tiistai 3. joulukuuta 2013

Tallinnan Joulutorilla


Raatihuoneen tori

Kävimme viimeviikolla tunnelmoimassa naapurimaassa. Löysin
kaikenlaista kivaa pukinkonttiin ja itellekin.

Kankaita, lankoja ja pitsejä hain Karnaluksista. Voi mahoton mikä
tavaranpaljous. Ihan sekaisin meni meikäläinenkin, pyörin ja hyörin niin 
että ostoskorikin meni välillä hukkaan.

Pellavaa.

Joulutorilta ostin pyyhkeitä, pellavaliinoja, joulukoristeita ja 
rannekkeet, kun omat hävisivät matkan aikana.

Kauniita käsitöitä.

Venäläisten myyntiä.

Vähän kritisoin tuota Joulutorin myyntiä, sekä muurinkupeessa olevia
venäläisiä käsityömyyjiä. Kaikilla kun oli melkein samaa tavaraa myynnissä.
Vähän voisi keksiä uusia malleja ja värejä, sekä uutta ideaa.

Rannekkeitakin voisi olla myynnissä monia malleja, nyt en löytänyt kuin 
parikolme mallia. En minä ainakaan tarvi paksuja kirjoneulepuseroita,
pipoja ja lapasia kuin muutaman kerran talvessa. Ohuempiakin tuotteita
siis voisi olla myynnissä enemmän.

Hieno toriaukeama.

Illalla torilla oli oma tunnelmansa. Joka päivä oli aika kovia tuulia, joten kuuma
glögi teki kauppansa. Hauskaa oli myös kuulla Nina Åströmin laulua kun menimme
torille ekaa kertaa...

Lunta vailla.

Vain lumi puuttui joulutorilta, muutoin oli tunnelma kohillaan.

.Loomekombinaat Voorimehe 1

Deko-liike on kolmen käsityöläisen kiva ja erinlainen puoti. Ostin
täältä alpakanvillarannekkeet ja pari pellavaliinaa, sekä joulukoristeita.
Osa tuotteista oli kierrätystä.

Villatuotteita ja vanhoja matkalaukkuja

Myös Telliskivi 60A:sta löysin ison sisustusliikkeen ja usean 
käsityöläisen pieniä putiikkeja., osa heistä myi kierrätystuotteitakin.
Myös pari kahvilaakin oli kiinteistössä.

Mestaripiha, Vene 6

Kiva tunnelma löytyi myös eri taiteilijoiden yhteiseltä Mestaripihalta.

Sohva ihan pihalla.

Suklaakahvilalla oli hauskat kalusteet pihalla. Mitenkähän lienee sitte 
kun maassa on lunta ?

Tässä osa viimeviikon ostoksista Eestistä ja Suomesta.

Oli oikein onnistunut irtiotto arjesta, sain paljon uusia ideoita ja 
materiaaleja. Nyt ompelukone surraamaan ja ideoita toteuttamaan.
Seuraavaksi näytän teille Tallinnan katumaisemia.

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja lumenhohtoista Joulukuuta!

Eeviregina






14 kommenttia:

  1. Voi mitä kaikkea ihanaa olisikaan tarjolla. Arvaa, alkoiko tehdä mieli ostoksille Tallinnaan. Ihanat kuvat. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, teillähän olisi lyhyempi matka laivarantaankin. Tervemenoa!

      Poista
  2. Saisinpa joskus aikaiseksi käydä tuollaisella ihanalla joulutorilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin mietimme Saksan joulutoreja, Köpistä ja Tukholmaa, mutta päädyimme Tallinnaan. Kaikissa kaupungeissa olisi varmaan nyt katottavaa.

      Poista
  3. KIvoja ostoksia ja kauniilta näyttää Tallinna tähän aikaan vuodesta;oliskin kiva käydä siellä joskus joulun aikaan.Olen ollut aina kesäisin ja muutaman kerran syksyllä ja kerran helmikuussa,jolloin oli niin kylmää ettei oikein voinut missään kävellä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen jouluna käynytkään, vain syksyisin ja kerran maaliskuussa. Harmillisesti siellä ei ollut vielä lunta, niinkuin meillä on nyt kotona maa valkoisena.

      Poista
  4. Oletpas tehnyt kivoja ostoksia! Tallinnassa olisi kiva päästä käymään, siitä on niin pitkä aika kun viimeksi olen käynyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tähän aikaan on ihan parasta käydä erilaisilla joulumarkkinoilla toreilla ja katsella kaikkea taidokasta käsityötä, sun muita herkkuja. Pieni lumisade ei tosiaan olisi ollut pahitteeksi ja kuinka kaunista olisikaan ollut maa ja kuuset havuineen valkoisena. Mutta kyllä vaan tunnelmaa oli näinkin valoineen ja kojuineen.
      Hienoa kuulla, että oli oikein onnistuntut matka tuliaisineen.
      Kyllä se aina virkistää, kun toispuolella jokkee piipahtaa.

      Poista
    2. Mari ja Sirkka, löysin tosiaan kivoja käsitöitä lahjaksi ja tottakai niitä tuli itellekin osteltua. Myös pellavakankaita ja lankoja lähti mukaani ja toivon mukaan saan niistä jotakin värkättyä.

      Poista
  5. Milloinkahan sita tuonne Tallinnaan paasisi,kun en ole viela koskaan kaynyt...
    Taalla kateudesta vihreana,kun paaset joulutoreja kiertelemaan.Taalla ei toreja nay!
    Kiitos ihanasta paketista!!!Sain tanaan ja odotan jo viikonloppua,etta ehdin lukemaan lehtia...

    VastaaPoista
  6. Onhan teilläkin jossain kaupoissa joulukoristeita ja Ikeassa ainakin.
    Ja saat sitä joulutunnelmaa niistä lehdistä... Itsenäisyyspäivänä leivon ainakin jouluista kakkua ja ehkä pipareitakin. Yleensähän sitä silloin on leivottu.
    Toivottavasti pääset joskus Eestiin, vaikkapa kesällä.

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä joulutorilla ja muurilla myytävistä tuotteista. Paksuja neuleita tulee nykyisin käytettyä aika vähän ja muutenkin valikoimaan kaipaisi muutosta. Toisaalta noissa paikoissa myytävät tuotteet ovat virolaisten käsityöperinnettä, joiden myynti on ehkä kohdistettukin enemmän turisteja varten. Suomalaiset käyvät niin usein Tallinnassa, ettei enää tavanomainen turisteille kohdistettu tavara välttämättä kiinnosta.
    Kiitos hyvistä osoitevinkeistä. Seuraavat Tallinnan-reissuni taidankin suunnata vanhankaupungin tutkimiseen ja kesällä puistoihin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos sinullekin ajankohtaisista Tallinnan postauksista! Ne tuli juuri oikeaan aikaan, kun olimme paikanpäällä.
    Titanic-näyttely jäi katsomatta, samoin kaikki museot. Mentiin sillä periaatteella, että katotaan se mitä jaksetaan.
    Onpa sitten vielä nähtävää seuraavallekin matkalle! Kesällä olisi tosiaan ihanaa kierrellä puistoissa ja ihailla pihoja, mutta se ei ole mulle mahdollista.

    VastaaPoista
  9. Tuolla olisi joskus kiva päästä käymään.

    VastaaPoista