perjantai 15. marraskuuta 2013

Askartelua


Daavidin tähti

Aamulla oli maa valkoisena. Yöllä oli leijaillut ihan ohut huntu
maanpeitteeksi. Tämän viikonlopun Tampereen messuilut jäi 
väliin. Oli suunnitelmissa mennä sinne, mutta näin tällä kertaa.

Terassilla on koristeet lisääntyneet.

Ovikoriste

Väänsin pesulahenkarin sydämeksi ja kieputin
katinliekoa sen ympärille.

Täällä on taas korttipaja pystyssä, askartelin 
kierrätysperiaatteella joulukortteja. 
Käytettyjä joulupapereita ja pakkauspahvia.

Mainoksia vanhoista -40 luvun lehdistä.

Pakkauspahvia ja vanhoja lehtiä.

Kuusikortti

Oi niitä aikoja. Yli 50-vuotta sitten.

 KPO:n pukki ja poika ihan tärinäsä.

Siskokset yheksantoistasataa 68.

 Tässä viimevuoden korttimallia

Syksyn aikana olen virkannut kierrätysmattoja ja -koreja.
-Tässä muutamat mattomallit.

Joulukuun 14 menen Kaarlelan museon Joulumarkkinoille
kierrätystuotteiden kanssa.

Touhukasta ja mukavaa viikonloppua!

Terveisin Eeviregina askartelujen parista.








perjantai 8. marraskuuta 2013

Tuunausta ja ostoksia


Uusia mattoja

Olen viimeaikoina ostellut kaikenlaista sisustusjuttua kotiin. 
Eteiseen löysin Minimanista pari pitkää tähtimattoa ja 
pesuhuoneen ovelle pyöreän tähtimaton. 
Pöydän päällä on pari tekstitaulua Halpa-Hallista, toinen
peltinen ja toinen puuta.

Priita-tädin tuoli.

Tädin jäämistöstä sain tällaisen puutuolin, jonka 
tuunasin tänään.

Tuoli tuunattuna.

Ukko suihkutteli tuolin valkoiseksi. Minä hioin sitä
kuluneen näköiseksi ja vaihdoin istuimeen Tallinnasta
ostettua pellavaa.

Pitsimatto.

Ostin alkusyksystä markkinoilta pitsimaton. Jospa innostuisin
virkkaamaan tällä mallilla  näitä lisää. Siskoilta tuli jo tilausta.

Emalia

Vaihdoin keittiön kynttelikön tähän kattohärpäkkeeseen.
Vanhoja emalia-astioita olen kerännyt vuosien mittaan
ja ripustin ne tähän telineeseen. Pari mukia toin viimematkalta 
Israelista. Teline on työpaikkani myymälästä.

Nyt kääräistään isäinpäivälahjat pakettiin ja huomenna teen 
voileipäkakun sunnuntaille. Nautittavaa viikonloppua!

                                Eeviregina 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Terassin syksyä


Terasilla

Tänään on sytytelty kynttilöitä haudalle, sekä kotona sisälle ja ulos.
Tänään muistellaan äitiä, tätiä ja kaikkia muita poisnukkuneita.
Illalla hautausmaalla on kaunis valomeri.

Kelkka.

Kelkan päälle terassille kokosin havuja ja muuta syksyistä. Tein
villiviinistä ja vanamosta kranssin kynttilälyhdyn ympärille.

Sininen terassi.

Pöydälle tein asetelmia sinisistä peltikannuista. 

Taljakin pääsi taas terassille.

Hain metsästä "askartelutarvikkeita" ja löysin näin mahtavaa 
sammaleista metsää.

Kenenkähän kotikolo?

Tässä metsässä ei paljoa liikuta!

Ruusuja

Askartelin vuorenkilvestä ruusuja peltivatiin, seuraksi pieni kuusi ja
katinliekoa. Idean sain blogista Tee se itse -ideoita puutarhaan.

Marraskuun terveisin Eeviregina.




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Jemin Moshe


Pelapuita, ahkeraliisaa ja jotakin koisoa?
-Ihana terassi!

Kiertelin Jerusalemissa Jemin Moshea, se on iso puisto ja  asuinalue. Puistossa
istui ihmisiä nurmikolla viettämässä synttäreitä ja hääpareja kuvataan usein
tällä alueella.

Puiston tuulimylly

Aikoinaan nuorimman siskon hääkuvat otettiin täällä puistossa.

Aaloeta ja oliivipuita.

-Voi näitä mun pieniä ja surkeita ruppanoita kasveja kukkaruukussa.
Kasvaispa täälläkin tällaisia.

Käytävä kulkee valkoisen bougainvillean alitse.Taustalla ihana
sinikukkainen pensas, mikä lie?

Tästä kuvasta minulle tulee mieleen Kenia ja jotkut vanhat siirtomaatyylin talot.
Eräät tuttavat asuivat tämmöisissä maisemissa.

Kaktusvati kurkkaa saniaisten alta.

Oleanteri ja oliivipuu.

Bougainvilleaa ja pelapuita.

Kyllä minullekin kelpaisi tällainen sisäänkäynti asuntooni!

Kiinanruusua, pelapuita ja ahkeraliisaa.

Yllättävän moni kukka ja pensas oli vielä kukkivana, vaikka on jo 
syksy ja pitkä kuuma kesä takana.

Meillä  sataa päivittäin vettä, on pimeää ja synkkää. Toivottavasti
saitte vähän piristystä päivään näistä kesäisistä puistokuvista.

Minulle on tullut pari uutta lukijaakin, tervetuloa SatuSanna ja Puumuli!

                                                 Eeviregina

torstai 17. lokakuuta 2013

Ensi lumi


Maa valkoisena

Tämä on nyt tätä, ensilumi satoi ja maisema on valkoinen. Ihan
outoa - kissatkin peruutti ovelta takaisin ennen kuin uskalsivat
sukeltaa ulos.

Katunäkymiä

Matka jatkuu ja näytän teille lisää kuvaterveisiä Jerusalemista.
Kaupungista löytyy monenlaista vanhasta-ajasta kertovaa seinämaalausta.


 Vanha rautatieasema

Onneksi tämä alue säilytettiin ja kunnostettiin. Nyt siellä on kahviloita,
ravintoloita ja kaikenlaista aktiviteettia myös lapsille. 


Meillä on monia muistoja tästä vanhasta asemasta.

Siskon hääkuvat otettiin siellä ja mies kuvasi  dokumentteihin tätä asemaa.


Mahane Yehudan tori


Vihannekset takuulla tuoreina


Maustetta kaupataan kovalla äänellä.


Jaffa Steet

Katunäkymät ovat siisteytyneet viime vuosina, kaupunkijunan tulo
on vaikuttanut siihen paljon. Kadut ovat tasaisia, leveitä ja siistejä.
Kaasuttelevista bussiretuista on päästy eroon.


Jaffaa edelleen

Myös uusia kahviloita on tullut paljon lisää ja niissä on kiva istuskella,
kun liikenne ei ole enää niin meluisaa.


Jerusalemia Gilon kukkulalta kuvattuna


Aidan ja rosmariinin takaa pilkottaa Jerusalem


Jotain vanhaa tallella Mahanen korttelissa

Näin tällä kertaa, hirmuisesti olisi vielä näytettävää, ehkä puistokuvia
seuraavaksi.

Maailma on valkoinen, onkohan se pysyvää?

Lumiterveisin Eeviregina

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Yllätysmatka


Jerusalem Holylandista kuvattuna

Kahden viikon loma on takana, teimme yllätysreissun Israeliin.
Meille se ei ollut yllätys, tilasimme matkan jo helmikuussa. Kyllä 
perheemme yllättyi kun aamuyöllä seisoimme matkalaukkujen 
kanssa sängynvierellä.....

Kaupunkijuna Jaffakadulla.

Loma kului siskojeni perheiden kanssa. Oli kaupunkikierroksia, shoppailuja 
ostoskeskuksessa, sisustuskauppoja, kahviloita ja yhteisiä ruokailuja 
Lehtimajajuhlien aikaan.


Välimeren rantaa Akkossa

Miehen kanssa tehtiin kolmenpäivän kierros autolla Qiryat Hayymin -
Akko - Karmiel - Rosh Pinna - Tiberias.
Lämpöä riitti 25:stä asteesta 33:een. 

Kameroiden kanssa kierreltiin myös ympäri Jerusalemia ja lähitienoita.
Tuli vanhat ajat mieleen, minä olin se "roudari" kuvausmatkoilla -
viiteen vuoteen emme ole käyneet yhdessä Israelissa.


Qedar - kylä kukkulalla

Enhän minä malttanut siskojen puutarhoista erossa pysyä.
Vähän perkkailin kukkapenkkejä ja siistin rönsyileviä 
bougainvilleaa, kärsimyshedelmä pensasaitaa, sekä 
kaktuspenkin mehikasveja. Puutarhamyymälöissäkin 
kävimme parikertaa.
Vähän hassulta tuntui istuttaa orvokkeja lokakuussa.


Sotapojat - tavallinen näky katukuvassa

Tuli napattua melkein 700 kuvaa, on siinä selaamista. Oli
mukavaa taas tavata perhettä. Se tekee haikeutta mieleen,
kun ei tiedä nähdäänkö vasta ensikesän lopulla uudelleen?
-Onneksi on puhelin, soitellaan sitten viikottain.
Muiden matkatuliaisten lisäksi flunssakin änkesi mukaan.

Viimeisiä pihasiivouksia täällä tehdään syksyn kirpeässä säässä.
Virkkaukset, ompelukset, lukeminen ja tuunaaminen valtaa
mielen.

Oikein tunnelmallisia lokakuun iltoja kaikille lukijoilleni!!!

Eeviregina