sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Himbat ja muut

Siskokset Himbakylässä.


Viimeiset muistelot Namibiasta!


Naiset Ambomaalla.

Naiset pukeutuvat ainakin Ambomaalla yleisesti näihin
"Kukumekkoihin". Ne ovat kirkasvärisiä, puhvihihaisia ja 
levenevät reilusti alaspäin. Niitä on myös koristeltu 
erivärisillä nauhoilla.

Kukumekkojen ompelija Oshakatin torilla.

Herero Shellin kulmilla Opuwossa.

Erikoisia ovat nämä Hererot. Heillä on kimaltelevia ja
todella leveitä mekkoja. Tulee mieleen romaniasut
meillä.

Kaiken kruunaa erikoinen hattu!

Hereronaiset Opuwossa.

Himba laahustaa helteessä.

Kaikista ihmeellisimpia ovat paimentolaisheimolaiset
Himbat, heillä ei paljoa vaatetta olekaan!
Vain vuohennahka tai kangassuikale etu- ja takapuolella. 
Yläosa paljaana . Koruja on valtavat kerrokset kaulalla, 
ranteissa ja nilkoissa.

Nuori Himba.

Hiuksissa on punaruskealla tahnalla muotoillut kampaukset.
Se on okran, tuhkan ja härskiintyneen rasvan sekoitus. Pihkaa
laitetaan hajusteeksi. Myös iho on maalattu punavärillä.

Rasvaa käytetään kauneudenhoidon lisäksi suojaamaan
ihoa polttavalta auringolta ja hyönteisiltä.

 Zimbu ja himbat kirkon ovella.

Konserttiyleisöä.

Himbakuoro.

Kaikista oudointa oli mielestäni himbojen yläosaton 
kuoro  kirkossa......
Sama kuoro esiintyi meille vielä pihallakin.

Savimaja.

Himboja liikkui  kaupungilla ja kirkossa, mutta he
eivät välttämättä tykkää kuvaamisesta.
Kävimme ryhmän kanssa tutustumassa himbakylään,
jossa sai ihan luvan kanssa kuvata.

Nahkasuikaleet asusteena.

Naiset vauvoineen.

Heimopäälliköllä oli puhelin, mutta kylässä ei ollut 
"kenttää". Hän voi käyttää puhelinta vain Opuwon 
kaupungissa ja samoin lataaminen tapahtuu vain
siellä - kylässä kun ei ole sähköä.

Likainen poika.

Koulunkäynti on kallista ja sen jälkeen kuitenkin
on lähes aina työttömyys.  Himbat ei siksi juurikaan
kouluta lapsiaan.

 Hottentottikukkaa Atlantin rannalla.

Viimeiset päivät vietimme miehen kanssa Swakopmundissa
Atlantin rannalla lomaillen. Paikka on vahvasti saksalaistyylinen
ja asukkaat puhuvatkin englannin lisäksi saksaa ja afrikaansia.

Auringonlasku Swakopissa.

Niin paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta eihän näitä
jaksa Erkkikään enää seurata! 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, näkemiin!

Eeviregina

13 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoinen ja hieno juttu- ja kuvasarja matkastanne.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on niin tarkasti selvillä eri heimot, heidän pukeutumiset, tavat ja tottumukset. Paljon sellaista tietoa, josta me täällä Pohjolassa emme tiedä yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
  3. Nuo alastomat naiset ovat kylla meikalaisellekin ihmetyksen aihe.Ja viela kirkossa.Taalla kun on tottunut vahan peittavampaan kulttuuriin ja ei Suomessakaan kylla ihan noin paljastavaa nae.Just eilen nain tassa meidan tiella Maaleen kaksi musliminaista mustiin kaapuihin puettuina ja silmat vaan nakyi.Ei yleensa ihan noin peittavia nae.Yleensahan taalla on kumminkin aika samalla tavalla pukeutuneita kuin Suomessa lukuunottamatta muslimit ja uskonnolliset juutalaiset.Kivaa tyopaivaa sulle meilla itsenaisyyspaiva.Piknik odottaa.

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat! Afrikkalaiset ovat mielestäni niin kauniita,täälläkin aina ihailen heitä.

    VastaaPoista
  5. Katselin vielä tarkemmin kuviasi,voi että nuo himbat ovat kauniita ihmisiä,olivat sitten puolialastomia vai ei.

    VastaaPoista
  6. KruunuVuokko, kiitos! Kuvia on niin paljon, että oli vaikeaa valita, mitä näyttää. Tällainen läpileikkaus Namibianmatkasta.

    Irene, en mä nyt niin kaikkea tiedä, mutta jotakin noista muutamasta heimosta. Heimoja on vielä monta lisää. Mutta enpä minäkään ennen matkoja sinne tiennyt juurikaan mitään Namibialaisista.

    NetaLeena, hyvää Itsenäisyyspäivää teille! Jotenkin tuntuu että namibialaiset ovat "sivistyneempiä" kuin kenialaiset, paitsi sitten kun näkee noita himboja, ihan yhtä puskasta ovat!
    No onpa teidänkin tiellä eksoottista! Joskus olen nähnyt siellä sellaisiakin naisia, joilla on verkko vielä silmien edessä...

    Jael, namibialaiset ovat vaaleampia ihonväriltään kuin esim. itä-afrikkalaiset ja ehkä sen tähden kasvonpiirteetkin erottuu paremmin. Varsinkin lasten kauneus jäi mulle mieleen kokomaasta. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Mahtavat muistelot monine kokemuksineen! Upeat asut sävyineen sekä korut ja kampaukset naisilla. Ompelija on niin iloisen oloisen siinä ommellessaan asusteita. Minua myös ihmetytti, että himbat olivat kirkossakin yläosattomissa. Kiehtova polku johtaa rannalle kohti ja auringonlasku on aina kiehtovaa katseltavaa.
    Kiitos jälleen kuvasarjasta, näkemiin!

    VastaaPoista
  8. Ompelija istui sementtilattialla vaatteita ommellessaan! Torilla oli useita ompelijoita ja osalla oli vauvat mukana. Siellä ne pyöri kangaskasassa pullo suussa!
    En mä ole missään muualla Afrikassa nähnyt kirkossa esiintymässä noita yläosattomia, Muualla on silti ollut vaatteet päällä. Aika erikoista.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  9. Oi wau mitä kuvia. Varsinkin Himbat tekivät vaikutuksen hiuslaitteillaan. On se kyllä mielenkiintoista miten kauneuskäsitteet vaihtelevat riippuen siitä missä päin maailmaa on. Ja kauneuskäsitteellä tarkoitan sitä miten miehet ja naiset itsensä "laittavat" ja koristelevat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin oikein läheltä niitä kampauksia ja tosi paksua mönjää niissä oli! Ihan kuin muovailuvahaa ja olihan se jälkikin samantyyppistä.
      Voisin sanoa, että kaikenlaista sitä kauneuden eteen tehdään!

      Poista
  10. No, tuolla on niin lämmintä että vaatteita ei tarvi ;) Mutta upeita kuvia.

    VastaaPoista
  11. Ompa sinulla ollut upea reissu! Taytyy enemmankin katsella naita kuvia.

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Nyt on aika jättää Namibia muistoihin ja keskittyä tähän Suomen lämpenevään kevääseen! Puutarhoille on kiire, kaikkea ihanaa on tarkotus istutella tämän viikonlopun aikana.
    Lämpöistä viikonloppua kaikille lukijoille!

    VastaaPoista