torstai 16. huhtikuuta 2020

ENNEN JA JÄLKEEN



Pääsiäislauantaina tutkailin omenapuun alle, ensimmäisiä
nuppuja ja piippoja. Siellä kevätkurjenmiekat ja krookukset
puskee vauhdilla ylös. Viime syksynä istutin tuonne uusia
krookuksia, juurikin ne vaaleankeltaiset on jo nupulla.


Sunnuntaiaamuna näky oli tämä!!!
Ärsyttävää! Meillä satoi monena päivänä ihan reilusti
lunta. Kiitos ei, ei enää yhtään hiutaletta tarvi tulla, kun
sitä ei ollut juurikaan koko talvena!


Posliinihyasintit nousee.


Maksaruohojen sekaan olen istuttanut kukkasipuleita.
Kyllä vaan, edelleen niitä nousee.


Uusia tulppaaneita istutin moneen kohtaan.


Takapihalla perkkailin talventörröttäjiä pois ja  haravoin 
käytäviä. Vielä lannoitteet ja uutta multakerrosta päälle.


Vielä näyttää paljaalta, mutta kyllä siellä kuulkaas jo 
perennoja näkyy.


 Pääsiäisen kukat sai lumikuorrutusta!



On tämä lumisade jotenkin niin ankeaa.  Vaikka on vasta huhtikuu
ja keväisin tulee usein takatalvi. 
Onneksi tämä on kuitenkin ohimenevää, lumi menee taatusti
pois nopeammin kuin korona!


Kävin tänään kurkkaamassa työpaikan tulppaaneitakin.


Eräs päivä huomasin yhden paljaan kohdan kukkapenkissä,
tässä sulaa aina ensimmäisenä lumet pois. Siinä on jotain
perennaa ja pensaita kesällä. Siirsin ruukuista jo kukkineita
kevätkukkia tuolle alueelle. Perunanarsissit, helmililjat ja
tetet. Yleensä olen viskannut kuihtuneet ruukut varastoon 
syksyä ja istutusta varten, mutta arvatkaa vaan, muistanko
niitä syksyllä! Siellä ovat turhaan odotelleet.
Laitan kaikki muutkin tänä keväänä ostetut sipulit tuonne,
onpahan sitten kivaa odotella niitä ensi keväänä.

Onneksi on ollut pari aurinkoista ja tuuletonta iltaa, sopivia
lenkkisäitä. Täytyy kaivaa kohta pyörät esille.
Toivotaan, että ne lumisateet oli nyt tässä ja aurinkoa
esille!
 Mukavaa viikonloppua toivottelee Eeviregina.

17 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Ei tosiaan olisi enää tuota lunta tarvittu, kun ei kerta koko talvena sitä tullut vaikka silloin toivottiin:)) Kyllä se kevät on koko ajan lähempänä ja kesä myös, sitä jo kovasti odotetaan:) Mukavaa päivää ja viikonloppuja♥

    VastaaPoista
  2. Sinäkin olet päässyt jo perennapenkkejä siistimään ja mukavasti näyttää nousevan yhtä ja toista. Kyllä nuo lumisateet vähän harmittavat ja kylmyys, mutta parempi nyt kuin toukokuussa. Posliinihyasintit näyttävät hauskoilta, olen niitä usein suunnitellut laittavani, mutta aina on jäänyt. Nyt on muistettava laittaa kaikki ruukkuihin laitetut tetet ja helmihyasintit maahan, kunhan ovat kukkineet. Pikkusipulit sopivat hyvin omenapuun alle. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Onpa hurja muutos yhdessä yössä! Mutta onneksi lumet sulavat tähän aikaan vuodesta yleensä nopeasti pois. Mukavasti siellä kuitenkin jo piipottaa ja vihertää. Aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Kyllä tämä kevät on arvaamaton. Tosi paljon teilläkin on tullut lunta. Kauniit kuvat! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Muistan että usein ollutkin takatalvi sen jälkeen kun jo kevät, mutta ne yleensä lyhytaikaisia. Toivottavasti kukat säilyivät ehjinä lumen alla.Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  6. Onneksi lumi alkaa sulaa eikä lisää toivota! Tänään oli niin myrskyisä ja jäätävä tuuli, ettei ulos voinut mennä. Toivottavasti huomenna pääsisi. Olisi niin paljon hommia pihalla.

    VastaaPoista
  7. olipa hyvä kuvakooste viime päivien säistä, samanlaista ollut täällä! runsaasti on jo eloa perennapenkeissä. katseeni kiinnittyi kuvaan, mis penkin takana näkyy pystyaita, oletteko tehneet sen koivunrangoista? kaunis, tykkään kovin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin löytää aidasta parempaa kuvaa, joko talvista tai kesäistä. Olipa hukassa, aina olen kuvannut vain kasveja sitä vasten. Yksi kuva, jossa aitaa näkyy pitemmästi, löytyy 1.helmikuuta 2016 Herätystä- jutusta. Olemme näköjään saaneet aidan rakennettua 2015 keväällä. Eräs ystävämme teki sen omista kuusenrangoistaan. Kuvan aidasta löysin jostain puutarhakirjasta. Se aaltoisee piparkakkumaisesti ja meillä on sitä 12 elementtiä. Nyt se on näköjään harmaantunut, kuvassa se on vielä ruskea.

      Poista
    2. Nyt löysin kirjankin, josta aitaidea on, eli Kierrätyspuutarha, Heidi Haapalahti ja Teija Tuisku. Todella kiinnostava kirja, suosittelen!

      Poista
    3. hieno homma, kiitos Eeviregina! aita on todella kaunis, ja materiaali mieleeni myös. kun kirjastot taas aukeaa, käyn lainaamassa tun kirjan:))

      Poista
  8. Vaihtelevia on olleet kevään säät. Meillä ei ole satanut pitkään aikaan noin paljoa lunta, vaika välillä tuleekin vedensekaista räntää. Nytkin sataa jotain lumihiutaleen ja vesitihkun näköistä, mutta maahan ei ole vielä ainakaan jäänyt yhtään mitään. Minäkin olen tullut siihen tulokseen, että kannattaa istuttaa kevään iloksi hankitut sipulikukat heti keväällä maahan. Nousevat seuraavana vuonna paljon varmemmin kuin varastossa kesän yli pidetyt. Mukavaa viikonloppua! Toivotaan aurinkoisempaa säätä :)

    VastaaPoista
  9. Hus pois kaikki lumet! Todella toivoisi, että lumet tulisivat marras-tammikuun välillä, mutta ei...Ihanat posliinihyasintit <3

    VastaaPoista
  10. Hienot ja kaiken kertovat kuvat.
    Vuodet, eivätkä edes päivät eivät ole veljeksiä.
    Lunta ei enää kylläkään kaipaisi lisää.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Onneksi lumet sulaa ja piha kuivuu. Pääsin eilen jatkamaan kukkapenkkien siivoustakin. Kamala tuuli oli kyllä, meinas viedä roskat ja Siirinkin mennessään!
    Onneksi alkuviikolle on lupailtu lämpimämpää. Pihahommat jatkukoon!

    VastaaPoista
  12. Ihan samaa olen harmitellut tuon lumen kanssa. Nyt luvattiin hieman lämpimämpää. Odotan, että pääsisin kunnolla pihahommiin ja nurmikko sulaisi. Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  13. Eeviregina, laitatko minulle yhteystietosi sähköpostilleni, kiitos♥

    Ajattelin istuttaa kaukasianmaksaruohoa muutaman kannon päälle, joissa oli isot upeat puut, mutta lahovikaa. Naapurini on puutarhuri ja hän teki niin. Verenpunainen maksaruoho oli upeannäköinen vielä ensilumillakin.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikille kommentoijille! Onneksi aurinko paistaa ja sulatteli lumet pois. Pihahommia jatketaan...
    Kiitos Leena kirjavoitosta! Onpa taas yksi upea kirja, jonka parissa menee aika mukavasti. Ja ensi viikollahan alkaa Alfalta Paula Ritanen-Närhen puutarhaohjelmakin.

    VastaaPoista