tiistai 22. tammikuuta 2013

Garden


Pioni

Sain tässä jo vähän aikaa sitten haasteen Tiinalta Pionihulluutta ja Puutarhaunelmia-
blogista. Kiva oli miettiä ja muistella kesäisiä asioita !

1.Mikä herätti sinussa puutarhurin?
Kyllä se jo lapsena alkoi, kotona ihastelin äidin puutarhaa. Äiti istutti pensaita ja 
kukkia pihalle, osa oli aika vaativiakin näillä leveyksillä. Monta vuotta meillä 
kukki isot puskat persian keltaruusua, tuoksuköynnöskuusamat kasvoi portaiden 
molemmin puolin ja kukkapenkissä oli valtavan isoja leimukukkia. 
Myös mummulassa ihailin mummun kasvattamia astereita, leijonankitaa ja gladioluksia. 
Vanhalla talolla jatkoin vanhan puutarhan hoitoa, nyt uudella talolla olen aloittanut 
kaiken alusta.

2.Oletko säntillinen puutarhuri, joka työstää järjestelmällisesti projektin 
kerrallaan vai rönsyilevä rallattelija, jonka päivittäisen reitin voi 
määritellä matkan varrelle unohtuneiden työvälineiden perusteella?
 Rönsyilevä rallattelija asuu täällä! Mies hermostuu, kun mun jäljiltä työvälineet on 
missä sattuu ja kyllä itekin hermostun kun aikaa kuluu niiden etsimiseen...

Terassi
3.Omistatko kasvihuoneen, huvimajan tai katetun pergolan?
En omista mitään näistä, mutta meidän terassia voisi kohta jo sanoa pergolaksi. 
Olen istuttanut kahdelle sivulle villiviiniä ja kolmenlaista kärhöä  pylväiden 
viereen. Vähän joutuu jo raivata, ettei jokinäkymät ihan peity köynnöksiin. 
Työpaikan kasvihuonetta saan käyttää ihan mielin määrin.

Kaijan pihalta
4.mikä on suhteesi puutarhataiteeseen?
Viime kesänä kiertelin Avoimia puutarhoja ja osassa niitä oli patsaita sun muita. 
Joistakin tykkäsin, mutta en omalle pihalle niitä hankkisi. Serkkuni on kuvanveistäjä 
ja hänen pihaltaan portinpylväät kyllä kelpaisi mullekin. Omalla pihalla on kaksi isän 
tekemää sementtikarhua, ne saa riittää.

5.Jos hyräilet puutarhassa hyöriessäsi, mitä tai kenen lauluja 
useimmiten?
En hyräile tai laula. En muulloinkaan, enkä siis puutarhassakaan.

Kesäkukkia
6.Suhteesi poikkeavan värisiin kasveihin (kirjavalehtiset, tummat, 
limenväriset, hopeiset...)
Tykkään tummista ja limenvärisistä. Viime kesänä ostin pari tummanpunaista 
heisiangervoa. Ne sopivat mielestäni hyvin nauhuksien kanssa. Kesäkukissa 
limen värinen tupakkakukka on kaunis. Tykkään myös kirjavalehtisistä, samoin 
hopeiset sopivat joihinkin ruukkuihin ryhmäistutuksiin.

Siiri
7.Puutarhasi ei olisi puutarha ilman...mitä/ketä?
Puutarha ei olisi puutarha ilman kissakavereitani Siiriä ja Elleriä! Kissat kulkevat 
mun perässä ja makoilevat kivillä ja piilottelevat korkeiden kasvien seassa 
puutarhassa.

Elleri
8.Paras vuorokaudenaika puutarhassasi?
Illalla, helteisen päivän jälkeen on vielä lämmin ilta. Mulla on kesä kiireisintä 
työaikaa, joten en ehdi nauttia pihasta päivän aikaan. Touhuan iltaisin pihalla 
usein melkein klo.24.saakka! 


Kesän satoa
9.Kasvi, jonka aiot hankkia seuraavaksi?
Haluaisin istuttaa äidin muistoksi terassin reunalle tuoksuköynnöskuusamaa. 
Ruusuorapihlaja on niin valtavan kaunis, mutta en tiedä menestyykö se täällä. 
Voisin kokeilla. Laventelia ja oliivipuita, niitä kadehdin siskojeni pihoilta 
Israelista!Jokirannan alue on viime kesän myllerryksen jäljiltä kesken. 
Sinne aion istuttaa erilaisia ruusupensaita ja angervoja. Monenlaista 
ostettavaa siis riittää!

10.Ihanin puutarha, jossa olet käynyt tai josta olet lukenut?
En ole vielä nähnyt sitä! Haaveilen pääseväni joskus jollekin puutarhamatkalle,
Englantiin tai vaikka Taalainmaalle!

Takapihaa
11.Kuva jostakin kohdasta puutarhassasi johon olet erityisen 
tyytyväinen?
Mikään paikka pihallamme ei ole vielä valmis, aina on jotain korjattavaa ja 
kesken. Mutta tykkään kyllä tuosta takapihan projektistani, kukkapenkeistä, 
mutkittelevista poluista sekä kukkarunsaudesta. Ja paljon lisää istuttelin 
kevätsipuleita ja perennoja.


Polkuja
 Myös pionipenkki terassin edessä on upea, harmi vaan että ne kukat 
kukkivat niin hetken aikaa vaan.

Pionipenkki

Samoin mummulasta alkunsa saanut vaaleanpunainen ruusu ja 
anopin syreeni, niin kauniit yhdessä! Löytyihän niitä!

Syreeni, ruusu ja lumipalloheisi

  Haluaisin että seuraavat bloggaajat menisivät muistoissaan kesään ja vastaisivat 
kysymyksiini!
                 Romulyylin Riitta
                 Talikko ja taikasauva
                 Maalaisunelmaa
                 Sirkka Sinisen oven takaa
                 Sinisen talon kuulumisia
                 Touhua ja töminää
                 Haikaranpesä kodiksi
                 Pieni oliivipuu
                 Peikkokukkulalla Chilen taivaan alla
                 My Life
                 Punatukka

Ja tässäpä ovat kysymykset!

1. Omistatko kasvihuoneen, huvimajan tai pergolan?

2. Kuva jostakin kohtaa pihaltasi tai parvekkeelta, johon olet erityisen tyytyväinen?

3. Paras vuorokaudenaika puutarhassasi?

4. Lempivuodenaikasi?

5. Puutarhasi pahin riesa?

6. Lempivärisi tai väriyhdistelmä puutarhasi kukissa?

7. Lempipaikkasi puutarhassa, mitä teet siellä?

8. Ihanin puutarha, jossa olet käynyt, tai haluaisit käydä?

9. Minkä kasvin aioit hankkia seuraavaksi?

10. Tilaatko puutarhalehtiä?

11. Mikä asia sai sinut tänään hymyilemään?


Oikein ihania talvipäiviä ja puutarhaunelmia kaikille lukijoilleni!
                                                               Eeviregina






21 kommenttia:

  1. Mukavia vastauksia ja todella kauniita ja kesäisiä kuvia! Kiitos, otan haasteen mielelläni vastaan!

    VastaaPoista
  2. Jep. Vastasin haasteeseen. Kiitos siitä. Mukava haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ilo oli lukea vastauksiasi. Ja niin värikäs ja rehevä puutarha sinulla!

      Poista
  3. Ihania kesäkuvia, ei näitä kyllästy laisinkaan katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinulla on aivan mahtavan kaunis puutarha kasveineen, kuuluu parhaimpiin puutarhoihin!
      Kiitos sinulle yritän nyt vastailla.
      1. minulla on pieni kasvihuone.
      2. ruusupenkkiini, pioni ja hortensia, tai siis kuvat vaihtelee vuodenajan
      mukaan
      3. aamut
      4. kevät
      5. etanat
      6. vaalean punainen valkoinen, vähän sinistä
      7. kasvihuone, ihastelen kukkia
      8. Claude Monetin puutarha Ranskassa Givernyssä
      9. olen jo hankkinut esikot
      10. en enää tilaa aikaisemmin olen kyllä tilannut
      11. aamu kun heräsin

      Kiitos sinulle kysymyksistäsi ja iloitaan talvipäivistä ja unelmoidaan!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos Between. Vielä vähän aikaa on odoteltava, ennenkuin pääsee pihalle touhuamaan...
      Kiitos Sirkka vastauksista! Sinulla taitaa olla samat sävyt lemppareina kuin minullakin.

      Poista
  4. Kiitos! Ja kiitos myös tästä ihanasta postauksestasi! Niin hurmaavia kuviakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuvia kun selailee, innostuu suunnittelemaan kevääksi ja kesäksi kaikenlaista... eikös se ole hyvin suunniteltu, puoliksi jo tehty!

      Poista
  5. Mmm. Täytyypä ettiä kesäisiä kuvia tai käydä napsaisemassa talvisia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos jaksat vastata haasteeseen! Muistelen teidän pihaa, se on tosi kaunis!

      Poista
  6. Ihanat kissat ja puutarha sinulla Eeviregina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Piha on iso, vielä sinne mahtuisi muutama sitrus- ja oliivipuu! Voisit viskata ne mulle!

      Poista
    2. Kiitos, ja jos et sinä ole vielä käynyt tuolla Monetin puutarhassa, niin suosittelen se on aivan hurmaavan kaunis kokonaisuus kukkineen, lummelammikoineen... useita sinivihreitä siltoja. Talo jossa sain nauttia usean huoneen tunnelmista oli paljon täynnä yksityiskohtia on myös kokemuksen ja näkemisen arvoista.

      Poista
  7. Voi että mikä ihana kukkaloisto sinulla onkaan, huah...pääsispäs samaan joskus...
    Kivoja vastauksia, hei jee sieltä se kevät tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tuli uusi Viherpiha ja muitakin puutarhalehtiä on tullut selailtua.
      Onneksi tein viime kesänäkin karttaa ja muistiinpanoja, mitä istutin minnekin ja mitä pitäisi vielä ostaa. Siitä on hyvä jatkaa, kunhan lumet sulavat!

      Poista
  8. Ihanan suloista ja tulee niin ikävä kesää ettei jaksais millään odottaa, huah:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla oli viime vuonna niin ihania postauksia Euroopan kiertueelta, käyn välillä niitä kurkkimassa!

      Poista
  9. Mielenkiintoisia vastauksia sinullakin ja hienoja kuvia. Olen juuri kierrellyt blogeissa, joissa kysytään ja vastataan 11 kysymykseen. Hauska lukea niitä ja katsella kuvia. Korkea sininen ruukkusi, jossa kasvaa valkoista ja limenväristä tupakkaa ja murattia, on huippukaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin luen mielenkiinnolla niitä vastauksia.
      Sinkkisen ruukun löysin yhdestä roskiksesta! Kannattaa pitää silmänsä auki joka paikassa. Tykkään myös oikein ruostuneista astioista ja viime kesänä keräsinkin niitä kotiin ja työpaikalle. Ihanaa, kun tulee kesä!!!

      Poista
  10. Oi kun kesäisiä kuvia! Kaunis on puutarhasi ja minulle kelpaisi portinpylväät, aita ja puut tuolta Kaijan pihalta, ihana!

    Sun kisut on suloisia. Minulla on jo vuosia ollut kamala kissakuume eikä se osoita mitään laantumista...

    Mukavaa viikonlopun jatkoa,
    Katja

    VastaaPoista