tiistai 27. toukokuuta 2014

Säävaihteluita

Sumutie

Tässä on viikon aikana ollut vaikka minkälaista säätä. Eräänä
iltana lähdettiin Ohtakariin termari mukana, mutta kahvit
jouduttiin juomaan autossa. Meillä kotona lähtiessä oli 21 C, 
mutta Ohtakarissa oli järkyttävän kylmä tuuli, 
sankka sumu ja lämmintä vain 11 C!

Mökit sumussa.

Airamit kehissä

Isän pihalla kukkii äidin istuttamat valkovuokot.

Loppuviikolla oli ihan hellettä, lämpö nousi 28 C. Minulla oli
lauantaina vain kolme tuntia töitä ja sen jälkeen minua ei
pidätellyt mikään, olin yhdeksän tuntia pihahommissa!
Osa ajasta kului lähipuutarhalla ostoksilla. 
Siirsin kukkia rantaan, perkkasin kukkapenkkejä ja istutin
yrttejä kasvilavoille.

Helmililjat.

Kuolanpioni aloittaa kukintansa.

Nyt on ollut pari päivää tosi kylmää, 6-7 astetta. Mihin se
kesä katosi?

Jokirannassa.

Vettä satoi yön ja eilisen päivän aikana niin paljon, että 
nyt joki tulvii. Meillä on taas vähän aikaa pieni saari 
tuolla joen keskellä.

Jos tarkkaan katsoo, niin rannalla näkyy 
kukkivia tuomia.

Helteellä kukat oikein ryöpsähtivät eteenpäin. Tuomet
ja tuomipihlajat, kirsikkapuut ja kuolanpionit kukkivat.
Kohta on omenapuiden vuoro.

Alppiruusua ja lemmikkiä.

Siirsin tätini puutarhasta muutaman kirsikantaimen
muutama vuosi sitten ja tänä keväänä ensimmäinen 
puu kukkii. Ihan kuin muistoksi, tätini kuoli 
viime syksynä.

Yo-tulppaanit

Vuosia sitten siskon yo- keväänä  istutetut tulppaanit
jaksavat uskollisesti kukkia vuodesta toiseen.

Tällaista tällä kertaa.

Mukavaa toukokuun loppua ja juhlaviikonloppua!

Eeviregina

12 kommenttia:

  1. Tämä lämpötilan muutos varmaan on aika ainutlaatuinen, hirveä pudotus yhtäkkiä. On muuten tosi söpö tuo sydän-linnunpönttö ! Nuo darwin-tyyppiset tulppaanit ovat kiitollisia, ilmestyvät vuodesta toiseen. Meillä on edellisen asukkaan jäljiltä hassuissa paikoissa punaisia ja keltaisia, penkit on tehty uusiin kohtiin, mutta tulput vaan työntävät itsensä ihmisten ilmoille, sitkeitä sissejä. Samoin mukavaa toukokuun loppua, lämpimämpiä odotellessa.

    VastaaPoista
  2. Minä juuri juttelin tänä aamuna Ifatin(josta kirjoitin Natal.Säätiön postauksessani) joka tuli takaisin Suomesta sunnuntaina. Hän oli pomoineen ihmetellyt,että Suomessa oli lämpimämpää kuin täällä! Mutta nyt sitten taisi muuttua tuo hellesää..Mukavaa toukokuun loppua Eeviregina!

    VastaaPoista
  3. On tosi vaihtelevaa, nyt onneksi tuntuu taas vähän lämpenevän.

    VastaaPoista
  4. Sinne sumuun se kesä ja lämpö havisi...
    Nuo jokirantakuvat ovat sitten viehättäviä. Tulee lapsuus mieleen ja Lapuanjoki.

    VastaaPoista
  5. kauniita kukkia! Ilmeisesti merisumua?

    VastaaPoista
  6. Ompa jo niin kesaista.Se helleviikko varmaan vauhditti kukkien kasvua.Mutta minne se kesa nyt katosi?Toivottavasti lampenee.Meilla taalla ei enaa parjaa muuta kuin ilmastointi paalla.Ja kukkia kastelen paivittain ettei ne kuolisi.Hyvaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ohtakarissa onkin yleensä vielä tähän aikaan melko koleaa ja tuulista normaalinakin keväänä. Ihana alppiruusu.

    VastaaPoista
  8. Aivan upeita nuo kuvat sekä Ohtakarista että teiltä!
    Sää on ollu kyllä niin koleaa, että villasukat piti kaivaa uudestaan jokapäiväiseen käyttöön tuon helteen jälkeen.

    Mukavaa ja toisvottavasti lämpimämpää loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
  9. Tuo joki on kyllä ihana ja tarjoaa varmasti upeita vaiihtelevia elämyksiä. Mulla alkaa rhodot vasta kukkimaan, taitaa meren läheisyys hieman jälkeistää näin kesän alussa vaikka olikin helle viimeviikonloppuna!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteistanne!
    Onneksi sää alkaa lämmetä ja tarkenee taas vähitellen kesäisemmillä vaatteilla. Olen istuttanut kesäkukkia ja hyötykasveja ruukkuihin ja kasvilavoihin. Pelkäsin jopa hallaa, mutta onneksi sitä ei tullut.
    Nautinnollista kesäkuuta kaikille!

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia ja tunnelmaa - jopa tuo viileä sumu oli ruudun läpi katsottuna vain pelkästään viehkoa, ei yhtään vilakkaa :)

    VastaaPoista
  12. ♥ihastuttavia kuvia! Hyvää viikoloppua!

    VastaaPoista