lauantai 30. joulukuuta 2017

Jouluterveisiä Tallinnasta!


Kävimme juuri ennen joulua parin yön reissulla Tallinnassa.
Joulutorilla oli kiva vierailla muutaman vuoden tauon jälkeen.
Joulutori on Raatihuoneen torilla, aika pieni ja idyllinen alue.
Harmillista vaan, ettei siellä ollut nyt(kään) lunta.
Tässäpä teille runsaasti kuvasatoa:





Koululaiset karkkiostoksilla.


Monenlaista ruokaherkkua myynnissä.





Raekoja plats, Raatihuoneen tori



Eräältä kujalta löytyi joulukuusinäyttely.




Aamukävelyllä muurin kupeessa.


Ihan perällä pilkottaa keltainen hotellimme seinä.
Se on rakennettu tavallaan muurin ympärille, vanha
muuriseinämä on näkyvillä ruokasalissa. Olimme
jälleen samassa, tutussa hotellissa, joka oli vaihtanut
omistajaa ja nimeään. Yhtä hiljainen, siisti ja halpa.
Kaksi yötä aamiaisineen yhteensä 77 euroa.


Huoneemme ikkunasta näkymät Olevisten kirkolle.


Kävelyllä Toomparkissa. Kiva puistoalue lampineen
kesällä, taustalla upea vanha muuri ja rakennukset.
 Lunta ja kuuraa on vähän maan pinnalla. Lammen
pinta oli puolittain jäässä.




Toompean mäki.


Kohtuotsan näköalapaikka Toompealla. Tämä lintu oli
monen turistin kuvassa linssiluteena... Taustalla näkyy
Olevisten kirkon torni ja sen vasemmalla puolella muurin
monta tornia.



Virun portti jouluvalaistuksessa.


Jos joku on vielä menossa Tallinnaan, joulutori
on avoinna 6.1 saakka ja Piparkakkumania-
näyttely 7.1 2018 saakka.

Toisessa osassa esittelen pieniä, kivoja puoteja,
kahviloita ja Piparkakkumania-näyttelyä. Tämä
postaus taitaa tulla ulos 2018-vuoden puolella.
Blogiin on tulossa myös vuosikatsausta, pari
haaste-vastausta ja muuta mukavaa.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä! Mihin
tämä aika oikein juoksee?

Toivotaan meille kaikille nautinnollista, kaunista,
tervettä, turvallista, touhukasta ja mielenkiintoista 
uutta vuotta 2018!!!
                                           Pidetään yhteyttä! Eeviregina.                          

11 kommenttia:

  1. Tallinnassa on paljon ihania ja muistoja täynnä olevia kujia ja paikkoja! Kiitos näistä tunnelmapaloista ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Lumettomuudesta huolimatta olet saanut ihanan tunnelmallisia ja houkuttelevia kuvia joulutorista ja Tallinnasta. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  3. Olisipa ihanaa päästä käymään Tallinnassa joulun alla. Näyttää todella upealta.
    Hyvää ja onnekasta alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  4. Voi että, toiveena olisi joskus päästä joulun alla Tallinnaan. Muutoinhan olen käynyt siellä varmaan 30 kertaa, mutta en koskaan joulun aikoihin. Hienoja kuvia ja tunnelmaa. Hyvää ja idearikasta uutta vuotta<3

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia! Oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  6. Kauniit kuvat Tallinnan joulusta!
    Hyvää uutta vuotta!❤️⭐️

    VastaaPoista
  7. Hienoja kuvia! Ihanaa ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Jouluune Tallina onki kokematta. Houkuttelevat kuvat!
    Hyvää uutta vuatta!

    VastaaPoista
  9. kaunista! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Onnellista Uutta Vuotta 2018 sinulle Eeviregina♥

    VastaaPoista
  11. Suosittelen käyntiä joulun aikaan Tallinnassa. Muulloinkin kyllä näkemistä riittää.

    VastaaPoista