keskiviikko 1. tammikuuta 2014

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?


Loppiainen 1973  -oli niitä vähälumisia talvia ennenkin.

Joulunaikaa olemme viettäneet aika rennolla meiningillä.
Lukemista, musiikkia ja herkutteluakin. Saimme lahjaksi kuusi
cd-levyä ja yhden dvd:n, joten levyjä on tullut kuunneltua.

Muutamia vieraita on käynyt joulun aikana ja me kävimme
vuorostamme kahveilla.

Joki tulvii kuin keväällä!

Taas on vuosi vaihtunut, viime vuoteen sisältyi jälleen
surua ja sairauksia ja läheisiä pääsi Taivaankotiin.
Kävin maaliskuussa yksin Israelissa ja syksyllä mieskin
lähti mukaan. Myös Tallinnassa kävimme yhdessä.
Mielenkiinnolla odotamme mitä tämä vuosi tuo tullessaan?
Toivottavasti terveyttä ja kaikkea hyvää.

Jokirantaa

Kaunis kiitos kaikille blogiani seuraaville, tänä vuonna
kirjautui monia uusia lukijoita. Olisi kiva jos kommentoitaisiin
useammin, mukavaa kun näkisi ketkä kaikki käyvät sivuillani!


Uusi vuosi edessäsi,
kuin avautuva kirja.
Emme tunne tarinaa,
emme tiedä juonta.

Vain lukemalla sivun sivulta,
vain elämällä päivä päivältä,
tarina vie mukanaan seikkailuihin,
yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin,
alati vaihtuviin kuin itse elämä.

Toivotan oikein nautinnollista vuodenvaihdetta ja
terveyttä, onnea ja kaikkea hyvää vuodelle 2014!

Tapaamisiin, Eeviregina

20 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta!

    Omasta blogistaan on kiva kerrata mennyttä ja menneitä vuosia.
    Siitä sitten huomaa, että onhan sitä jotan tullut tehtyä ja aikaan saatua :)

    Jopas on joki täysi! Vettä satoi täälläkin, kun ulkoilla yritin.
    Nyt ei enää lunta haluaisikaa, kun tuntuu niin keväältä.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti tuo tulviminen vähentää vastaavasti tulevan kevään tulvimisia. Jos se ikäänkuin jakaantuu kahteen pienempään tulvimiseen.
    Toisaalta viime kesä oli niin mahdottoman kuiva, jos luonto nyt tasoittaa.

    Oikein mukavaa uuden vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Aika keväiseltä näyttää teillä! OIkein hyvää alkanutta vuotta Eeviregina!

    VastaaPoista
  4. Onpas siellä vihreää! Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Hyvaa uutta vuotta tatakin kautta!
    Ihan on kuin kevaan tulvat.Toivottavasti lumi,joka tulee myohaan,myos sula myohaan....

    VastaaPoista
  6. Ompa lutunen kuva tuo ensimmäinen.
    Uuteen alkaneeseen vuoteen terveyttä ja kaikkea hyvää,
    iloista mieltä ja puutarhapuuhasteluja.

    VastaaPoista
  7. Onnellista, siunattua vuotta 2014 Sinulle ja läheisillesi!
    Itsekin on tarkoitus matkata tänä vuonna Israeliin. Odotan kevätmatkaa jo kovasti.

    VastaaPoista
  8. Itsekin pidän kommenteista ja anonyymitkin kommentit olisivat ihan kivoja ja suotavia. Yleensä kyllä tulee kommentoitua jotain, jos vierailee blogissa.. Samaa sitä ihmetellään täälläkin, kevät oli tulla etuajassa, mutta nyt jo on vähän hellittänyt.

    VastaaPoista
  9. Hyvää uutta vuotta sinullekin!
    Etenkin täällä etelärannikolla on lumettomia tai vähälumisia talvia ollut useinkin. Ja sitten taas niitä tosi kylmiä ja runsaslumisia. Täytyy vain ottaa luonnonilmiöt sellaisina kuin tulevat. Huomasin, että Siiri Angervoisenne on aika paljon saman näköinen kuin meidän Juuso. Juuso ei sentään tykkää erityisemmin tulppaaneista - onneksi.

    VastaaPoista
  10. Huojentavaa todeta, että leutoja talvia on ollut ennenkin. Minä en kyllä ole pakkasia kaipaillut. Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle Eeviregina!

    VastaaPoista
  11. Iloa ja onnea alkaneelle vuodelle sinne naapuriin :)
    En oo oikein niitä lumikinos ja paukkupakkas-ihmisiä (olin ennen,mutta nyt asutaan vanhassa talossa,jossa putket jäätyy ja sähkölaskut huitoo pilviä kylminä talvina ;) ),mutta on tääki kyllä outoa!Pellot vihreinä ja maat mullalla ja mittari näyttää plussaa...ja on kuitenkin tammikuu!
    No uskon ja luotan,että kyllä se lumi vielä sieltä tulee...ootellaan vain ;)

    VastaaPoista
  12. Kaikkea hyvää myös sinulle vuonna 2014!

    VastaaPoista
  13. Onnellista ja iloista vuodenjatkoa sinulle ja perheellesi. Täälläkin mennään lämpimän puolella lähes koko ajan ja lumesta ja talvesta ei ole tietoakaan.

    VastaaPoista
  14. Melkein samalta siellä näyttää kuin täälläkin. Meille on ensi viikolla luvattu melkein keväisiä lämpötiloja... Toivotan teidän uuteen vuoteen kaikkea hyvää ja kaunista! :-)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommenteistanne!
    Kyllä minä luulen, että vielä tulee pitkä jakso lumituiskuja ja pakkasia ennen kevättä. Ei tämä talvi voi olla lumeton, vaikka en toivokaan niitä metrisiä hankia.
    Vähän valkoista lumipeitettä, että olisi valoisaa...
    Meillä on vielä joulutunnelmat kotona muutaman päivän, en kiirehdi kun kuusikaan ei varistele neulasia lattialle. Ja kynttilöitä on edelleen kivaa poltella.
    Oikein tunnelmallista ja nautinnollista tammikuuta itse kullekin!

    VastaaPoista
  16. Pitkästä aikaa poikkesin blogiisi. Jännä juttu että olen kyllä itseni laittanut lukijaksesi mutta silti postauksesi ei ilmesty minulle. Ei aavistustakaan mistä johtuu..

    Luulempa myös että kyllä se talvi vielä lumineen tulee.
    Antoisaa vuotta 2014!

    VastaaPoista
  17. Heidi-Maaria, olen ihan tumpelo näissä konejutuissa, mutta luulen ettei se riitä, että olet kirjautunut minulle lukijaksi? Jotakin muuta täytyy vielä tehdä, että saat sivullesi tuon kuvaneliön minun blogistani? En tiiä, olenko ihan väärässä...

    VastaaPoista