Terveisiä Jokirannasta!
Yritän ajatella niin, että eletään sitä tavallista elämää, arkea jota
on eletty ennen koronaakin. Vaikka ollaan poikkeusolosuhteissa,
luonto puskee vihreää (ainakin jo etelämmässä), linnut laulaa,
joella jäälautat seilaa kohti merta ja kellotkin siirrettiin jo kesään!
Mieli on silti maassa tämän katastrofin takia. Eipä taideta kausitöitä
aloitetta tänä keväänä. Voihan olla, ettei ovia avata koko kesänä!
Kevättöitä on silti omalla pihalla ja työpaikallakin, mutta en pysty
ottamaan työntekijöitä, joten täytyy tehdä itse ne välttämättömät ja
sen minkä jaksaa.
Jos tässä oikein huonosti käy töiden kausitöiden suhteen, mulla
on sitten kerrankin aikaa touhuta omalla pihalla. Jotain lohtua
tässäkin tilanteessa. En kylläkään tällaista syytä toivonut!
On jotenkin niin masentunut ja lamaantunut olo. Tekemistä
olisi vaikka kuinka, mutta ei yhtään innostusta.
Ajatelkaa, jos tämä epidemia olisi tullut meille syksyn synkimpään
aikaan! Silloin olisimme vielä enemmän hukassa.
Kävin eilen työpaikalla laittamassa huppuja alppiruusuille.
Niin surullinen olo. Kukat puskee ylös, mutta kukaan ei
ole niitä ihailemassa! Kukat nousee niinkuin ennenkin,
vaikka kevät on kaikkea muuta kuin tavallinen.
Lampi on vielä jäässä. Eipä ole kiirettä kukkapenkkien
siivoamiseen.
Tämän viikon hommia: oksista haketta saaren polulle. Pajukoiden
leikkomista ja oksien keräämistä rannalta. Autotallin peltikaton
laittamista.
Keväisin laitan aina vaahtera-auliosta ja tuoksupelargonista uusia
taimia, niin tänäkin keväänä. Innostuin myös kylvämään vanhan
ajan kukkaa, mummobalsamia. Äitini laittoi sitä aina työpaikalla
museorakennusten ikkunoille. Tänään äidin poismenosta tulee jo
yhdeksän vuotta. Aika kuluu, muistot säilyy.
Nyt voikin olla niin, että saan kesällä ripotella kukkaruukkuja
kotona joka terassille, jos työpaikka ei aukeakaan?
Niin, siskonpoikakin pääsi kaverinsa kanssa onnellisesti kotimaahan.
He ovat nyt karanteenissa kaksi viikkoa kotikaupungissaan ja äidit
kuskaa ruokaa ovelle. Onhan se kuitenkin turvallisempaa olla kotona,
jos sairastuu.
Näitä epidemioita on ollut Suomessa ennenkin. Tätini juuri kertoi,
että mummuni Eevi sairasti 1918-20 espanjankuumeen ja hänen
siskonsa muutamaa vuotta myöhemmin keuhkotaudin, johon myös
menehtyi. Molemmat taudit vei paljon ihmisiä.
Yritän tsempata niin itseäni, kuin teitä muitakin tällä seuraavalla
kiitollisuuslistalla, jonka luvalla kopsasin Ritalta Kieltenopen
kotiblogista. Olen niin samaa mieltä Ritan kanssa.
" Kiitollisuuslista:
- saan olla kotona
- minulla on puoliso
- läheiset ovat turvassa
- olen terve
- asumme Suomessa
- asumme omakotitalossa
-rauhallinen maalaiskylä(oma versioni)
- on ruokaa ja muuta tarvittavaa
- tv, netti, kirjat
- piha ja pihatyöt
-aikaa tehdä hyödyllisiä asioita
- aika tehdä mieluisia asioita
- ei ole velkaa mihinkään suuntaan
-on hiljaista ja rauhallista
Arvelen että monet opit ja käytänteet jäävät voimaan poikkeustilan
jälkeenkin. Tulevaisuudessa on vähemmän tavallista flunssaa kun
ihmiset ovat oppineet pesemään kätensä.
Monet tekevät etätöitä joiden ansiosta liikenne vähenee ja
arkielämä helpottuu."
Lisäisin vielä että ehkä tämä hillitsee myös matkailua ja
liikkuisimme enemmän kotimaassa kuin lentäisimme kauas.
Nämä viimeiset kuvat Rytikarilta. Vielä menee muutama hetki,
ennenkuin täällä uidaan ja veneillään.
Ensi viikon tavoite olisi siivota vintin työhuone. Se on kuin
pommin jäljiltä. Paljon tavaraa on lähdössä kirppikselle.
Puutarhakirjoja on nyt myös hyvä aika selailla, jos tulee
kylmempää ja luntakin vielä sataa.
Koetetaan pärjäillä! Eeviregina.
