tiistai 26. maaliskuuta 2013

Israelin kevättä


Kevätkukkia

Lomani Israelissa on ohi. Aika kului aivan liian nopeasti, niin
paljon olisi ollut tekemistä ja näkemistä. Olisin halunnut viettää
enemmän aikaa perheen kanssa. Onneksi tapaamme neljän 
kuukauden kuluttua kesäisessä Suomessa.

Hiekkamyrsky Jerusalemissa

Israelin kevääseen kuului kaikenlaista säätä. Oli hiekkamyrskyä,
vesisadetta ja hellettä 14 C - 37 C !  Enimmäkseen oli yli 20 C,
sopivaa puutarhatöiden tekoon. Kuvassa taustalla sijaitsee Gilon 
kukkula, sitä ei hiekalta nyt näkynyt.

Botanical Garden Jerusalem

Kiertelimme puutarhoissa ja -myymälöissä, Jaffan kirpputoreilla,
sekä vaate- ja sisustusostoksilla. Ajelimme autolla ihailemassa keväistä
 luontoa, nautin siskojeni tapaamisesta ja lasten kanssa touhuamisesta.

Paimen ja lampaat.

Näin keväällä maisema on ihanan vihreää, mutta muutaman viikon
kuluttua luonto ruskistuu ja kuivuu.

Parveke Jaffan vanhassakaupungissa.

Obama sekoitti viimeisellä viikolla koko kaupungin ja melkein koko
maan. Usan helikopterit lensivät monta päivää siskoni terassin yllä.
Täytyi tarkkaan miettiä reittejä, jos lähdimme liikkeelle jonnekin. 
Teitä suljettiin ja se aiheutti odottamista ja ongelmia.
 
Kuva Holylandista Jerusalemin keskustaan päin.
 
 
Terassipuutarha

Siskoni terassilla rehottaa tuoksupelargoni, rosmariini ja marketta
siihen malliin, että niitä pitää jo leikkoa pienemmiksi.

Siskon pihaa

Nuoremman siskoni pihalla touhusin ekalla viikolla ja perkkasin mm.
hottentottikukkaa ja kärsimyshedelmä-pensasaitaa. Ne oli valloittaneet
melkein puoli pihaa. Tässäpä vähän ensimmäisiä makupaloja matkalta.

Flunssaa pukkaa ja kunhan selviän tästä lumen ja yöpakkasten järkytyksestä, 
teen pikaisen pääsiäisen ja laitan blogiini lisää matkakuvia.

Hyvää Pääsiäisenaikaa !  Eeviregina


27 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotiin <3
    Olin ihan ihmeissääni su,ku kuulin että oot tulossa jo kotiin...2viikkoa meni tääläki niin äkkiä.Voin vain kuvitella kuinka nopeasti reissussa!
    Eikö ois luullu,että ees hiukan keväisempi ilmestys ois oottanu sua täälä koti-Suomessa,vaan vielä mitä...lynta ja niin kylmiä yöpakkasia hrrr!Onneksi sentään päivät antaa jo uskoa lämpenemiseen :).
    Harmi,ettet ihan ehtiny meijän pop up"piharavintolaan" sunnuntaina ;).Pitää ottaa kohta uusiksi :D
    Jään oottamaan lisää kauniita kuvia reissultasi...
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Flunssa olisi kyllä saanut jäädä tulematta.
      Luulin että edes vähän keväisempää olisi ollut...
      Mukavaa pääsiäisen aikaa teillekin!

      Poista
  2. PS.Ihanalta näyttää siskon piha...ja tuo penkki niiiiin <3

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalle reissulle, tosin tuo hiekkamyrsky ja nuo helikopterit kuulosti hurjalle... Ollappa täälläkin jo kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen nähnytkään noin hurjaa hiekkamyrskyä.
      Matka oli todellista ensiapua tähän kevään odotukseen!

      Poista
  4. Aika meni tosiaan aivan liian nopeasti.
    Minullakin flunssa yrittaa,mutta taistelen sita kovasti vastaan.Ainahan se on nain,kun jaan lomalle....
    Taalla nautiskelen natiksi laitetusta pihastani...
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Ja pidä nyt tosissaan lomaa, olet sen ansainnut! Täällä ei ole keväästä tietoakaan, mutta näillä nyt mennään. Tänään haen kevätkukkasia ja leivonta- ja ruokatarvikkeita pääsiäiseen.
      Mukavaa pesahlomaa teille kaikille!

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Minakin nautin hoidetusta pihasta.Eilen makoilimme nurmikolla Pantzon kanssa ennenkuin se riippukeinu saadaan hankittua.Kiva oli pitaa sinua vieraana ja reissata paikoissa missa ei muuten paljon kay.Hyvaa Paasiaista ja nopeaa kevaantuloa!T:NetaLeena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllättävän hyvin oli kaikki pihassasi kasvussa, vaikka siellä on niin kuumaa!
      Täytyy vaan istuttaa niitä kasveja, jotka todella menestyy niin kuumassa ja kuivassa.
      Riippukeinu on vielä piste iin päälle!

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Ja hienolta nayttaa piha penkkeineen onko tuo edes meilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan teidän pihalta on. Ja valtavasti oli bougainvilleakin kasvanut siinä muurin kupeessa. Ruusussa ei vielä ollut montaa kukkaa, mutta nuppuja näkyi hurjasti. Ja toivottavasti laventeli menestyy tuossa löytöruukussasi!
      Mukavia retkipäiviä pesahlomallanne!

      Poista
  9. HIenoja kuvia! Kevät on täälläpäin tosiaankin ihana mutta tänä vuonna loppui aivan liian aikaisin kun ei tullut sateita.Kaikki luonnon kasvit täällä rannikon lähellä ovat jo kuivuneet pois.
    Paranemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tuli näpsittyä melkein kuusisataa, joten valinnan vaikeuksia on...
      Näin luonnossa paljon malvaa ja tuli mieleen Jael, joka sitä keräilee!
      Tel Avivin rannalla näkyi hottentottikukkaa, kukkiikohan se vaaleanpunaisena vai keltaisena? Siskolle olen istuttanut molempia, mutta keltainen lähti kasvuun hurjana.
      Mukavaa pesahin aikaa sinullekin!

      Poista
  10. Tanaan nain,etta viinirypaleessani on pienia viinirypaleen alkuja!
    Koynnos on minulla jo ainakin 5 vuotta ja tama on ensimmainen kerta,kun tekee rypaleita.Kivaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa jos saatte maistiaisia! Tosi nopeasti se köynnös alkoikin vihertää, alussa ei paljoa vihreää näkynyt ja lähtiessäni lehdet olivat lähes täysikokoiset!
      Keltaisia tulppaaneita ja narsisseja ostin tänään pääsiäiseksi. Yritän löytää vielä perunanarsisseja ja krookuksia. Kivaa juhlan jatkoa!

      Poista
  11. Kivoja kuvia. Tervetuloa Suomeen ja viileään kevätsäähän.

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia. Nyt tuli vieläkin enemmän ikävä kesää, ei tosin hiekkamyrskyjä ;-) Ja voin vain kuvitella Obaman vierailun aiheuttamat turvajärjestelyt....

    Itsekin loman tarpeessa, onneksi saa ainakin pääsiäisen relata. Hyvää loppuviikkoa,
    Katja

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommenteista!
    Lisää kuvia kukkapenkeistä, kierrätyksestä, kirppari- ja sisustusliikekierroksista on tulossa!
    Ensin on kuitenkin vähän siivottava ja leivottava herkkuja pääsiäiseksi.
    Tänään ostin keltaisia tulppaaneita ja narsisseja, niin pääsiäiseen sopivia!

    VastaaPoista
  14. ♥ upeita kuvia ja varmasti kokemuksia! Oikein hyvää pääsiäisen aikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  15. Tervetuloa takaisin! Hienoja kuvia. Varmasti oli hyvä reissu.

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia! Joka matkalla sitä näkee jotain uutta ja oppii muutaman hebrean sanan. Lasten kanssa opetellaan puolin ja toisin, suomea ja hebreaa.
    Ihan jo sormet syyhyäis mennä pihalle multaa kuopsuttelemaan, mutta ei auta kuin odotella!

    VastaaPoista
  17. Onpas ilmat olleet vaihtelevat. Kiva lukea Israelin-kuulumisia, kun itsekin kävin siellä syksyllä. Ikävää, että flunssa oli edessäsi heti kun palasit kotimaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin keväällä ilmat on yleensä tosi vaihtelevia, mutta onneksi nyt oli niin lämmintä. Joskus maaliskuussa on satanut vettä ja räntää ja on ollut tosi kylmää koko loman ajan.
      Ja flunssa tulee melkein aina, kun käyn lomalla. Se voi tarttua jopa koneessakin, kun usein on monta yskivää ja nuhaista ympärillä.

      Poista