maanantai 13. maaliskuuta 2017

Jokirannan Ellu

 Jokirannassa.

Minä olen Jokirannan Elmeri, tuttavallisemmin Ellu, kollipoika 
ja tämän talon kingi. Tuo emäntä ei ole kertonut meistä kissoista
kuin ohimennen, joten päätin ite kertoa meidän talon kissojen
elämästä.
 
 Tarkkailupaikalla.

Täytän vapun aikaan 11 vuotta ja emäntä kertoi, että minä olen 
syntynyt Lohtajan Marinkaisissa. Minä pidän vahtia tällä tontilla
ja joskus otan vähän yhteen naapurin kollien kanssa. Meidän
naapureissa on yhteensä 7 kissaa ja ne käyvät joskus meidän
pihalla kiertelemässä. Minun reviirilläni!

 Pihatarkkailua.

Kesällä on kivaa seurailla emännän puutarhahommia ja isännän
nurmikonleikkuuta ja puiden pilkkomista.
 
 Hellavahtina.

Minä olen aika isokokoinen ja painan 5.5 kiloa.
Meillä on tuon isännän kanssa viikottain "hanskapainit" vintin
portailla. Minä tykkään tapella hanskan kanssa ja isäntä auttaa
siinä. Minulla kuulemma kuluu siinä liiat energiat, etten niin
paljon paini Siirin kanssa.
 
 Terassimakoilua.

 Ellu ja Siiri (os.Kottarainen) kesällä 2010.

Minulla on "pikkusisko" Siiri, jota on aina vähän kivaa kiusata.
Emäntä ja isäntä ei siitä tykkää ja hyvin usein minut laitetaankin
ulos jäähylle. Siirikin on kyllä ovela ja huutaa jo apua, vaikka
en ole ehtinyt vielä koskeakaan...

 Minä sisällä ja Siiri ulkona.

Minulla on useampikin lempinimi, joita tuo isäntä käyttää. Olen
kuulemma ihan kuin "Erkinjuntti" ja "vihapuhuja vuodesta 2006."
Olen aika kovapäinen kissa ja joskus  isäntä hermostuu niin että
 uhkaa lähettää minut jonnekin Tampereen Haukiluomaan?
Oliskohan siellä mukava paikka?

Sairaslomalla.
 
 Minä olen ollut aika terve kissa,mitä nyt välillä on tullut tapeltua
naapurin kollien kanssa. On haettu antibiootteja korviin, päähän
ja tassuihin. Joskus hyppelen kolmella jalalla, kun olen loukannut
tassua pihalla temppuillessani.

 Kevätauringossa terassilla.

Me ollaan tehty "kissojen talvitie" jään yli naapurin navetalle ja 
ulkovarastoihin. Siellä on mukava kulkea ja tutkia piilopaikkoja.
Jäälläkin on hauskaa tutkia joka onkalo, vaikka tuo emäntä niin
pelkää meidän putoavan virtaavaan jokeen. Olenhan minä joskus
pudonnutkin, varsinkin syksyisin. Olen niin painava, ettei ohuet,
ensimmäiset jäät kestä minua.

 Tätä nallekuvaa ei olis tämmösestä kollista tarvinnut julkaista!

Peitoissa...
 
 Me tykätään Siirin kanssa vaihdella nukkumapaikkoja. Välillä
nukutaan yläkerran aulassa tai sohvalla tai sohvan takana. Joskus
taas olohuoneen sohvalla, nojatuolissa, saunan lauteilla tai makuu-
huoneessa. Ja kesällä tietysti terasseilla.

 Valtakunnassa kaikki hyvin.

Meillä on täällä Jokirannassa hauska elämä, mutta emännän ja 
isännän reissujen ajaksi meistä tulee kaupunkilaiskissoja.
Siellä saa vain ikkunoista seurata naapurinkissojen liikkeitä.
Joskus näkyy oravia, lintuja ja pupusiakin. Ja onhan siellä
enemmän ihmisiäkin, kuin meillä kotona. Kaupunkireissut
sujuu hyvin, mutta kotona on kuitenkin kaikkein parasta olla!

Isännän kesäauto ja vähän minunkin...

Onneksi kohta tulee kesä ja mekin viihdymme enemmän pihalla.
Mikäpä on sen parempaa kuin lekotella auringossa terassilla tai
kiipeillä puissa ja nauttia kesäpäivistä! 
                                                            Terveisin Jokirannan Ellu.

42 kommenttia:

  1. Aikamoinen persoona tuo Elmeri. Kiva, kun kävit esittäytymässä. Tuleeko Siiristäkin samanlainen julkaisu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun siskokin haluaa esittäytyä! Se on vaan niin ujo, että mun täytyi näyttää mallia...

      Poista
  2. Olipas hauska postaus! Kiitos oli mukava lukea. Samanlainen ehdotelma tuli meijän isännältä että voisin tehdä jonkun retkipostauksen meijän koiran silmi. Haastavaa minusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa kivaa kuulla koiran elämästä siellä pohjoisessa!

      Poista
  3. Kiitos Ellu! Olipa kiva tutustua sinuun. Olet komea Kingi!

    VastaaPoista
  4. Hauska tutustua Ellu,olet komea kissa.Muistutat hieman poikani kissaa Niiloa,joka asuu Helsingissä,ja joka on vielä isokokoisempi kuin sinä;D

    VastaaPoista
  5. Terveisiä Ellu täältä synnyinkodin kulmilta:) T:Miuku ja Muru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä sinne synnyinseudulle, eipä ole tullut siellä käytyä, vaikka ei se niin kaukana ole. Emäntä ei muista nimeä, mistä talosta minä olen kotoisin.

      Poista
  6. Musta nää blogikkissat on ihan parhaita. Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli jo aika kertoa mun ja Siirin elämästä.

      Poista
  7. Kiva postaus ja söpöt kissat. Niin, ja isännällä mielenkiintoinen kesäauto. Liityin lukijaksesi :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan hellyttävä kissakatsaus. <3

    VastaaPoista
  9. Mukavaa, että tulit esittäytymään ja kertomaan kuulumisia. Ehkä se Siirikin sitten rohkaistuu kertomaan itsestään. Muistathan nyt olla varovainen, kun kevätjäät haurastuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Siiri rohkaistuu esittäytymään. Ollaan varovaisia kevätjäillä!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Me yritetään olla kaikessa mukana, mitä täällä jokirannassa tapahtuu.

      Poista
  11. Kiitos kissaesittelyistä. Ihana postaus!

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti Ellu et ole minuun loukkaantunut,kun teilla kaydessa en ole niin ehtinyt keskittya sinuun.Kaikki aika tahtoo menna emannan ja isannan kanssa seurusteluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä ymmärrän, kun te niin harvoin tapaatte... Me Siirin kanssa vähän pelätään niitä teidän toista kieltä puhuvia lapsia ja mennään usein puskaan piiloon. Seurataan kyllä tiiviisti vähän kauempaa piilosta...

      Poista
  13. Olet Ellu kyllä melkoisen upea kolli! Näytät aika hyvin tietävän itsekin arvosi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... minä taidan olla tämän talon ja ehkä koko kylänkin vanhin ja isoin kolli...

      Poista
  14. Oi, miten hauskasti Ellu itsensä esitteli! Piristi iltaa, ja ihan pikkuisen tuli ikävä poismuuttanutta Tyyneämme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kun tykkäsit! On tästä talostakin muuttanut autuaimmille metsästysmaille meitä ennen olleita kissoja, Oskari, Kissu ja Eikka.
      Vai muuttiko Tyyne uuteen osoitteeseen?

      Poista
  15. Muhkean kokoinen kolli kerrassaan! Upean värinen turkkikin, tuollainen tyylikkään teräksen siniharmaa. Mukavaa kevättä ja kissoille aurinkoplänttejä matolla maattaviksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä jo malttamattomana odotellaan lämpimämpiä kelejä, niin kissat kuin tuo emäntäkin.

      Poista
  16. Ellu, kyllä sulla on lokosat oltavat ja parhaat ulkoilumaastot. Voi että! Terkkuja Siirille.

    VastaaPoista
  17. Niin onkin. Minä tykkään kierrellä tässä lähipiirissä, Siiri menee joskus kauemmaksikin. Minun lenkkini on vain 15 minuuttinen, sitten on jo kivaa tulla sisälle pötköttelemään. Kesällä on asia erikseen, silloin ollaan koko päivä pihalla!

    VastaaPoista
  18. Ihana postaus :) miten upea Jokirannan Ellu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Asuukos teidän komeassa talossa kissa vai koira?

      Poista
    2. Kaksi koiraa :) haaveilen kyllä kissastakin. Pitäähän sitä vanhassa maalaistalossa kissa olla :)

      Poista
  19. Upeat kissat ja parhaat ulkoilutienoot. Meidänkin kissalla samanlaiset, mutta ei uskalla lähteä kauemmas, kun oli kolmisen vuotta sitten lukittuna latoon eikä kukaan tiennyt missä on. Mukavaa kesän odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minäkin joskus jäänyt joen toiselle puolelle naapurin autotalliin, kun olen uteliaisuuttani mennyt sinne kurkkimaan. Onneksi emäntä huomasi minut ikkunasta ja tuli avaamaan ovea.

      Poista
  20. Oletpas Ellu komea kollipoika, olet kuin meidän Sulo, melkein olette kaksosia niin ulkonäöltä kuin luonteeltakin, seikkailunhaluisia taidatte olla molemmat ja kelpo tappelijoita! Ihana poika!

    VastaaPoista