lauantai 18. marraskuuta 2017

Terveisiä auringosta!



Takana melkein kolmen viikon matka perheen
luokse Israeliin. Enimmillään +27 C, ihan sopiva
keli siis suomalaiselle. Paikalliset valittivat jo
kylmää...


Kiinalaisia sadepuita siskon kotikadulla Jerusalemissa.


Kiertelin lenkillä ympäri siskojen asuinalueita ja kuvasin
lähes 1000 kuvaa. On näissä taas valikoimista...


Siskon parveketta. Vasemmalla rypäle, ruukuissa pelapuita,
mehikasveja, oliivipuu ja ruusu. Muunmuassa.


Siskon keittiöpuutarhaa.

Vasemmalla rönsyää muratti ja juoru, takaseinällä kasvaa
passionhedelmä pensasaitana, samoin kapintulipiippu ja
kirjotulikruunu. Maassa kasvaa iso marketta sekä valtava
rosmariini. Lisäksi maassa kasvaa monenlaisia mehikasveja
ja yrttejä. Tällä hetkellä juuri mikään ei kukkinut. Paitsi se
passion ja pensaassa oli muutamia hedelmiäkin kypsymässä.


Olin kyllä ihan oikeasti lomalla, enkä tehnyt juuri mitään!
Muutamana päivänä siivoilin ja perkkasin siskon
kukkapenkkejä ja istuttelin kukkia uudelleen.


Lähes kaikki kalusteet, ruukut ja sisustus on
kierrätystä.


Mehikasvia ja markettaa.


Holylandin isot talot.


Näkymää siskon yläparvekkeelta.


Begin bulevard.


Holylandin alapuolella on luonnonsuojelualue ja lammessa oli
vielä jonkin  verran vettä. Harmillista kun sieltä oli kesällä
tullut paljon hyttysiä asuinalueelle.



Taustalla Katamon, jossa siskotkin asuivat kauan, kauan sitten.


Bougainvilleaa.


Etualalla eräs monista alueen synagogista.


Keskustaan päin. Vasemmalla näkyy silta-maamerkki, 
uudehkon kaupunkijunan silta.


Talojen rinteissä vihertää.

Arkeen on taas palattu, ällistyttää tämä päivien
lyhyys, harmaus ja pimeys. Tänään satoi
vuorotellen vettä ja lunta. Maa on ainakin
hetken valkoinen.

Nautinnollista viikonloppua!
                              Eeviregina.

15 kommenttia:

  1. Olipa sinulla ihanan pitkä loma, mutta sen olet vasmasti rankan työkesän jälkeen ansainnut. Kivaaoli varmasti myös viettää aikaa siskojen kanssa, sillä onhan tuo välimatka sen verran pitkä, ettei ihan viikonloppuisin tule tavattua. Hyvää ja levollista viikonloppua Sinulle. <3

    VastaaPoista
  2. todella kauniita kaikki nuo puut ja kasvit

    VastaaPoista
  3. Niin kivaa oli,mutta nopeasti kului lomapaivasi.Eipa itse tule kierrelteya kameran kanssa naita lahiseutuja.Pimea tulee taallakin aika pian toitten jalkeen ettei ehdikaan...

    VastaaPoista
  4. Kiva pitkä reissu sinulla oli tänne, ja oli kyllä lämmintä,vaikka tuolla Jerusalemissa on paljon viileämpää kujn täällä rannikolla.Vau, 1000 kuvaa, aikamoinen määrä!

    VastaaPoista
  5. Varmasti kiva loma läheisten luona lämpimässä.
    Hienot kuvat.

    VastaaPoista
  6. Piipe A, Sussi, Lisay, Jael ja Kruunu Vuokko:
    Minustakin tuntui siltä, että aika kului todella nopeasti. Ei tullut yhtään pitkäksi aika! Sen verran harvoin näemme siskojen perheiden kanssa, että juteltavaa riittää. Oli kivaa seurata myös aikuistuvien lasten muutoksia, ensimmäisellä on kohta armeija pulkassa ja pari seuraavaa aloitti syksyllä siviilipalvelun. Neljäs aloitti jo autokoulun ja loput käyvät lukiota ja peruskoulua.
    Kuvia on todella runsaasti, mitähän mä seuraavaksi näytän? Vähän oli haikeaa lähteä takaisin Suomeen, kun ei tiedä milloin näemme seuraavan kerran. Ehkä ensi kesän lopulla jossakin Euroopassa? Katsotaan mitä saadaan aikaan...

    VastaaPoista
  7. Lämpötila kuulostaa aika unelmalta, jospa meilläkin sitten ensi kesänä:)

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihana loma teillä ❤ Ja ei varmaan parempaa aikaa lomailuun olekaan kuin pimeä loka-marraskuu 😄

    VastaaPoista
  9. Saimme nauttia viime kesän surkeuden sijasta niistä kesälämpötiloista tuolla matkallamme. Olen ollut yleensä syys-lokakuussa tuolla, joten tarkoituksella hilattiin matkaa vähän myöhäsemmäksi. Siellä oli just sopivat kelit, en tykkää hirmu kuumasta ja kuitenkin aurinko paistoi koko ajan. Jaksoi vesipullon ja kameran kanssa kierrellä... Toivottavasti meillä on ensi kesänä paremmat säät!

    VastaaPoista
  10. Olipa teillä hyvä loma. Olen kerran käynyt Jerusalemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja silloin istuimme lentokentän lähtöhallissa vierekkäin! Se selvisi kuvistasi.

      Poista
  11. Aurinkua, lepua, lämpyä ja läheesiä, kaikki ihanat asiat samas lomas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Varsinkin tuota viimeistä herkkua saan liian harvoin...

      Poista
  12. Vai kylmä :o Mä paistuisin nuin kuumassa. On ne maisemat vähän erilaiset, kuin täällä. Sulle mukava reissu, kun pääsit sukua näkeen. Nyt jaksaa taas pitkän talven täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskon tyytö sanoi, että miks mää tulin vasta nyt, kun on jo talvi ja kylmä...
      Siellä on kesällä monta kuukautta mittari +40 asteen kieppeillä. En minäkään sellaista jaksaisi!

      Poista