynnä ihastuttavia ja nostalgisia tavaroita.

 Joka huoneessa on ihania tapetteja, tässä ruusuista.

 Löysin herkkiä, vanhoja kasvikuvia kesän projektiin.

Tuollainen kaktus sopis meillekin...

Omalta pihalta ei viitsi kuvan kuvaa laittaa, mikään ei etene!
Kevät ja lämpö, ho-hoi, missä te piileksitte???
Huhtikuun viimeinen viikko jo menossa...
Mukavaa loppukuuta teille kaikille!
                                       Eeviregina.

28 kommenttia:

  1. Noita ahtojääkasoja oli meidänkin käytävä katsomassa, mutta ihan vain rannalta:)
    Ja toivotaan tosiaan että kevään eteneminen pikkuisen nopeutuisi, kohtahan on jo toukokuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään sinne jäälle tai jääkasojen päälle lähtenyt. Muutenkin olen arka menemään jäälle. Olihan ne erikoisia, tuskin kovin usein tuollaisia muodostuu?
      Mää olen kohta ihan paniikissa tämän kevään kanssa...

      Poista
  2. Mukava pääsiäiskierros, moneen paikkaan olette ehtineet. Rungollinen syreeni on suloinen! Lämpöä odotellaan täälläkin, jospa sitten vappuna..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että kaikki vihertävä ja kukkiva on ensiapua tämän kevään ja kesän odotuksen kanssa!

      Poista
  3. Teilläpä oli kiva pääsiäiskierros etelässä! Me taas oltiin Keski-Pohjanmaalla - ja pääsiäiskokolla joen rannalla siellä toisella puolella!

    VastaaPoista
  4. Olipa teillä monipuolinen reissu. Mikähän mahtaa olla tuo kesän projekti, johon tarvitset kasvikuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustan viime kesän näyttelyleikkimökkejä uudelleen. Sinne tulee mm. mummon mökki ja huvimaja, joihin tulee kukkia ja kaikkea ihanaa rekvisiittaa. www.elainpuisto.fi

      Poista
  5. Tutunnakoisia kasveja,jotka meilla taalla parhaillaan jo kukkii.
    Mistas muuten ostat nyt kesakukat,kun kuulemma vakiopuutarhurinne ovat jaaneet elakkeelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitäpä juuri, sinun ja siskon pihojen tuttuja kasveja täällä ihastellaan!
      Olihan se ylläri, että lähipuutarhurit jäävät eläkkeelle. Onneksi kaupungissa on monta hyvää puutarhaa, joista olen jo aiemminkin hankkinut kasveja.

      Poista
  6. Teirän pääsiääne kuulostaa sujuneen ihan täyrellisesti. Oonkohan nähäny ikinä keltaasia kaktuksenkukkia. Ihanat syreenit, ku violettia vaahtua :)
    On korkiat jääkasat, huh! Lämpöaalto sais jo saapua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan mun oli pariin puutarhaan kurkistaa, kun pihoilla ei näkynyt vielä mitään...
      Mä olen nähnyt joskus Israelissa keltaisia kukkia ja Italiassa isoja valkoisia, olikohan se yön kuningatar?
      Sitä lämpöä täällä jo niin hartaasti odotellaan!

      Poista
  7. Sulla olikin monipuolinen ja kukkiva pääsiäisreissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli vuosien jälkeen kurkistaa Kasvitieteelliseen ja Viherpaja oli ihan uusi tuttavuus.

      Poista
  8. Täällä ihmetellään samaa, kevät ei etene ja niinhän se oli säätiedotuksessakin että ei etene kevät. Teillä on ollut ihana reissu, minä olen hieman kateellinen. No ehkäpä joskus minäkin pääsen johonkin reissuun, mutta pääsiäisen pyhät olivat niin pitkä veteiset kun oli huonot säät että olisi voinut jonnekin reissuun lähteäkin. Vasn eipä tullu lähettyä. Nuista olenkin ohtakakarin jääjutuista kuullut, vaikuttavat. Ja Kaisaniemessä olen käynyt myös, en muista vuotta. Kuitenkin aika vasta 2007 vuojen jälkeen kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan tyytyväinen, että päästiin reissuun vielä ennen kesän tohinoita.
      Niin paljon olisi ollut paikkoja, joissa halusin käydä, mutta aina ei onnistu. Onneksi kuitenkin moni paikka oli pääsiäisenäkin avoinna.

      Poista
  9. Kauniita reissukuvia! Lundagårdin liike on todella ihana. On tullut käytyä jo muutaman kerran :)
    Nyt vain odotellaan, että kevät ja lämpö saapuisivat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina tykännyt Lundagårdista ja nyt se tuli vielä vähän "lähemmäksikin".
      Sitä lämpöä todellakin tarvittais!

      Poista
  10. Arvaa olisiko tehnyt mieli päästä Ohtakariin noita jääröykkiöitä katsomaan?
    Hienoja kuvia reissultanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa ne olla siellä vieläkin... Ei tainnut ihan teidän mökin terassi olla vaarassa, mutta ihan rannassakin niitä oli.

      Poista
  11. kiitos, kiva ja kaunis kuvamatka!

    VastaaPoista
  12. Kiitos Sussi! Täällä ei edelleenkään ole mitään kuvattavaa, aamulla kun silmäni avasin, tuprutti lunta sakeanaan!!! Muutamat urheat krookukset nostavat päätään lumen keskeltä...Hauskaa vappua siis!

    VastaaPoista
  13. Kivoja matkailukuvia. Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  14. Mukavia postauksia ja kuvia. Kävin lukemassa noita vanhempiakin. Vaikka kevät näin piilottelee, se voikin sitten yllättää, toivon mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä lämpöä odotellaan täällä tosi hartaasti! Oli kivaa lukea Munchenin matkastanne. Ja hauskaa vappua Lohtajalle!

      Poista
  15. Kasvitieteellisessä onkin tullut joskus käytyä, mutta siitä on jo vuosia. Kävimme myös Ohtakarissa katsomassa jäävuoria. Melkoisia!! Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hauskaa, miten monta Lohtajaan liittyvää kommentoijaa löytyy sivuiltani...

      Poista