keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Voittaja!


 Arvonta on suoritettu isännän avustuksella ja Siiri-katin ollessa
Virallisena valvojana.

Voittajaksi nousi KesäKukka Kosmosta ja leijonankitaa-blogista!

Kiitos kaikille kommentoinneista ja osallistumisesta!

Voitko KesäKukka laittaa minulle osoitetietosi.

 Neristan Kokkola

Itsekin voitin parissa arvonnassa hiljattain, Mammelilla
Kivimäen elämää-blogissa sekä jossakin kirja-arvonnassa.
Voitin sisustuskirjan, mutta en muista enää blogia, eikä sieltä 
ole kuulunut mitään. Arvonnassa voitti muutama muukin kirjoja, 
muistatteko ja onko joku saanut kirjansa???


Näissä kuvissa viime viikkoista näkymää Kokkolan vanhasta
kaupungista, Neristanista.

 Ihana vaaleanpunainen talo.

 Ystävien entinen talo. Tästä talosta on mukavia muistoja.

Sain ommeltua muutamia tyynyjä, esiliinoja ja torkkupeitot on
viittä vaille valmiita. Hirmuisesti olisi vielä materiaalia.
mutta taas muut harrastukset kutsuvat.


Viime yönä satoi vähän lisää lunta. Kevättä se vaan tietää.
Pihallamme krookukset, narsissit, jouluruusut ja esikot jo
nostavat päätään. Kohta lumet ovat muisto vain ja hetken
aikaa kuljemme loskassa.

Ihania kevätpäiviä kaikille täällä kävijöille!  
           Eeviregina.

12 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle!
    Itse olen kerran voittanut Leena Lumin blogista kirjan. Hän lähetti sen minulle postissa. Jonkun verran aikaa näihin postituksiin täytyy tietysti varata.
    Kauniita vanhoja taloja Kokkolassa.

    VastaaPoista
  2. Juuri kun aamulla purnasin, että mihin lahjakirjani on hukkunut, posti toi tänään sen! Ja Villi piha-blogissahan se arvonta oli, en enää muistanut. Kiitos kirjasta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos onnitteluista ja kiitos Eeviregina arvonnan järjestämisestä ! =)

    VastaaPoista
  4. Ompa mukavan näköisiä taloja Kokkolassa. Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  5. Onnea voittajalle!
    Eikös siellä Kokkolassa ole myös se meidän kirkon pienoisversio?

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteistanne.
    Tykkään kävellä usein tuolla vanhassa kaupungissa. Kevätkesällä unikot kukkivat seinän vieruksilla ja omenapuita kukkia täynnä näkyy useilla pienillä pihoilla. Vanhasta kaupungista löytyy muutama sisustusliike ja kahvila.
    Mustakissa, tarkoitat varmaan Yli-Sokojan kivikirkkoa, Pyhtään kirkon pienoismallia? Olen nähnyt sen ulkoapäin, en ole käynyt vielä sisällä. Vaikka aihetta olisi, rakennuttaja Leena on lisäksi mieheni sukulainen!

    VastaaPoista
  7. Onnea voittajalle. Kauniita vanhoja rakennuksia!

    VastaaPoista
  8. Neristan oli kyllä mahtava paikka, voisin lähteä sinne joskus uudelleen ajan kanssa seikkailemaan. Paljon kauniita taloja.

    VastaaPoista
  9. Idyllisiä nämä kaupunkikuvat.

    VastaaPoista