lauantai 21. joulukuuta 2013

Leivotaan, leivotaan


 Ohjeita leivontaan 1970-luvulta.

Kaivelin äidin leivontareseptejä ja tällainen kulunut pipariohje-sivu
löytyi kaapin kätköistä. Näillä ohjeilla on eräänki kerran leivottu ja 
me lapset ollaan jätetty omia puumerkkejä sivulle.

 Uuninlämmittäjäkin pistelee leipiä...

Honkalassa vanhalla talolla leivottiin äitin kanssa leipiä aina
ennen joulua. Joululimppuja, ruisleipiä ja rieskoja. Kun ison  
leivinuunin lämmitti, siinä paistui useampikin leipä.

Joululimppuja.

Leivät uuniin.

Kotona sähköuunissa äitillä onnistui joululimppujen teko, minä
en ole sitä kokeillut. Ostan joululeipäni joulutoreilta ja myyjäisistä.

 Mummulassa

Olen muutaman kerran kokeillut leipomista mummun ja tätini Esterin kanssa.
En ole kuitenkaan niin innostunut siitä, että itse alkaisin leipomaan.
Tehkööt ne jotka osaavat!

Jerusalemin paakarit.

En malta olla laittamatta tätä piparinleivonta kuvaa tänne. Tästä
on muutama vuosi aikaa, kun Israelin lapset leipoivat mummun kanssa 
pipareita. Keskimmäinen leipuri täytti tällä viikolla 17-vuotta !

Siivouksen välissä oli mukava vetää vähän henkeä ja muistella 
vanhoja leipomisia. 

Jatketaan joulun tekemistä, ilman stressiä!

Eeviregina

13 kommenttia:

  1. Voi kiitos näistä ihanan nostalgisista kuvista! Onpa hyvä, että teillä on otettu aikoinaan valokuvia myös arkisista touhuista kuten leivontapäivästä. Kuvista hehkuu toimeliaisuus ja aito suomalaisuus.

    Onnellista, lempeää joulua Sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ymmärretty joskus kuvata sitä arkeakin.
      Rauhallista ja nautittavaa Joulunaikaa myös teille!

      Poista
  2. Oi kuinka tuli ikava menneita aikoja ja jouluja.Ja tuo meidan lasten kuva oli kylla aivan ihana.Huomenna mulla on leivontapaiva, aion leipoa pipareita ja torrtuja silla eihan jouluun ole enaa kuin 3 paivaa.Tunnelmallista ja ihanaa joulua!T:NetaLeena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on usein näinä päivinä mielessä Suomen joulut...
      Viettäkää siellä Qedarissa iloinen aatto koko porukalla! Oikein hyvää Joulunaikaa teille kaikille!

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen ikäänkuin vasta leivotun leivän tuoksun leijuvan ilmassa!
      Kyllä vaan on se niin mukavaa kun sen taidon osaa ja onnistuu, kuten kuvassa olevilta se käy. Onnelliset paakarit siinä myös piparien teossa ja varmaan sitä taikinaakin tuli hiukan maisteltua.
      Paljon Onnea 17-vuotiaalle!

      Juu näin tehdään, stressistä ei ole tietoakaan:)

      Oikein hyvää ja leppoisaa Joulun aikaa!

      Poista
    2. Olen sitä leipää tosiaan joskus leiponut, mutta kokeiluksi on jäänyt. Mieluummin ostan leivät joulumarkkinoilta ja leivon jotakin muuta.
      Pienin paakari taisi enemmän syödä taikinaa, kuin leipoa...
      Rauhallista ja onnellista Joulunaikaa teillekin!

      Poista
  4. Ei vedä vertoja kaupan limput noille omatekosille!
    Toivottavasti saan siskolta tänäkin jouluna limpun.

    Oikein hyvää joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Rauhallista ja tunnelmallista Joulunaikaa teillekin!

      Poista
  5. Onpas muistot mieleen tuovia kuvia!
    Huomenna aion tehda vahan anisleipaa ja karjalanpiirakoita,joita en ole yrittanyt tehda kuin kerran taalla asuessani.Se rypyttaminen on vahan unohtunut,mutta eikohan sekin palaudu mieleen....

    VastaaPoista
  6. Nam, ite tehdyt piirakat on huippua! On taattu menekki, teidän lapset kun tykkää niistä. Qedarin lapset ainakin...
    Piirakoiden teko ei ole mun herkkua, muistan tosi hyvin milloin leivoin niitä viimeksi. Vuonna viis Mallon kanssa, kun kerättiin markkinamyynnillä matkakassaa Kenianmatkalle!!!!!!
    Tunnelmalista Joulua teille kaikille!

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus. Hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle, rentoa ja nautinnollista Joulun jatkoa!

      Poista