perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivänä

 Tapaninajelulla Joakimillä 1980-luvulla.

Kuinkahan moni blogini lukija oli tänään hevosajelulla?
Eipä taida enää monessakaan talossa Tapaninajelu hevosella
onnistua... Ennenhän oli lähes jokaisessa talossa hevonen
täällä maalla.
Täällä oli aattona kipakka -18 asteen pakkanen eikä kovin
kauaa haudoillakaan viitsitty olla. Maisema on niin kaunis,
lumi tekee niin jouluisen tunnelman.
Tänään ja eilen oli -7 asteen paikkeilla, sopiva ulkoilukeli
mutta eipä sitä tullut lenkille lähdettyä.

 1982 maalaamani teekupit

Vaikka kuinka ajattelin laittaa tänä jouluna kevyttä ruokaa, aina 
se lipsuu ja kun on montaa lajia maisteltavana, jokaista
maistelee vähän... ja ähkyssä ollaan!

Meillä oli aattoaterialla hirvenpaistia rosepippurikastikkeella, 
lohkoperunat, kinkku-, ja kalkkunasiivuja, lohta, rosollia, italian-, 
viher- ja punakaalisalaatteja, punajuuripaistosta, lanttu-, porkkana- 
ja maksalaatikoita, joululimppua, Maria-tädinleipää ja Kikken 
saaristolaisleipää, kotikaljaa ja jälkkärinä kuvassa näkyvissä kupeissa
hedelmäsalaattia ja päärynäkinuskirahkaa.

Ihan sen tähden luettelin nuo kaikki ruuat, kun viikolla kaappeja siivoillessa
käsiini osui vanhoja lehtileikkeitä sota-ajan jouluista. Kuinka vaatimatonta
ja vähälajista se ruokakin oli, puhumattakaan muista tavaroista.

Tätini kertoi että vaatteitakin oli sota-aikana niin vähän, että ne oli
viikonlopun aikana pestävä, jäiset ja koppuraiset vaatteet tuotiin pesun
jälkeen tupaan kuivumaan, että saatiin ne jälleen puettua päälle.
Kaikki vanhat resuiset vaatteet käytettiin luutuina ja tilkkutäkkien täytteinä
eikä pyyhkeitäkään oikein ollut.

Talo oli niin kylmä, että mummu nukkui koko katraan kanssa samassa
sängyssä, 4 tyttöä ja isä oli vauva. Vesi jäätyi yön aikana keittiössä ämpäriin, 
puilla lämmitettiin kakluuneita ja puuhellaa.Lisäksi mummulan pienessä 
talossa asui evakossa monta ihmistä ja venäläinen sotavankikin.

 Honkalan joulua 1980-luvulla.

2004 vuoden Hesarissa Anneli Pranttila muistelee sota-ajan jouluja.
Sota pelkisti myös joulut, kaikesta oli pulaa. Niukkuudesta huolimatta
joulun aterioista yritettiin tehdä niin juhlavia kuin mahdollista.

"Kotona oli joulukuusi ja siinä pitkät kynttilät. Niitä tosin poltettiin vain
pari senttiä, näin ne riitti kaikiksi sotajouluiksi. Kuusen koristeena oli
pumpulituppoja ja kuusenkaramellit sisälsi puupaloja.
Ihmisten piti olla omatoimisia ja aloitteellisia. Varsinkin maalla oli helpompaa 
kasvattaa juureksia ja kesäpossua.

Piirakat ja pasteijat leivottiin itsetekemästä perunavoitaikinasta, jossa tosin 
oli voita vain nimeksi. Luumuhilloin korvikkeena oli puolukka- ja 
mustaviinimarjasosetta. Pipareiden ainoana mausteena saattoi olla maustepippuri.  
Lisäksi leivottiin piimäkakkua ja ruispipareita. Nämä viimeksimainitut on 
meillekin tuttuja suvun leivonnaisia.

Kaikesta piti yrittää tehdä korvikkeita. Korvikevoi oli oman aikansa levite: 
pehmitettyyn voihin sekoitettiin keitettyä perunaa,porkkanaa tai muuta 
juuresta.

Korvikekinkku tehtiin seuraavasti:

Sianlihakuutiot jauhetaan hienoksi, samoin kuoritut perunat ja ne sekoitetaan
yhteen ja jauhetaan vielä uudelleen. Lisätään nesteeksi tilkka maitoa, vettä
tai kaljaa, vähän vehnäjauhoa tai munanvalkuainen. Mausteeksi suolaa,
valkopippuria ja värjätään punaisella karamellivärillä.

Muodostetaan veitsellä muotoillen vuokaan pieni kinkku, joka sivellään
sinapilla. Ripotellaan leipäraastetta pinnalle ja neilikkaa mausteeksi.
Vuokaan lisätään vähän kuumaa vettä ja sillä valellaan kinkkua
paistamisen aikana. Tarjotaan kuuman lanttulaatikon kanssa."

Vanha joulukortti noin 1940-luvulta.

Kyllä meillä vaan onkin asiat hyvin. Toisin kuin esimerkiksi oli
sota-aikana.Meillä on niin älyttömästi ruokaa ja kaikkia
tavaraa, että ihan meinaa hukkua niihin.
Vaikka olisi köyhyyttä, työttömyyttä ja rahasta pulaa, aina
jotakin ruokaa ja avustuksia on mahdollista saada.

Meillekin tuli taas iso pino lahjoja, toki tarpeellisia ja osa 
syötäviä herkkuja (melkein jo syöty!).

Tällaisissa joulumietteissä tällä kertaa...

Eeviregina.

29 kommenttia:

  1. Nam, mitä herkkuja teillä onkaan ollut! Kyllä nykyajan ihmisillä on kaikkea yllin kyllin. Osaammekohan arvostaakaan tätä yltäkylläisyyden aikaa!? Hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yltäkylläisyyden huomaa joskus vasta sitten kun sen menettää...

      Poista
  2. Kaunista nostalgiaa. Tuon ajan ruoka on varmasti puutteistaan huolimatta ollut terveellisempää kuin nykyruoka. Voihin perunaa ja porkkanaa, varmasti hyvää levitettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mummu teki niitä vanhanajan ruokia, osa oli varmasti ihan sota-ajoista lähtien tuttuja. Olihan se ruoka ainakin luomua ja itse kasvatettua lähiruokaa.

      Poista
  3. Kyllä tosiaan nyt on kaikkea yllinkyllin, varsinkin sota-aikaan ja sen jälkeiseenkin aikaan verrattuna. Ruokaa minun muistini mukaan oli, mutta se oli vaatimatonta tähän aikaan verrattuna.
    Aivan mahtavat herkut on Sinun joulupöydässäsi,
    Hyvää pyhien jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa sinulle. Olihan se ruoka tottakai yksinkertaisempaa, ihan jo aineiden puuttumisestakin johtuen.

      Poista
  4. Voi miten ihana postaus. Ensimmäisestä kuvastasi tuli niin elävästi mieleeni lapsuuden ajat, jolloin vielä jouluaamuna mentiin joulukirkkoon juhlavasti hevosen vetämällä kirkkoreellä. Ihan samannäköisellä, kuin kuvassasi. Se tunnelma, jonka koin reessä aamuvarhaisella lämpimien vällyjen alta tähtitaivasta tiiraillessa, sekä reen jalasten kitinää lumisella tien pinnalla kuunnellessa, on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Kunpa saman saisi vielä joskus kokea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli joskus hevosie, -70 luvulla Lisse ja-80 luvulla Joakim. Minä en koskaan ole ratsastanut, mutta joskus talvisin ajeltiin isän kanssa rekiajeluilla. Varsinkin yhden Tapaninpäivän muistan, kun se tuuli oli ihan jäätävän kylmää...
      Tämän joulun aikaankin Marinkaisissa ollaan ajeltu hevosella ja reellä,kyllä se onnistuu vielä tänä päivänäkin!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Harrastin posliininmaalausta parikymppisenä ja noita astioita löytyy vielä kaapinperiltä. Eipä niitä tule käytettyä,mutta ei poiskaan raaski heittää. Nyt huomasin, että sopivat hyvin jälkkärikulhoksi.

      Poista
  6. Onpa teillä nyt kylmää,mutta lumi pysyy sitten hyvin maassa. Tänään sitä melkein unohtaa,että ihmisillä on joskus ollut ihan yleisesti pulaa.Perunavoitaikina kuulostaa muuten mielenkiintoiselta.....
    Ihania herkkuja teidän joulupöydässänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun tätini tekevät vieläkin jouluksi tortuille tuota perunavoitaikinaa. Mummu teki myös joululimppuja perunan kanssa, mutta siitä mausta mä en niin tykkää. Laitan tässä sen perunavoitaikinanohjeen:
      50-80 g.voita, 200 g keitettyä, jauhettua perunaa, 300 g vehnäjauhoja. Rasva lisätään nokareina jauho-perunaseoksen joukkoon ja laita taikina seisomaan kylmään kovettumaan. Kaaviloidaan ohueksi levyksi, josta otetaan muotilla pyöreitä tai neliöitä, hilloa keskelle ja reuna taitetaan ja painellaan kiinni. Paistetaan hyvässä lämmössä ja voidellaan voisulalla.

      Poista
  7. Enpä ole päässyt hevosen kyydittämänä Tapaniajelulle sitten lapsuusvuosien. Silloin karjalainen pappani kyyditti meitä lapsia monena jouluna.
    Kyllä ajat ovat muuttuneet paljon vuosikymmenien aikana. Sotajouluina piti todella olla kekseliäs ja taloudellinen. Ehkä ihmiset kuitenkin osasivat iloita pienistäkin asioista kuten vähän aikaa poltettavista joulukynttilöistä.
    Uusi vuosi on jo ovella. Siunausta tulevaan vuoteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä minullakaan ole kuin muutamasta ajelusta muistoja, se oli sellaista kokeilua vaan. Pappa teki Lissellä töitä, mutta Kimi oli vaan hupilaisena meillä.
      Kyllä entisajan ihmiset olivatkin kekseliäitä.Ruoka oli yksinkertaista ja siihen oltiin tyytyväisiä.
      Oikein hyvää uutta vuotta myös teille!

      Poista
  8. Totta haastat tämän päivän yltäkylläisyydestä! Ja vaikka työttömäksi joutuisi on aina johonkin korvaukseen oikeutettu. Ylivarusteluksi meni meillä jouluruokien kanssa. Mutta aattelin harmistumatta, että juhlamieleen , kunkuuluukin jonkunlainen ylireiluus ja yltäkylläisyys. saituus, varovaisuus ja pelokkuus saavat väistyä juhlariemun tieltä :) Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan haittaa, vaikka kaappi on täynnä ruokaa, eipähän tarvi tehdä uutta moneen päivään. Ja on se kaappi jo vajennutkin aika paljon...Kokeilen joka joulu jotakin uutta ruokaa tai leivonnaista ja usein ne onnistuneet jäävät joka joulun ruokalistalle.
      Yksi sellainen on punakaalisalaatti, se on niin yksinkertaista ja kevyttä raskaampien ruokien kanssa. Tänä vuonna tein porkkanakakkua kahvipöytään ja sekin on hyvä ohje.
      Samoin sinulle ja perheellesi hyvää joulunjatkoa ja uutta vuotta!

      Poista
  9. Nykyajan lapsille olisi terveellistä kuulla vanhemman ikäluokan muistelmia nuoruudesta ja sota-ajasta. Silloin he saisivat vähän perspektiiviä tämän päivän yltäkylläisyyteen. Äitini aina muistelee, kuinka hän yhtenä sotatalvena pääsi vain joka toinen päivä kouluun, koska kaikille lapsille ei ollut kenkiä, piti vuorotella siskon kanssa. Kunnes koulu huomasi järjestää äitini perheelle lisäpareja.
    Ihminen ei määräänsä enempää voi syödä ja flunssan vuoksi meillä jäi ruokaa yllin kyllin. Eipä tarvitse mennä muutamaan päivään ruokakauppaan. Kaikki kyllä tulee hyödynnettyä, kunhan vähän järjestelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin mummut ja tädit ovat kertoneet "iät ja ajat" vanhoja juttuja, mutta nyt oikein huomasin, että eipä ole enää kuin pari tätiä kertomassa sota-ajasta. Ja juurikin kuulin ihan uusia tarinoita. Naisten kertomukset ovat kuitenkin erilaisia kuin isällä, hänellä on kyllä tosi paljon kerrottavaa.
      Meilläkin on ruokaa jääkaapin lisäksi vielä pakasteessa,ei tarvi täälläkään mennä vielä kauppaan.

      Poista
  10. Olipas taas nostalgisia kuvia!
    Muistan sen rekiajelun.Samoin silloin,kun tytot oli pienia ja olimme joulun Suomessa,ajelimme hevosreessa puistolla...
    Nyt pienelle lenkille sinne lumiseen,kauniiseen maisemaan!Tai potkukelkkailemaan!Mina olisin jo siella,mutta minulle se lumi onkin jo niin eksoottista!

    VastaaPoista
  11. Ai, olikos meillä silloin rekiajelua? Täällä on tosiaan kaunista ja pitäisi lähteä ulos, vaihtelua lukemiseen ja naposteluun!

    VastaaPoista
  12. Hienoja vanhoja kuvia. On meillä kyllä paremmin asiat kuin silloin. Tuntuu että silloin ei ehkä ole valitettukaan kuitenkaan, ei ole tiedetty mistään paremmasta. Ei ole ollut sellaista. En voi toki tästä olla varma yhtään, tällaisen ajatuksen vain sain. :) Tämän päivän ajelut taitaa hoitua autolla, mikä on sinäällään on sääli, kylästely kulttuurikin on muuttunut. On kyllä ollut kystä kyllä teidän joulupöydässä, kuulostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin ajattelen, että ennen vanhaan ihmiset eivät ole valittaneet niin paljoa, vaikka olisi ollut aihettakin. Eipä se mitään auttanut, eteenpäin oli mentävä.
      Mun lapsuudessa käytiin enemmän kylässä eikä niin soiteltu,sopiiko tulla. Nyt on sellanen käytäntö, että on sovittava etukäteen kyläilyt... Ollaan niin kiireisiä, ettei aina yllätysvierailut onnistu.

      Poista
  13. Meidän mummo ei koskaan kertonut sanallakaan sotaajoista ja kuinka Karjalasta tänne siirtyivät enkä tohtinut kysellä. Aikansa kutakin kuten sanotaan ja se on otettava mitä saatavilla on! Itse olen ollut töissä koko joulun ja tänään lähtee viimeinen päivä joten pennikään ei ole mennyt joulun viettoon ja Amican ruuilla menty...ei kovin yltäkylläistä mutta meneehän se näinkin ei haittaa yhtään :)
    Oikein mahtavaa tulevaa vuotta 2015 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sota-aika oli vielä raskaampaa, kun kaiken omaisuutensa ja kotinsa menetti.
      No sulle ei tarvinnut toivottaa leppoisaa joulunaikaa vaan tsemppiä töihin! Näen joskus nimesi tv:ssä, oletko sama Henrietta?
      Samoin sinulle, Ihanaa uutta vuotta ja matkusteluja!

      Poista
  14. Kiva että olet kirjannut blogiisi vanhan ajan muistitietoa, sen ajan oivaltaminen tekisi hyvää monelle nykyihmiselle, jolle kaikki on niin valmista ja silti ollaan nokat nyrpyssä. No, toisaalta hyvä, että asiat paremmin nyt.
    Tapaniajelu meilläkin oli aina, hevonen valjastettiin pikkuisen laitareen eteen ja ajeltiin sukulaisiin. Siinä oli oma tunnelmansa.
    Me sota-ajan lapset taidetaan olla viimeisiä, joilla on edes muistoja noista ajoista, vaikeitakin mutta silti todellisia.
    Ihanat jouluruuat sinulla on ollut tarjolla, mutta pianhan alkaa ns. härkäviikot ja arki. Oikein mukavaa vuoden vaihtumisen aikaa sinulle ja menestystä ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä sotamuistoja pitäisi enemmän kertoa ja meidän nuorempien enemmän kysyä. Niin paljon jää tietämättä, ja varsinkin nuorisolla.
      Niitä herkkuja on tullut syötyä ihan liikaa, pitäisi ottaa ihan tosissaan ne "härkäviikot." Kaikkea hyvää sinullekin tulevalle vuodelle!

      Poista
  15. Minä olen kerran elämässäni ollut hevosajelulla ja sekin oli Maltalla, jossa turisteja ajelutettiin sellaisella heppasen vetämällä kärryllä. Olisi aikamoinen kokemus päästä joskus ihan reellä ajamaan! ♥

    Hyvää uutta vuotta
    -monia mukavia hetkiä se tuokoon tullessaan! :)

    VastaaPoista
  16. Syvällisiä mietteitä eikä ollenkaan niin kaukaa. Olen viime aikoina miettinyt paljonkin menneitä aikoja ja sukulaisia, joita en koskaan ole tavannutkaan. Mielenkiintoista, kiehtovaa, ahdistavaakin. Mutta jotenkin on pärjätty silloinkin, koska me olemme tässä.

    Katselin anoppilan liiterin ylisten vanhoja rekiä, niitä on siellä useampiakin, ja mietin, että ei ole tuostakaan niin kauaa aikaa... Mutta ikinä en ole rekeen itse päässyt, eipä ole hevosia ihan niin yleisesti kuin ennen oli.

    VastaaPoista
  17. Hienoja vanhoja kuvia, ihan kuin meiltä :)Maalaamasi kupit on ihanat ♥

    VastaaPoista