perjantai 9. lokakuuta 2015

Monetin puutarha

 Kuvaterveisiä Ranskasta!

Pitkäaikainen haaveeni toteutui viime viikolla ja pääsin vihdoin
kiertelemään Claude Monetin puutarhaa Givernyssä.

 Monetin museo.

Pelkäsin että olemme liian myöhään liikkeellä, eikä siellä
kuki enää mikään. Turha pelko, kukkia oli vielä tosi paljon.
Tosin syksyn kukkia enimmäkseen, mutta ällistyksekseni myös
vuorenkilvet olivat täydessä kukassa!


 Ihanan rehevää.

Japanilaisia turisteja oli paljon, mutta kävijöitä ei ollut
tungokseen asti. Lippujakaan ei tarvinnut kauaa jonottaa.

 Säleikköjä ja kaaria oli monenlaisia.

 Värikästä.

Alueella kukki daaliat, asterit, kultapallot, hortensiat, ruusut,
kärhöt, maksaruohot, krassit, tsinniat, päivänhatut ja
tupakkakukat ainakin.

 Juuri sellaista väriloistoa kuin odotinkin.

 Krassit oli levinneet melkein koko käytävän leveydeltä.

 Upea daalia.

 Ruusua.

 Sää oli kuin Suomen kesä, yli 20 C.

 Mitähän nämä oli? Nousivat nurmikon seasta kuin krookukset.

 Matkalla lummelammella, bambumetsikköä.

 Tätä valkoista "huiskuhäntää" näkyi todella monen pihalla.

 Lummelammella.



 Enpä ihmettele, että Monet löysi maalattavaa puutarhastaan, 
niin kaunista siellä oli!

 Ihana silta.

Ostin kotiintuomisiksi ensi vuoden kalenterin, yhden kukkakirjan, 
kortteja, siemenpusseja ja lummelammikko-kassin.

 Muotopuutarhaa.

Kiertelin samalla myös viereisen Impressionistisen museon
puutarhassa. Nämä 4 kuvaa sieltä. 

 Niin kaunista katseltavaa kaikki!

Matkakuvien esittely jatkuu...

Olipa ankeaa palata kotiin, kun pakkanen oli nuupauttanut
kaikki loputkin kukat pihallamme.
Täytyy nyt sitten nauttia näistä ranskalaisista kukista!

Lokakuukin jo pitkällä. Hrrrr... miten tähän kylmyyteen
ja kirpeyteen taas tottuu!
                          Eeviregina.

20 kommenttia:

  1. Voi, tuonne haaveilen minäkin pääseväni joskus...

    VastaaPoista
  2. Sinä onnellinen, kun pääsit tuonne! ♥ Tuosta minäkin haaveilen, uskomattoman hienolta näyttää vielä tähänkin aikaan vuodesta ja varmasti hyvä ajankohta sikäli, että turisteja on varmasti paljon, paljon vähemmän mitä kesällä. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana paikka! Tuolla verenpaineet laskee ja mieli rauhoittuu.

    Kiitos haasteestasi! Vastaan siihen mielelläni. Syyslomani alkoi, joten sitten on aikaa paneutua kysymyksiin vaikka keskellä päivää.
    Leppoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  4. On se nii hiano paikka! Loistokkuus välittyy viäläki, vaikka syksy on jo pitkällä. Tuanne tosiaanki ku joskus pääsis. Mulle kelepaas kyllä ny vaikka mikä kohta Ranskasta. Lämpöösempää ku täälä. Olisko nua nurmikkokukat syysmyrkkylilijoja?

    VastaaPoista
  5. Ei muuta kuin haaveiden toteuttamista teille kaikille!
    Pariisista pääsee junalla Vernoniin ja sieltä on bussikuljetuksia Givernyyn. Me vuokrasimme viikoksi auton ja navigaattorin avulla osasi mihin vaan.
    Paikka on todellakin käymisen arvoinen ja kuvista näin miten upea se on keväällä sipulikukkien aikana ja kesällä pionien, sinisateen ja syreenien kukkimisen aikaan. Varmaan on kyllä tungosta ja turistejakin eri tavalla, mutta lippujakin voi ostaa netissä etukäteen.
    Syysmyrkkyliljoja ne ehkä ovat, ainakin kukat muistuttavat niitä.
    Lisää kuvasatoa on tulossa. Näin niin ihania pihoja viikon aikana ajellessamme Normandiassa, että on pakko näyttää niitä teillekin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Eeviregina retkestä Monetin puutarhaan. Ihania kuvia, tunnelmia, kukkia! Ja historiansa on myös hieno. Tuosta luinkin, että olette Normandiassa kiertelemässä. Mieheni matkahaave, kun on historiasta kovasti kiinnostunut. Varmaan jonakin päivänä toteutuu. Kiva, kun tuot tänne myös kuvia sieltä.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihana paikka! Se on minunkin unelmieni listalla.

    VastaaPoista
  8. Ihana puutarha,ei ihme että tuo oli unelmasi ja mukavaa että pääsit käymään siellä:)

    VastaaPoista
  9. Onpas kaunista. Kiva kun pääsit käymään tuolla.

    VastaaPoista
  10. Upeaa!! Isolla u.lla. Aah, kaarisiltoja ja kaikkea. Kaunista.

    VastaaPoista
  11. Kaunista on!Sinut tuntien uskon,etta tuonne paasy oli unelmasi.
    Jaan odottamaan lisaa kuvia Ranskan maalta....

    VastaaPoista
  12. Ihanan nakoinen paikka.Olit varmaan ihan ekstaasissa tuolla.Ja muuallakin kun paasit kiertelemaan.On se vaan kiva aina valilla nahda uusia maita ja paikkoja.

    VastaaPoista
  13. Huikean kauniita kuvia. Tulimme muuten myöhään eilen illalla mieheni kanssa Pariisista, jossa olimme viiden päivän minilomalla ja siellähän myös kukat kukkivat vielä täyttä päätä puutarhoissa. Laitan juttua matkasta, kunhan ehdin.

    VastaaPoista
  14. Puutarha oli tosiaan upea vielä näin myöhään syksylläkin.
    KruunuVuokko, mehän taidettiin olla tiistai-keskiviikko samaan aikaan Pariisissa! Muita suomalaisia emme nähneet koko viikkoon kuin lentokentällä. Lyhyempikin loma piristää!

    VastaaPoista
  15. Voi huoks... Mitä muuta tuohon voi sanoa! Ihanan näköinen paikka, pitäisi joskus päästä tuolla käymään. Onko tuo kukka alaston impi?

    VastaaPoista
  16. Ihana paikka, tuonne haluan kyllä joskus!
    Nurmikossa kukkivat krookuksennäköiset ovat varmaan syysmyrkkyliljoja.

    VastaaPoista
  17. Niinhän tuo Navettapiikakin arveli, että syysmyrkkyliljoja...
    Eihän tuo matka loppujen lopuksi ollut mitenkään vaikea toteuttaa, kaikki sujui hyvin. Oli vaan aiemmin kaikkea muuta matkaa ja Ranska joutui odottelemaan. Ja nyt oli sopiva aikakin, tarpeeksi vielä lämpöä eikä enää liikaa turisteja liikkeellä.

    VastaaPoista
  18. Ihana tuo Monetin puutarha!
    Syksylläkin siellä on kaunista. Itse olen käynyt toukokuussa.
    Silloin oli järjettömästi ihmisiä liikkeellä siellä.

    VastaaPoista
  19. Tuonnepa olisi kiva päästä. On siis noin kaunis vielä loppusyksystäkin. Olen monesti miettinyt, että tuonne voisi mennä, mutta että olisiko sitten keski- vai loppukesä hyvä aika. Mutta näemmä myös syksy voi olla kaunista tuolla. Kiitos kuvakierroksesta.

    VastaaPoista
  20. Sitä minäkin vähän pelkäsin, että jos sielläei enää mikään kuki... Turha pelko, syksy oli parhaimmillaan. Koko Ranskassa oli mielestäni kauneimpia kukkijoita tumman punaiset syyshortensiat!

    VastaaPoista