sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Lomalla Italiassa


Verona, Villa Maggie, Monte Baldo

Elo-syyskuun vaihteessa olimme viikon lomamatkalla
Garda-järven seudulla. Meitä oli koko perhe reissussa,
(paitsi kesäpoikamme Emil) kolme Suomesta ja Israelista
Italiaan lensi kahdeksan. Vuokrasimme autot kentille,
me lensimme Villafranceen, Veronaan ja Israelin porukka
tuli Bergamoon.


Veronassa. 
Meillä oli päivä aikaa kierrellä Israelin porukkaa
odotellessa ja vietimme sen Veronassa.


Amfiteatteri Arena ja ryhmän vanhin, viittä vaille
kahdeksankymppinen.


Veronan vanha kaupunki on hauskasti Fiume Agide-
joen niemessä.




Castelveccion museolla. Upeat muurit ja silta joen yli,



Fiume Agide.



Soiano del Lago.

Vuokrasimme villan koko porukalle järven ala-
ja länsipäästä, rinteestä josta on kaunis näkymä
alas järvelle. Paikka on pieni kylä, löysimme vain
yhden pienen kyläkaupan sieltä. Mutta lähellä on
lukuisia pikkukaupunkeja.


Pihassa on runsaasti oliivipuita.


Talossa on viisi makuuhuonetta, kylppärit, olohuone 
ja keittiö sekä iso lasitettu eteinen.


Harmillisesti meillä ei ollut paljoa aikaa viettää sitä
villassa, aamupalan jälkeen starttasimme matkaan ja
usein iltamyöhällä palasimme sinne nukkumaan.


Monigan kaupunki siintää järven rannalla.
Ilman navigaattoria monikin paikka olisi ollut
tosi haastavaa löytää. Pieniä teitä meni ristiin,
rastiin ja joka kerta villallekin tullessamme 
tulimme eri tietä!


Meillä oli kuitenkin aika vähän aikaa kierrellä
aluetta, monta paikkaa piti karsia pois. Aika ei
kertakaikkiaan riittänyt. Lisäksi oman haasteensa
toi porukan ikähaarukka, meitä oli 10-vuotiaasta
kahdeksankymppiseen! Jokaiselle piti yrittää löytää
katseltavaa ja tutustumispaikkoja.


Eräänä päivänä lähdimme ajelemaan itäpuolta järven
rantaa, pikkukaupunkien läpi aina välillä pysähdellen.
Ajoimme Malcesinen kaupunkiin ja sieltä jatkoimme
matkaa parilla hissillä ylöspäin, Monte Baldon
vuoristoon. Kuva hissistä.


Paikka on korkealla,  1837 m. Oikea korkeanpaikan
kammoisen kauhistus! Mä en kovin paljoa kurkkinut
ikkunoista ulos, en ylös- enkä alastullessa... 


Onhan sieltä ihan huikeat näkymät alas järvelle!


Sinne pääsi jostakin jopa autolla (ei kiitos!!!) ja
myös patikoida olisi voinut. Mutta minä en ainakaan
olisi päässyt alas kävellen ollenkaan!


Ystävämme Antonio Da Gudan asuu tästä vielä
vähän pohjoisempaan, Dolomiiteilla. Harmi kun
ei ollut aikaa poiketa siellä, mutta ehkä seuraavalla
matkalla...


Tässä ollaan lähtöpisteessä ja tuolla ihan
ylhäällä huipulla  näkyy rakennuksia.


Nuorimmainen Gardajärven rannalla.



Ja tietysti meitä piti ikuistaa järven rannalla,
porukoissa ja jokaista yksinään...


Ajelimme päivittäin järven  länsi- etelä-ja itäpuolella 
ja ihailimme pieniä kyliä ja kaupunkeja sekä upeaa
vuoristomaisemaa.


Tässä näkyy koko alue. Vasemmalla Bergamo,
oikealla Venetsia ja keskellä Veronan lisäksi
monta paikkaa, joissa kävimme.
Niistä seuraavassa postauksessa... Kiitos jos
jaksoit lukea tämän pitkän sepustuksen!

Oikein mukavaa Pyhäinpäivää ja marraskuuta!
                                 Eeviregina.

15 kommenttia:

  1. Ai että, olipa ihana katsoa noita kuvia tässä harmaudessa! Varmasti mukava reissu ollut. Tuo Garda-järven alue kiehtoisi minuakin joskus käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta kertaa ollaan käyty Italiassa ja vieläkin on paljon paikkoja, missä olisi kiva käydä. Tuolla Gardallakin ollaan pari kertaa omalla autolla kierrelty. Suosittelen!

      Poista
  2. Olipa kivan kuuloinen reissu. Italiassa en ole koskaan käynyt, mutta on kyllä haaveissa. Ja teillä ollut niin iso porukkakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italia on yks mun lempparimaista. Sorrenton ja Amalfin suunnalla olisi kivaa käydä (joskus nuoruudessa olen käynyt) ja Cingue Terren alue olisi upea!
      Kivaa oli myös tavata perhettä, kun he eivät tänä kesänä tulleetkaan Suomeen.

      Poista
  3. Ihana matka upeisiin maisemiin.
    Parasta kaikesta on kuitenkin yhdessäolo perheen kanssa.
    Italia on tuttu nuoruuden interrail-reissusta. Varmaan on moni asia sielä muuttunut.
    Mukavaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, perheen tapaaminen oli tärkeintä ja se onnistui noin ihanissa maisemissa! Monta vuotta olemme haaveilleet tuollaisesta yhteisestä reissusta ja nyt se toteutui.
      Siskot ovat myös nuoruudessaan interreilanneet siellä, minä kävin Italiassa miehen kanssa häämatkalla. Mies oli käynyt siellä jo pari kertaa ennen autolla.

      Poista
  4. Teillä oli hieno matka. Kauniita kuvia jotka herättivät Italian kaipuuni. Harmillisesti oma ensi toukokuulle ennakkovarauksena tehty perhematkamme
    jouduttiin perumaan. Yksi pojistamme ei työ- ja koulutusesteiden vuoksi olisi päässytkään perheineen mukaan. Toivottavasti matka saadaan kuitenkin toteutettua jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos matkanne peruuntui. Mihin se olisi ollut? Teillä onkin jo kokemusta tuollaisista perhematkoista. Kivaa oli tavata perhettä, mutta toki aika olisi voinut olla paaaljon pidempikin...

      Poista
    2. Matka olisi ollut Urbinoon, joka on lähellä San Marinoa.

      Poista
  5. Mukavaa, ku sait rentoutua kiireesen kesän jäläkihin tuallaasella reissulla ja viälä lähisuvun kans. Mahtavia maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli kiva katkaisu arkeen ja meillä oli mukava matka. Sen jälkeen oli kyllä vähän "pakkopullaa" tulla jatkamaan siivouksia ja töitä...

      Poista
  6. Olipa teillä kiva reissu suvun kesken:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia tätä yhteistä matkaa suunniteltiin ja haaveiltiin ja vihdoinkin saatiin toteutettua!

      Poista
  7. Oli kylla tosi kiva reissu ja myos kiva nahda perhetta muualla talla kertaa kuin Suomessa.Italia on mun lempparimaa Israelin jalkeen minne sitten jainkin asumaan.Olisi saanut olla vaan vahan pitempi loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen "kivuttomasti" se menikin, vaikka meitä oli noin monta ja eri ikäisiä. Joo, Italia on aina vaan lemppari, vaikka kuinka monesti siellä käy...
      Nyt kun saatiin pää auki, suunnitellaan uutta yhteismatkaa ja ehkä jonnekin muualle???

      Poista