tiistai 6. joulukuuta 2011

Joulutunnelmaa hakemassa

Jouluruusua ja murattia
Arabian kulhon löysin kirpparilta viidellä eurolla.

Viime viikonloppuna ajelimme pitkin Pohjanmaan rannikkoa ja 
haimme joulutunnelmaa Stundarsin Joulumarkkinoilta.

Stundarsin museolla vilinää

Joulumyyntiä

Stundarsin museo on mielenkiintoinen paikka.
Jatkoimme matkaa kunnon lumimyräkässä
 Kaskisiin ja Kristiinankaupunkiin.

Toivottavasti nimi ei pidä paikkaansa !

Ko. kuja Kristiinassa

Muutenkin kissamaista elämää, kävimme syömässä Grazy Catissa
ja majapaikassamme oli kaksi kissaa. - Suola ja Pippuri.

Läntinen Piiiiiitkäkatu ja pitkä on talokin....

Matkallamme kiertelimme kirppareita, antiikki- ja sisustus-
liikkeitä pitkin Pohjanmaata.

Pizzapuustiset

Leivoin jouluksi pipareita, puolukkaista jouluhalkoa ja
kanelipullia. Itsenäisyyspäiväksi tein pizzapuustisia, joiden 
ohjeen annan teille.

Taikina:
2dl vettä
5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä

Sekoita lämpimään veteen jauhot, hiiva, sokeri ja suola.
Vaivaa taikina hetki, lisää öljy ja vaivaa taikina kimmoisaksi.
Kohota liinan alla ja tee sillä aikaa täyte.

Kastike:
2 dl tomattisosetta
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:
100 g suikaloitua kinkkua
3 dl juustoraastetta
Keitä tomaattisosetta, öljyä, sokeria, suolaa ja mustapippuria
kattilassa noin 10 min. ja jäähdytä kastike. 
Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kauli taikina 30 cm 
kertaa 20 cm kokoisiksi levyiksi.
Levitä taikinan päälle kastiketta, kinkkua ja juustoraastetta. 
Kierittele taikinat rullalle ja leikkaa ja painele korvapuustin malliin.
Nosta puustit leivinpaperin päälle, kohota hetki ja paista
keskitasolla 200 C noin 10 minuuttia.

Nyt laitoin täytteeksi vain tomaattikastiketta ja juustoraastetta.
Usein teen täytteen tomaattitonnikalasta tai laitan juustoksi aurajuustoa.
Ohjetta voi muutella mielensä mukaan.
Löysin tämän ohjeen joskus Kotivinkki-lehdestä.

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja lämpöistä Joulutunnelmaa Jokirannasta

                                                                     Eeviregina

4 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia, kyllä noilla varmasti joulumieli herää :)

    Herkullisen näköisiä nuo pitsapuustiset (ihana nimi, hih!)!

    Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, muraatti ja jouluruusuhan sopivatkin loistavasti yhteen.

    Joulumarkkinat on tosi kivoja, niistä aina löytyy jotain kivaa pukinkonttiin.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Joulumarkkinoilta saa kyllä aimo annoksen joulutunnelmaa mukaansa vaikkei edes ostaisi mitään :)

    VastaaPoista
  4. Kauniin reissun olette tehneet. Täytyykin laittaa muistiin noin kaunis paikka.
    Mutaatti ja jouluruusu on kaunis yhdistelmä ja tuo tullessaan juhlallisen joulun odotuksen :)

    Kaunista kolmatta adventtia Jokirantaan!

    VastaaPoista