Olen tässä viime aikoina lukenut jonkin verran kirjoja. Eniten on
kiinnostusta herättänyt suomalaisten elämä Amerikassa, lähinnä
1900-luvun alusta tähän päivään.
Ennen joulua löysin ylivieskalaiselta kirpparilta mielenkiintoisen
kirjan, Amerikan vieras, kirjoittanut Eetu Kirri 1945.
Kirja alkaa helmikuusta 1920:
"Helsingin postijuna porhalsi routaisia kiskoja myöten Kokkolan
asemalle. Junasta työntyi asemalle joukko kansaa ja erityisesti
huomiota kiinnitti pitkä keski-ikäinen mies, jonka puku, matka-
varusteet ja erityisesti monihelaiset matkalaukut ilmaisivat miehen
saapuneen Amerikasta."
"Vieras yritti saada pika-ajureita lähtemään kyyditsemään hänet
Lohtajalle,mutta kukaan ei ollut innokas lähtemään umpihankeen.
Lunta oli tupruttanut kauan ja tiet olivat tukossa. Mies ei antanut
periksi, vaan löi hevosajurille 5 tuhannen markan seteliä hevosesta,
reestä ja valjaista, laittoi tavaransa rekeen ja lähti ajamaan kohti
määränpäätään. Raskaan ajon jälkeen hän 20 kilometrin päässä,
Ruotsalon Peitsolla pysähtyi Kestikievariin. Hevonen sai levätä
tunnin verran,samoin mies. Hän jatkoi matkaansa Maringaiskylän
läpi Karhinkylään ja saapui vihdoin kolmenkymmenen vuoden
jälkeen kotitalonsa pihalle."
Yläkuvassa juuri tuo samainen Peitson Kestikievari!
Kuva on Vanha Kälviä-sivustolta.
Aleksi Hotakaisen Korkeatupa Halsuan Ylikylässä. Kuva
perinnealbumista, kuvaaja Sulo Sillanpää.
Kirjassa oli lukuisia kertomuksia suomalaisista siirtolaisista. Oli
monenlaista tarinaa, monenlaista kohtaloa. Kirjan mukaan se oli
aika ankeaa elämää. Kehnot olot metsätöissä, laivalla, kaivoksilla
tai rakennuksilla. Monilla oli ikävä Suomeen ja monilla tienestit
kului viikonloppuisin suomalaisten pitämiin "koiratorppiin" eli
salakapakoihin. Toki joitakin onnistikin ja he saivat kerättyä
taaloja kotimatkaan ja talorahoiksi. Olihan siellä joitakin
sellaisiakin, jotka unohtivat vaimon ja lapset Suomeen ja perustivat
uuden perheen Amerikassa.
Meidänkin suvuissa oli näitä "amerikan kävijöitä" ja äidin äidin
isäkin kävi siellä tienaamassa talorahoja. Hänellä oli kova lapsuus
huutolaisena, mutta niinpä vaan tienasi kahden talon rahat ja
hommasi talot ja maatilan isolle perheelleen.
Onneksi Aleksi tuli takaisin Suomeen, muutenhan minuakaan
ei olisi olemassa...
Myös isäni sukua on käynyt "taaloja tienaamassa" Amerikassa.
Tässä kuvassa on Odert Renell, joka oli luultavasti isäni isoisän
veli. Myös toinenkin veli, Jonathan Renell oli siellä samaan
aikaan. Hän kävi siellä kaksi kertaa ja Odert useammankin
kerran. Odert oli rakennusmestari, metsästäjä ja suuri luonnon
ystävä. Hän rakensi taloja niin Suomessa kuin Amerikassakin.
Myöhemmin hän suomensi nimensä Vilho Tapioksi. Hauskaa,
että minua nuoremmat ovat ottaneet uudelleen Renell-nimen
käyttöön...
Kuvassa on myös E.Melender ja kuva on 1914 Edmontonissa,
Kanadassa kuvattu. Vanha Kälviä-sivustolta.
Myös isän äidin veli Eero lähti Amerikkaan ja hukkui siellä.
Tuntemattomia suomalaisia Amerikassa. Kuva Vanha
Kälviä-sivulta.
Tuoreemmasta ajasta Floridan auringon alla kertoo Antti
Tuurin kirja Amerikan raitti. Silloin ollaan paljon
varakkaampia ja silloinkin toisilla menee koko omaisuus
huijauksissa tai kurkusta alas.
Sekin aikakausi on kiinnostavaa, olihan siellä pari
omiakin luokkalaisiani joitakin aikoja asumassa.
Monia muitakin kirjoja on tullut luettua, mutta niistä
ehkä myöhemmin.
Minkä kirjan sinä olet viimeksi lukenut? Mistä se kertoi
ja mitä pidit siitä?
Huomenna on aikainen herätys ja lähtö Hesaan messuille.
Mukavaa viikonloppua teille kaikille!
Eeviregina.
Mun enoo lähti nuarena miähenä nuarikkonsa kans Ameriikkahan. Tulivat vasta yli seittemänkymppisinä takaasi. Tyytyvääsiä olivat elämähänsä.
VastaaPoistaRentouttavaa viikonloppua!
OLipa mielenkiintoinen postaus. Suomesta on moni lähtenyt merten taakse hakemaan parempaa ja helpompaa elämää. Joillekin se onnistui, toisille ei. Omasta lähisuvusta on lähdetty vain Ruotsiin, mutta puolison isän setä lähti vuosisadan alussa Kanadaan, oli siellä aluksi tukkikämpillä, mutta vaurastui kovalla työllä ja jäi Kanadaan pysyvästi. Hän ei tainnut käydä Suomessa kuin kerran joskus 50-luvulla. Tämän Samulin tyttären, Maijan, olen tavannut pari kertaa, kun hän kävi Suomessa ja antoi tuliaisiksi pojillemme Kanadan dollarit. Maija puhui hauskasti vanhanaikaista suomea ja siitä juuri huomasi, miten kieli kehittyy ja muuttuu.
VastaaPoistaHyvää viikonvaihdetta ja mukavaa pääkaupunkireissua!
Minunkin isoisäni lähti Ameriikkaan tienaamaan talorahoja. Hän työskenteli ensin kaivoksella ja sittemmin baarimikkona. Tuon jälkimmäisen ammatin kuulin vasta vahingossa aikuisena. Sitä ei ollut soveliasta lapselle kertoa. Hänet huijattiin Suomeen käymään kertomalla, että isä oli sairas. Kun hän pääsi Suomeen oli isä jo ihan terve. Suomen reissulla rakastui isoäitiini, jonka halusi viedä mennessään takaisin Amerikkaan. Isoäiti ei uskaltanut lähteä laivaan, joten jäivät sitten Lapualle ja rakensivat talon itselleen. Siitä liitosta syntyi kuusi lasta, joista oma isäni oli nuorimmainen.
VastaaPoistaÄitini isä meni Amerikkaan ja lähetti äidin äidille Lippuja hat, mutta hän ei lähtenyt vaan osti ompelukoneen. Tuli sitten pappa takas Suomeen ;) Isän puolelta sinne lähti kaikki isoisän veljet, niinpä pikkuserlkuja on runsaasti. Jotkut ovat täällä käyneet ja isäni kävi heitäsiellä myös tapaamassa.
VastaaPoistaKirjoja täällä ahmitaan entiseen malliin, nyt luen Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi, joka kertoo Albert Edelfeltin tarinaa mielenkiintoisesti. Voi suositella!
Mielenkiintoinen postaus! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaOlipas mukava lukea tätä postaustasi. Historiasta löytyy niin mielenkiintoisia asioita.- Hyvää viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaMielenkiintoista lukea tuollaista historiaa,ja sinullakin on mielenkiintoista Amerikan historiaa suvussa.Isoisäni perhe lähti Amerikkaan sukuloimaan lapsineen ,ja jäivät kauemmaksi aikaa sinne.Isoisä ja nuoremmat sisarukset syntyivät sitten siellä,jonka vuoksi Amerikan sukulaisia riittääkin;olen tavannut New Jerseyssä isäni serkun ja myöhemmin hänen toisen tyttärensä miehineen ja lapsineen,ja myös toisen isän amerikkalaisen serkun joka kävi Välimeren risteilyllä ja pysähtyivät Haifassa.
VastaaPoistaSuomalaisia muutti aikoinaan paljon sinne Amerikkaan, osa jäi ja osa tuli takaisin. Ajatelkaa, miten kaukana se oli silloin! Ensin Suomessa matkustettiin Turkuun? Sieltä laivalla Englantiin ja siellä odottelua, ennenkuin isompi laiva lähti kohti Amerikkaa. Matka kesti varmaan ainakin viikon ajan, ehkä kauemminkin.
VastaaPoistaUnohdin tuosta jutusta ison osan sukua. Äidin äidin sukuahan meni sinne muitakin kuin Aleksi. Ehkä Aleksin setä, koska mummulla oli 18 serkkua (samassa perheessä!) ja heidän jälkeläisiäänhän onkin sitten paljon. Muutama sieltä on käynyt Suomessa, yhden serkun tyttö Shirley useinkin. Hänen äitinsä piti lapsille lauantaisin suomikoulua ja palkitsi lapset karkilla. Shirley puhuukin sellaista vanhaa, hauskaa suomea, jonka ymmärtää, mutta se on tosi hassun kuuloista.
kiinnostava postaus!
VastaaPoistaMina jainkin miettimaan,etta kuka se Selina-tati sitten oli,josta aiti aina puhui.
VastaaPoistaNama tiedot pitaisi kirjata viela ylos tarkemmin,kun viela on sukulaisia,jotka nama asiat muistaa.
En tiennyt,etta aitin pappa Aleksi on ollut Amerikassa ja aiemmin huutolaispoikana.Mielenkiintoista tietoa...
Juu, kukahan niistä eniten tietäisi... Mummua ja äitiä kun ei enää ole. Olen kyllä tehnyt sellasen sukupuun mummun suvusta joskus 80-90luvulla, kunhan sen jostakin löydän...
PoistaShirley kyllä voisi kertoa, mutta hän ei ole käynyt muutamaan vuoteen Suomessa.
Ai, et tiennyt Aleksista? Olet varmaan kuullut lapsena, mutta kaikki ei jää mieleen. Yhdessä huutolaislasten tarinoita-kirjassakin on kertomus Aleksista. Lue se ensi kesänä!
Mielenkiintoinen postaus. Isoisäni sukulaisia asettui myös aikoinaan Amerikkaan asumaan.
VastaaPoistaKirjan ensimmäinen tarina kertoo lohtajalaisesta miehestä, joka nuorena poikana pakeni Amerikkaan. Joissakin iltamissa oli tullut ekaa kertaa otettua miestä väkevämpää, tuli tappelunnujakka ja poika löi erästä kälviäläistä miestä. Mies jäi maahan makaamaan ja poika luuli hänen kuolleen. Noin onneton oli tämä lähtö ja hän tuli vasta kymmenien vuosien jälkeen Suomeen. Toki hän jossakin vaiheessa kuuli, että mies ei kuollutkaan vaan parin sairaalassaoloviikon jälkeen toipui täysin vammoistaan.
VastaaPoistaVarmaan melkein jokaisesta suvusta on tainnut lähteä joku Amerikkaan ja osa jäänyt sille tielle. Mielenkiintoinen postaus!
VastaaPoistaNiin mielenkiintoisia tarinoita teilläkin suvuistanne! Eräs kaukainen sukulaisemme Shirley on käynyt silloin tällöin Suomessa sukuloimassa ja äiti kirjoitteli hänen kanssaan. Minä olen jatkanut kirjoittelua äidin jälkeen ja tämä 80v. on vielä pirteä ja ajelee autollaan pitkin USA:a ja Kanadaa. Pitäisikö tehdä vielä matka sukua tapaamaan sinne rapakon taakse!!! Sitä sukua nimittäin riittää, kun siellä perustetulle perheelle syntyi 18 lasta ja heillä kaikilla on isot perheet...
VastaaPoista