sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Tammikuun touhuja

 Tämän talven ekat tulppaanit. 

Puulaatikon sain siskolta joululahjaksi
ja metalliset mansetit Tampereen Live with me.

Ihmeesti tämä aika on kulunut, on jo tammikuu pitkällä. Sää on
vaihdellut paljon. Välillä on pakkasta -24 C, nyt taas plussalla.
Lunta, räntää ja vettä on tullut vaihtelevasti kaikkea. 
Lumitöitäkin on saanut tehdä ihan kiitettävästi.

 Virkatut baskerit

Lukemisen lisäksi ( Mari Möröä, Hanna Tuuria ja dekkareita)
olen virkannut keskeneräisiä lasten baskereita valmiiksi. Virkkasin
myös muutamia koreja lakanoista. Vihdoin pääsin myös ompelukoneen
kimppuun ja tein farkkulaukut valmiiksi. Kierrätystä, kierrätystä!

 Laukut farkkuhameista ja pitseistä.

 Laukut farkuista.

Rikkaruohoelämää-blogista sain ideaa, että mikä pakko
näitä väkerryksiä on pimeässä talossa kuvata, kun voi
tuoda ne pihallekin...

 Ja edelleen farkkuhameita.

Nyt leikon kankaista neliöitä torkkupeittoihin. Niitä tulee
puuvillaisia ja villaisia, tummia sävyjä ja pastelleja. Kankaita
nimittäin riittää, kunhan kärsivällisyyttäkin riittäisi. Omat
varastot on pengottu, samoin isällä äidin jäämistöstä otin
kaikki sopivat kankaat käyttöön. Loppuja kangaspaloja
voisi myydä kirpparilla.

Joki sillalta kuvattuna.

Näyttää siltä, että tästä keväästä tulee aika tiivistahtinen. Niin
monenlaista askaretta on edessä ennen pääsiäistä. Silloin huilitaan
ja sen jälkeen alkaakin kesätyöni kevätsiivouksilla. Mutta, ei vielä
ajatella niitä, vaan nautitaan talvesta!

Syksyn aikana blogiini on tullut uusia lukijoitakin. Tervetuloa
Hammi, Iida Emilia ja Miia, Seija, Titti ja Tuulia!

Nautinnollista tammikuun jatkoa teille kaikille!

   Eeviregina.

31 kommenttia:

  1. Olet sinä ahkera ja kätevä käsistäsi! Kaunis asetelma yläkuvassa. Ei ole joki mennyt aivan umpeen vai meneekö se yleensä näin talvella?
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskeneräisiä töitä on paljon, onneksi joskus saan jotakin valmiiksikin!
      Joki on avoinna aina talvisinkin jostakin kohtaa, siinä on aika kova virtaus ja pelkään että kissat putoavat sinne. Niillä on joka talvi "talvitie" naapuriin jokijäätä pitkin, joskus tosi ohuellakin jäällä.

      Poista
  2. Kiitos blogini vierailusta...Kivoja kierätysideoita farkuista...minäkin olen kierrätyksen kannattja....pitänee kokeilla tehdä farkkukaseja .♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätys on kivaa! Olen tehnyt lukuisia laukkuja ja tyynyjä farkuista.

      Poista
  3. Oletpa ahkeroinut! Hienoja käsitöitä ja upeaa kierrätystä. Minullakin on vintillä poikien pieniksi jääneitä farkkuja. Saisinkohan aikaiseksi ommella niistä jotakin?

    Leppoisaa pyhäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muutama kirjakin laukkuohjeita, mutta noista farkuista on niin nopeaa tuunata uutta.

      Poista
  4. Voi kuinka ihania nuo farkkukassit ovat!!! Joka huushollissa noita farkkuja jää ja mietin usein että miten niitä voisi uusiokäyttää, kun ovat niin hyvää ja kestävää kangasta. Olet kyllä ollut tosi ahkera:) Mukavia talvisia päiviä Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukuista saisi vielä kauniimpia kun laittaisi esim. kukallista vuorikangasta. Mutta olen kärsimätön ja pitää saada nopeasti valmista! Farkuista voi tehdä kivoja tyynyjäkin.

      Poista
  5. Ihanaa saada töitä päätökseen. Aloittaminenkin on aina niin inspiroivaa. Siinä välissä on sitten niin monta askaretta, että osa hommista seisoo monestakin syystä.
    Nauti nyt vaan ennenkuin aloitat mitään suurempaa. Sillekin on oltava aikansa!

    VastaaPoista
  6. Näin on. On hyvä pitää vähän rauhallisempaa tahtia, kun siihen on tilaisuus. Koko kesä onkin sitten taas hullunmyllyä.
    Onneksi tässä on sitä enenmonta mukavaa juttua edessä. Niistä myöhemmin lisää.

    VastaaPoista
  7. Taitavia tuunauksia, kierrätystä parhaimmillaan. Eikös ollutkin huomattavasti helpompi kuvata pihalla, kun valoa on enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen ihan hurahtanut tuohon kierrätykseen. Samoin ystäväni, joka pääsi juuri uuteen työpaikkaansakin kierrätyskeskukseen.
      On pihalla valoisampaa, vaikka vieläkin aurinko antaa odottaa itseään.

      Poista
  8. Oletpa ollut tosi ahkerana ja saanut aikaan kaunista. Nuo farkkulaukut ovat tosi kivoja. Totta, valo saa värit hyvin esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa hyvän mielen, kun jotakin keskeneräistä valmistuu.
      Tänään nappasin kuvaa matoistakin, joissa olen käyttänyt farkkuja kuteena. Täytyypä sekin kuva joskus julkaista. Monta mattoa olen antanut lahjaksi, onneksi jokunen on omassakin käytössä.

      Poista
  9. No ahkera olet kyllä ollut, vau, hienoja! Täällä myös sao on hyvin vaihtelevaa. Hieno on myös tarjotin kaikkinensa. Mun tulppaanit jäi kauppaan kun tulppaani raukat olivat jo ihan lötköjä, kun kauppatätillä oli unohtunut lisätä vettä.. Päätin olla ottamatta kun olisivat vain roikuneet kotona maljakossa. Mutta noin kyllä olisivat jonku aikaa menneet. Hyvä idea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus marketin tulppaanit on niin nuutuneita. Mutta onneksi hyviä ja kauniita enimmäkseen.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Huomasinkin että yhdestä pitsilaukusta on vielä pohja ompelematta!
      Liian kiire kuvauksiin...

      Poista
  11. On tosi kivoja nuo farkkulaukut. Kivaa kun poikkesit blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista Sussi, Riitta Sinikka ja Kirsti!.
      Tykkään niin tehdä kierrätysjuttuja ja ohjeitahan löytyy pilvin pimein.

      Poista
  12. Voi kun kivoja nuo baskerit ja farkkulaukut ja varsinkin pitsi
    lla.Yks laukku onkin tehty oman tyton hameesta .Sa oletkin yhden farkkulaukun ja tyynyn meille tehnytkin.Ite kun ei osaa ommella ja ei ole siihen kiinnostusta niin on aina kiva saada siskolta tuliaisia.Kuulinkin jo niista sinun kivoista jutuista.Kivaa.Soittelen taas tassa pian.Hyvaa tammikuun jatkoa!{meilla melkein +20 astetta}

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset melkein -20 asteesta! Hui, tuntuukin tosi kylmältä. Kyllä se sinun poikasi karaistaan täällä kunnon pakkasilla, kun tulee lomalle! Täytyypä taas tehdä jotakin tuliaisia...

      Poista
  13. Vau mitä laukkuja! Live with me oli kyllä hauska puoti, käytiin siellä viime talvena. Harmi että sillä reissulla piti osteksia rajoittaa kun kaikki täytyi saada kannettua junaan ja kotiin :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos! LWM-liikkeeseen tekisi mieli uudelleen. Siellä oli upeita lamppuja, mutta ainakin vielä liian hinnakkaita meille. Omalla autolla onkin vaarallista olla liikkeellä, kun sopii ostoksia runsaasti kyytiin... Huomenna on sellainen reissu, josta kerron myöhemmin lisää.

    VastaaPoista
  15. Oi miten hienoja käsitöitä olet tehnyt;ihanat baskerit!

    VastaaPoista
  16. Ihania farkkulaukkuja kera pitsien!!! Ja söpöjä baskereita pikkuneideille :)
    Minullakin farkkukasa odottaa ompelijaa, tarkoitus olis tehdä tyttärelle tyynyjä.

    VastaaPoista
  17. Ostin kirppikseltä lisää minihameita, joista tein lisää laukkuja. Kierrätys on kivaa! Baskeritkin oli kukkia vaille valmiita. Onneksi sain ne valmiiksi.

    VastaaPoista
  18. Voi mitä ihania käsitöitä, varsinkin nuo baskerit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotakin pitää yrittää väkertää, kun ei vielä pihallekaan pääse!!!

      Poista