tiistai 26. syyskuuta 2017

Siirtolapuutarhan syksyä

 Ihania syyskukkijoita.

Parisen viikkoa sitten kävin Tullimäellä avoimissa siirtolapuutarhan
mökeissä ja palstoilla. Sade hellitti hetkeksi ja pääsin kiertelemään
minulle vielä tuntematonta aluetta.

 Mummon rukki takapihalla.

 Kivat ikkunanpokat.

 Idyllinen vaja omenapuun alla.

 Monenlaista porttia.


Aika iso osa palstoista oli iäkkäiden ihmisten omistuksessa,
 joten tuli väkisinkin mieleen, että moni mökki taitaa vaihtaa
 omistajaa lähitulevaisuudessa. Jos ei nuorempi polvi ole
kiinnostunut moisesta harrastuksesta.

 Kiva minikasvihuone ja iso laatikollinen kausimansikkaa.

 Tälläkin palstalla taisi olla uusi omistaja, niin innolla hän
esitteli uusia rakennelmia ja istutuksia.

 Paratiisi.

Varjoliljaa, punahattua, pionia, iiriksiä, kuunliljaa,  piiskuja,
nauhuksia, ukonhattua, jne.jne. Nurmikkoa ei ollut juurikaan
polkujen kohtia enempää. Aluetta kierrellessäni eteeni tupsahti
oikea paratiisi.

 Kierrätystä, kasveja ja keramiikkaa.

Ja hupsista vaan, tunsinkin paratiisin emännän. Olemme olleet 
työkavereita ammoisina aikoina K-P:n keskussairaalan keittiöllä!

 Mahtava määrä maanpeitekasveja.

 Kirsikoita.

 Syksyn sävyjä.

 Upea hyötypuutarha-alue.

 Useita kärhöjä kukassa.

Ei ihme, että emäntä viihtyy palstallaan
keväästä syksyyn!

 Jälleen kiva ikkunanpoka.

 Syksyn värejä. Varmaan ihana piha kesällä, kun ruusut
ja syreenit kukkii.

 Kivipolkua.

Pelapuut ikkunalla.

Siirtolapuutarha oli kiva vierailukohde, lähellä
keskustaa ja "oikea paratiisi kerrostaloasukkaille",
kuten muutamat asukkaat kertoivatkin.

                           Syksyterveisin Eeviregina.


12 kommenttia:

  1. Hienoja pihoja. Täällä pääkaupunkiseudulla siirtolapuutarhamökit ovat arvossaan ja vapautuvista paikoista kilpaillaan. Aikamoinen sukupolven vaihdon on varmaan lähivuosina niissä tulossa.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Varmasti ihana retki! Kivoja syyspäiviä!

    VastaaPoista
  3. Ihanat piänet paratiisit, joista löytyy luavia tilaratkaasuja ja muita ireoota. On varmasti kova paikka luapua monien vuasien aikana rakkaaksi tulleesta paikasta.

    VastaaPoista
  4. Kivoja pihoja. Olisi kiva itsekin päästä tutustumaan joskus siirtolapuutarhoihin, niissä kun en ole koskaan vieraillut.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja siistejä pikkupihoja. Siirtolapuutarhoilla on tunnelmaa.

    VastaaPoista
  6. Jos minä "joutuisin" asumaan kerrostalossa, tuollainen siirtolapuutarhamökki ja -palsta olisi ihana paikka touhuta luonnossa. Tuollakin oli osalla kompostikäymälät, mutta alueella oli myös siistit wc- ja suihkutilat kaikkien käytössä sekä sauna lämmitetään pari kertaa viikossa. Mikäs tuolta olisi polkaista pyörällä kaupunkiin töihin...

    VastaaPoista
  7. Onpa ihanan näköistä:) Helsingissä asuin Suomen vanhimman siirtolapuutarhan eli Ruskeasuun siirtolapuutarhan lähellä,joka on aivan ihana paikka:)

    VastaaPoista
  8. Ihania ideoita! Nuo ikkunanpokien uusiokäytöt varsinkin viehättävät.

    VastaaPoista
  9. Nostan hattua kaikille pihoille ja niiden tekijöille, paljon on nähty vaivaa.

    VastaaPoista
  10. Upea kuvakierros ja niin hienosti hoidettuja puutarhoja.

    VastaaPoista
  11. Ihania pihoja ❤ Nuo ikkunanpokat on hauskoja!

    VastaaPoista