maanantai 8. helmikuuta 2016

Viikonloppuloma

 Werstaalla.

Käväisimme viikonloppuna Tampereella. Minulla oli muutama
tärppi, joihin halusin ja onnistuin pääsemäänkin.
Mennessä kurvasimme Ilmajoen kautta ja kävimme Mallan
Makeissa herkuttelukahveilla. Vihdoinkin aikataulutus onnistui
ja olimme oikeaan aikaan liikkeellä. Kolme vuotta olen aikonut!

Mallalla oli viskettä,mutta ehdimme sen verran jutella, että
meille löytyi muutama yhteinen tuttava... Maailma on pieni.
Muutamat Greengaten tekstiilit löysin puodista mukaani.

NewYork.
 Kauneimmat koulutaulut-näyttely 14.2 2016 saakka

Kävimme Tampereella museokierroksella. Jostakin näin
vinkkiä, että Työväenmuseo Werstaalla on vanhoista opetus-
tauluista näyttely ja sinne siis! 

 
Siellä oli 100 taulua esillä ja paljon enemmänkin olisi
voinut olla.  Tykkään kasvi- ja hedelmäaiheista, mutta
niitä ei ollut kuin muutama. Muut olivat uskontoa, luonnon-
ja maantietoa ja erilaisia työntekoa esittäviä tauluja.

 5 leipää ja 2 kalaa...

 Leipomo.

 Puusepät työssä.
Nämä ovat 1900-luvun alun saksalaisia Lehmannin tauluja.

 Pari ihanaa puutarha-aihettakin löytyi, ehkä Ebba
Masalinin piirtämiä?

 Jos kiinnostuitte, taulut ovat näytillä vielä 14.2 saakka!

 Tämän haluaisin omalle seinälle...ja monta muutakin kasviaihetta.

Finlayssonin kankaita 1930-luvulta.

Samalla kurkkasimme vieressä olevaan Tekstiiliteollisuus-
museoon. Siellä oli mm. Finlaysonin ja Suomen Trikoon 
ja muiden Tampereen tekstiilitehtaiden historiaa.
 Miehen isä ja täti olivat aikoinaan näissä töissä.

 Kosken toisella puolen on Vapriikki ja siellä kävimme
Jääkiekkomuseossa ja Lelumuseossa.
Arvaatte varmaan, kumpi kiinnosti minua enemmän???

 Nätit vanhat vaunut ja nuket.

 Kaksikerroksinen navetta ja surullinen nukke.

 Sängyssä on paksu patja kuin prinsessalla ja arkussa
on pienen pieniä tekstiileitä.

 Hieno neiti peilailee.

 Kaunis nukke divaanilla.

 Rautahella ja messinkiset kattilat.

Näytillä oli vähemmän perinteisiä poikien leluja, mutta oli siellä
puuhevosia, pellistä tehty jääkiekkopeli, peltiauto, junia ja legoja.
Miehellä on muutama auto, juna ja höyrykone tallella.
Niitä ei siellä näkynyt. Eikä Arabian lasten astioita, onhan
niitäkin monta kaunista mallia olemassa, meilläkin..

 Aamulenkillä Hatanpäällä.


Eipä ollut vielä mitenkään keväistä.

Lauantaina piipahdimme miehen sukulaisilla ja kirppareillakin
ehdin käydä. Tein kivoja löytöjä omaan kesäkohteeseeni.
Sunnuntaina koukkasimme vielä viimeksi Ikean kautta ja
autonperä on täynnä lasten kalusteita.
Olipa kiva pyrähdys, vaihtelua arkeen. Vaikka olikin niin
harmaa, pimeä ja räntäsateinen viikonloppu.

Mukavaa helmikuuta kaikille!   Eeviregina.

20 kommenttia:

  1. Nuo kansakouluaikaiset opetustaulut olivat silloin ja ovat edelleen mieluisia katseltavia.

    VastaaPoista
  2. Jopas ehditte vaikka mitä, mukava turnee!

    VastaaPoista
  3. Hieno näyttely! Viime torstaina Yad Vashemin kierroksella tapasin molemmat siskosi:)

    VastaaPoista
  4. Mukavan kuuloinen reissu! Harmi että sää oli kehno ja jatkuukin sellaisena. Ihastuttava nukkenäyttely. Koulutauluja omi täälläkin kesällä myynnissä museolla, muutamaa taulua jäin miettimään, ei tullut ostettua. Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus näkee ihania koulutauluja, mutta niin kalliita että jäävät ostamatta. Uskonnollisia ja eläinaiheita löytyy eniten.
      Meillä paistoi aurinko muutaman minuutin, en ehtinyt edes postia hakea, kun oli jo pilvessä.

      Poista
  5. RITA, meilläkin on parikymmentä opetustaulua, mutta lisää niitä hailailen. Ja muistan minäkin niitä alakoulussa olleen esillä.
    MARIA, sitä ehtii näin talvenaaikaan jopa museoihin,kun ei pääse vielä puutarhakierroksille!
    JAEL, oli kiinnostava näyttely. Samoin sinulla, Yad Vashem on käymisen arvoinen paikka. Ja kuulinkin, että teillä oli tapaaminen, kivaa.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapa niin kivalta teidan reissu.Mitahan kirppisloytoja olet taas tehnyt?Soitellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina niin harmillista, kun meidän yhteiset kirppisreissut on niin harvoin...
      Toisen siskon kanssa juteltiin ja suunniteltiin ensi kesää ja kaikkien yhteistä Tallinnan matkaa!!!

      Poista
  7. Mukavan reissun taas teittä. Kivoja nua opetustaulut. Mullaki on yks. Isä osti sen koulun huutokaupasta.

    VastaaPoista
  8. Nuo vanhan ajan opetustaulut on niin mahtavan hienoja! Muistan omasta lapsuudesta erityisesti raamattuaiheiset taulut.

    Heleää helmikuuta Sinullekin!

    VastaaPoista
  9. Hei Eeviregina! Huomasin, että haluaisit Masalinin kasviaiheisen opetustaulun. Niitä saa nyt uustuotantona TAITO-shopista. Ja vielä eri kokoisina, jopa kortteina. Minäkin olen ihastunut niihin ja viime kesänä ostin Mänty- taulun....

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteistanne!
    Huomasinkin netistä, että Mikkelin käsityökeskus on alkanut teettää Masalinin tauluista uusia painoksia. Ja kivaa, että niitä on pienempinä kuvina. Kiva kokoelma esim. korteista tauluksi seinälle... Pitääpä tilata noita kuvia.

    VastaaPoista
  11. Kiva viikonloppureissu teilla ollut.En tiennytkaan etta Tampereellakin on lelumuseo. Suomenlinnassa olen kaynyt.Pienetkin minilomat virkistaa.Viime viikolla olimme yhden yon reissulla kuolleella meeella ja sekin jo piristi arkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan ne lyhyetkin lomat virkistää, kun pääsee kotoa uusiin ympyröihin. Ei tarvi ku päiväksi lähteä kirpparikierroksellekin...
      Lelumuseo oli Vapriikissa, missä on paljon eri aiheisia museoita. Kiersimme vain pari aluetta siellä.
      Pääsisipä nyt sinne teidän kevääseen! Joko unikot ja punavuokot aukeilee rinteillä?

      Poista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania nuo vanhat koulutaulut! Olipa teillä antoisa viikonvaihde. Sellaisen voimin jaksaa taas helmikuuta eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  14. Virkistävä viikonloppu! Paljon ehditte nähdä. Opetustaulut ovat nostalgisia. Espoon Emmassa on myös lelumuseo.

    VastaaPoista
  15. Varmasti voimaannuttava ja kiva viikonloppuloma. Ihanat taulut puhuttelivat.

    VastaaPoista
  16. Oli kyllä piristävä viikonloppu.
    Noita tauluja haluaisin itellekin, mutta ovat usein hintavia. Joskus kirppareilta löytää halpoja, mutta ne aiheet ovat sitten vähemmän kysyttyjä.
    Meillä sataa lunta! Talvi siis jatkuu vielä...

    VastaaPoista