torstai 4. huhtikuuta 2019

Keväiset puut


Käyn Israelissa joko syksyisin tai keväisin.  Syys-marraskuussa on
kasvillisuus ja maisemat ihan eri näköisiä kuin keväällä.
Keväisin luonto on vihreää ja kevätkukat kukkii rinteillä. Kesällä
ja syksyllä taas luonto on palanutta, ruskeaa, mutta puut ja pensaat
ovat reheviä ja kukkivia. Muunmuassa ruusut ja  bougainvilleat,
oleanterit ja siskon kotikadun kiinalaiset sadepuut ovat upeassa kukassa.


Tällä matkalla bongasin sitruspuita eri vaiheissaan. Osa vasta teki
kukkia, osa jo hedelmän alkuja ja osassa oli hedelmät jo kypsiä.



Sitruunoita.


Puutarhabongausta Holylandissa.



Kumkvatteja.


Näin keväällä kukkii upeat juudaksenpuut. Bongasin niitä ympäri
Jerusalemia ja myös lomapäivän ajelulla välillä Jerusalem- Ashdod. 


Siskon kanssa juudaksenpuun alla.



Ajelimme pieniä, mutkaisia teitä, rinteitä kierrellen ja näin
upeita maisemia näkyi kohti Jerusalemin kukkuloita.




Karvapiikkivihmaa.


Mimosa, akasia kukassa.


Lamppuharjaa siskon kotikadulla Maale Adumimissa.


Luultavasti joku eukalyptus.




Ainakin nämä valkokukkaiset ovat mantelipuita, tuosta
vaaleanpunaisesta en tiedä. Onko kirsikkapuu?



Ihania kukkia!


Tästä valkokukkaisesta pensaasta en tiedä, mikä
tämä on. Kasvaa aika isoksikin pensaaksi.

Tässäpä teille taas tuulahdus Israelin keväästä. Onneksi
meilläkin lumet sulaa ihan vauhdilla, ekat piipot on jo
nousseet mullasta ja joki vie jäälauttoja merta kohti. Ekat
narsissit, hyasintit ja helmililjat on aseteltu terassille.
Ensi viikolla pitäisi kausityötkin taas alottaa!

Ihanaa keväistä viikonloppua teille kaikille! Eeviregina.

20 kommenttia:

  1. Ihania kukkivia pensaita ja puita. Tuo lamppuharja on minusta hyvin kaunis. Olen nähnyt sitä Madeiralla lomalla käydessämme. Upeasti kukkiva juudaksenpuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpais nuo puut ja pensaat omallekin pihalle... Näitä samoja upeita kukkijoita näkee lomamatkoilla ympäri maailmaa.

      Poista
  2. Onpa reheviä kuvia♥ Jael asuu siellä eikä kai huomaa näitä tai sitten seutu on eri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Jaelin blogissakin usein kukkivia puita ja pensaita, mutta hän ei varmaan pääse pidemmille reissuille niin usein ilman autoa. Kevät on tosiaan ihanaa aikaa Israelissa.

      Poista
  3. ei voi muuta sanoa kuin vau! Ihania!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Niin on. Meilläpäin kukkii keväisin vain omena- ja kirsikkapuut. No tietysti syreenit ja ruusut kesämmällä. Mutta noita sitruksia aina ihailen.

      Poista
  5. Ihanat kuvat Israelista.
    Voi kun tekisi mieli lähteä sinne käymään.
    Kiitos kun laitoit kuvi sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,mehän olimme kerran samalla lennolla, tietämättämme toisistamme... Kuvia tulee vielä vähän lisää, otin niitä yli 700!

      Poista
  6. Upeaa kukkaloistoa ja hienot sitruspuut!

    VastaaPoista
  7. Hei, olipa kiva löytää pohojalaanen blogi! :) En ole koskaan käynyt Israelissa, mutta haaveissa se on ollut jo jonkin aikaa. Kauniilta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene ihmeessä käymään Israelissa, on tosi mielenkiintoinen maa. Meidän perhettä asuu siellä ja käydään oikeestaan joka vuosi.
      Niin, onhan näitä pohojalaisia blogeja muutama: Navettapiian puuhamaa, Anun puutarha, Selätön puutarha, MinEden ja Unelmia ruusuista, Sekasortoa, Oma koti onnenpesä, jne. Lisäksi Puutarhan Lumon Tarja on tuosta lähipitäjästä kotoisin ja siskoni Israelissa pitää Pienioliivipuu-blogia.

      Poista
  8. Samojen kasvien lumoissa ja tuoksussa patikoin viikon Kreetalla :)
    Blogisi tekee minut iloiseksi, siksi ojensin sinulle Sunshine Blogger Awardin <3
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos tuhannesti! Ihan hämilläni täällä, mielestäni olisi ollut paaaljon mielenkiintoisempiakin blogeja... Tätäpä pitää alkaa miettiä ja tehdä postausta.

      Poista
  9. Onpa upeita puita kukassaan ja hedelmissään. Mukavaa alkanutta viikkoa vaikka hieman tuli takapakkia, kun lunta tuli lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo lumentulo on ihan normaalia, aloitimmehan eilen kausityöt!!! Tietysti silloin kylmenee ja sataa räntää... joka kevät!
      Reissu etelään on enää muisto vain, onneksi sitä voi muistella vielä kuvista.

      Poista