torstai 9. tammikuuta 2020

BOTANIKAAED




Tarton Yliopiston Kasvitieteellinen Puutarha.

Syyskuun alussa kävimme tosiaan 5 päivän lomalla Virossa ja
niistä kolme päivää kului Tarton seudulla. Muiden nähtävyyksien
lisäksi kiertelimme Kasvitieteellisessä puutarhassa ja onneksi
sade ei ihan hurjaksi yltynyt. Tästä taitaa tulla taas sellanen
maratonpostaus, kuvia on niiiin paljon...


Alueella on pienien lampien lisäksi yksi isompikin, jonka ympäri
kulkee kukkien, puiden ja pensaiden kehystämä polku.



Tämä puutarha on Baltian vanhin, perustettu 1803. Puistosta
löytyy 10.000 lajia ja lajiketta. Tokikaan syksyllä kaikki ei
olleet enää kukassa, mutta yllättävän paljon kuitenkin.




Metsäpuutarhassa oli paljon varjon kasveja, puuta portaissa
ja kiviä. Ja osa puista on tosi paksuja. Kasvit ovat tuttuja
ja tosi kaunista on joka puolella puistoa.




Puiston keskellä on amfiteatterimainen alue, jossa käy myös
hääpareja kuvauksissa.





Kaunista kerroksellisuutta.



Tätä keltamarjaista puuta en tunnista?


Kärhöt olivat jo melkein kukkansa kukkineet. Niitä oli istutettu
myös taustalla olevaa tiilimuuria vasten.



Ruusutarhassa kukki edelleen monenlaiset ruusut.




Puistossa oli monia patsaita.



Taustalla näkyvässä kasvihuoneessa emme ehtineet
käydä ollenkaan. Ehkä seuraavalla kerralla? Siellä
on sademetsän ja aavikon kasveja.



Alueella oli myös mm.yrttien, kosteikon ja heinien alueet.



Kaikenkaikkiaan kiva ja monipuolinen paikka. Olisi mukavaa
tutustua siihen uudelleen keväällä tai keskikesällä. Ottaa eväät
mukaan ja nauttia niistä puiston alueella olevilla penkeillä.

Syyskesän kukkamuistojen kera, hyvää tammikuun jatkoa!
                                                 Eeviregina.

21 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Kiitos tästä kuvamatkasta. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mielenkiintoinen ja kaunis puutarha. Viroonhan järjestetään puutarhamatkoja ja Turin kukkamarkkinoita ja minua aina harmittaa, kun kesällä en todellakaan pääse käymään siellä. Onneksi syksylläkin on vielä kaunista.

      Poista
  2. No onpahan upea puisto! Mä olen viimeksi käynyt Virossa ja silloinkin Tallinnassa kesällä 1999. Tämä esittelemäsi puisto on tosi kaunis.

    Ihanaa tammikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä Virossahan on koko maa täynnä todella upeita puutarhoja. Olisi paljon katottavaa.Muutenkin maa ja Tallinna on muuttunut paljon, kannattaa käydä!

      Poista
  3. Voi miten värikästä! Ihania näkymiä, kukkia ja kaikkea muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kaunis puutarha.Kukat olivat melkein kaikki tuttuja ja istutettu hyviä yhdistelmiä. Ihmeen paljon vielä kukassa loppukesästä.

      Poista
  4. Olipa mukava ja monipuolinen ja mielenkiintoinen kierros. Kiitos!
    Täytyy pitää Viro mielessä, kun kesällä ei malta pitkälle omasta puutarhasta lähteä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuonne onkin mukavan lyhyt matka. Jos autolla menee, voi kiertää Peipsijärven kautta ja ajaa takaisinpäin suoraa tietä, kuten mekin teimme.

      Poista
  5. Hieno paikka. Tuonne voisi hyvinkin tehdä viikonloppumatkan. Paljon tuttuja kasveja ja kauniita patsaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha oli oikea yllätys minullekin, kun se on noinkin laaja. Katoin etukäteen vain puiston nimen ja osoitteen. Olisi kiva nähdä puisto keväällä tai kesällä. Käy sinä siellä vierailulla ja näytä meille kuvia sieltä!

      Poista
  6. Onpas todella kaunis paikka, ihanat kuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kuinka kaunista siellä on keskikesällä! Kun pionit, kärhöt ja muut kukkivat.

      Poista
  7. Onpa kaunis puutarha. Tuolla en ole käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, kiva yllätys. Virossa olisi paljonkin näkemistä erilaisissa puutarhoissa. Tallinnassakaan en ole käynyt siellä kasvitieteellisessä.

      Poista
  8. Ihanan kesääsiä kuvia! Tuallaases paikas pitääs tosiaanki käyrä monta kertaa kesäs, että näkis kaikkien kasvien loistokkahat hetket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kiinnostais tietää, mitä siellä keväällä kukkii. Isot alueet samaa kasvia on kauniita. Pitäis muistaa omissakin istutuksissa, ei mitään pientä piperrystä...

      Poista
  9. Kainista! Kasvitieteelliset puutarhat ovat mielettömiä paikkoja! Viime kesänä käväisin pikaisesti ja toistamiseen Munschenin kasvitieteellisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Kaisaniemen kasvitieteellinen käymättä. Helsingin talvipuutarhassa olen käynyt muutaman kerran talvella ja viime syksynä pääsin ihastelemaan ulkopuutarhaakin.
      Niin paljon olisi ihania puutarhoja, joihin haluaisi tutustua!

      Poista
  10. Upeita kuvia! Tuo puutarha näyttää ihanalta, niin rehevää ja värikästä. Kiitos kuvakierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä yllätyksellinen. Ja miten kaunista siellä varmaan on keskikesällä pionien ja kärhöjen kukkiessa!

      Poista
  11. Niinpä! Sitä odotellessa pitää kahlata tämän talven läpi.

    VastaaPoista