torstai 17. maaliskuuta 2016

Villi puutarha


 Vietin mukavan, pitkän viikonlopun ystäväni luona
Espoossa. Teimme neljänä päivänä kirpparikierroksia
ja tein hyviä löytöjä mm. leikkimökkisisustuksiin.
Kävimme myös joka päivä koiran kanssa metsälenkillä
ihanan keväisessä ja aurinkoisessa säässä.


 Kiertelimme myös puutarhassa, jossa pähkäilimme, mitä
kaikkea siellä kasvaakaan.
Ystäväni osti viime syksynä paritalon puolikkaan, johon
kuuluu myös villiintynyt puutarha.
Talo on rakennettu 1970-luvulla, joten osa kasveista voi
olla ihan alkuperäisiä. Ainakin puut ovat todella isoja,
ja osa niistä kaadetaankin pois pikapuoliin.
Alueella kasvaa ainakin tuijaa, vaahteraa ja ehkä pari
puuta on jättisuuria terijoensalavia.
Myös vanhoja omenapuita ja ehkä luumupuu?



Kysynkin nyt teiltä lukijoilta, harrastelijoilta ja 
puutarha-alan ammattilaisilta vinkkejä raivaamiseen!

KÖYNNÖSHORTENSIA
Se on valloittanut yläkerran portaan kaiteet, joten se pitää
poistaa. Lähteekö se uudelleen kasvamaan, jos jättää tapit
maahan? Voisikohan oksista juurruttaa uutta köynnöstä?



PENSAAT
Tunnistimme pihalla ainakin syreenin ja marjakuusen.
Myös lumimarjaa ja jotakin vielä tuntematonta pensasta.
Angervot näytti joko koivu- tai norjanangervolta.

Uskaltaisiko kaikki angervot leikata huoletta alas?
Alkaako ne kasvaa uudelleen?
Syreeniä ja marjakuusta ei tarvi leikata, jos ei ole
joitakin kuolleita oksia. Lumimarja on levinnyt
liiaksi, joten sitä pitää ainakin vähän kaventaa.

Tontin yhdellä sivulla on jotakin pensasaitaa. Se on
edellisten asukkaiden toimesta leikattu noin neljä vuotta
sitten ja jätetty ihan liian pitkät tapit. Ainakin sitä
pitää siistiä ja tasoittaa.
Kiviaidan päällä kasvaa villiviiniä. Luulen, ettei
sille tarvi tehdä mitään.


ALPPIRUUSU
Pihassa kasvaa myös iso puska alppiruusua. Sekin
on ihan reppana, kasvaa maata myöten 1.5 metrin
pituisena. Sen voisi ehkä yrittää nostaa pystyyn ja
sitoa tukevasti johonkin parruun? Siinä näkyi olevan
paljon nuppuja.
Voiko alppiruusun oksia leikata alas tai lyhentää?

RUUSUT
Pihassa on monessa kohtaa villiintynyttä ruusua.
Väristä ja nimestä ei ole vielä hajuakaan. Voisiko
ne huoletta leikata alas? Alkavatko kasvaa uudelleen?
Köynnösruusua siellä ei ollut.
 

PERENNAT
Minulla ihan sormet syyhyää, että mitä kaikkea
sieltä nousee! Ainakin saniaista, pionia, pikkutalviota
ja jotakin liljaa.
Saniaispöheikkö on levinnyt liikaa, sitä A aikoo siirtää
puutarhavajan taakse. Sinne voisi siirtää myös kiviaitaa,
joka puretaan parkkipaikan reunalta.
Ja vajan viereen voisi laittaa kompostialueen.
Pienessäkin pihassa  on paljon työtä. Mutta näin
aluksi on kivaa tarkkailla, mitä siellä on ja mitä
hävitetään, mitä säilytetään.
Alakerran terassi ja yläkerran raput aiotaan uusia
tänä kesänä. Ja ehkä rakentaa vähän aitaa naapurin
rajalle, penkkiä ja riippukeinua, yrttimaata ja
raparperia...
Toivotaan ihanaa kesää ja kesyttämistä villiin
puutarhaan!
 

Uskokaa tai älkää, meillä satoi tänään LUNTA!
Toivotaan silti aurinkoisia ja keväisiä maaliskuun
päiviä tästä eteenpäin!
                        Eeviregina
















12 kommenttia:

  1. Voi miten ihana tilanne!
    Nyt voi varmaankin vasta arvailla, mutta kesän kuluessa todella nähdään, mitä siellä on kasvamassa. Hommaa riittää varmaan useammaksikin kesäksi. Angervot kannattaa varmaan huoletta leikata ihan alas. Omassa pihassani olen leikannut norjanangervot ja pajuangervot. Sieltä ne nousevat paljon kauniimpina jo samana kesänä. Jos rhodossa on paljon nuppuja, niin ehkä se kannattaa säilyttää, toki sitä voi ryhdistää. Jotkut ruusut leviävät, joten kannattaa poistaa liikoja tai sitten kokonaan jos ei halua ruusuja ollenkaan. En tiedä, juurtuuko köynnöshortensia oksista. Mutta se on niin arvokas kasvi, että talteen sitä kannattaa ottaa. Varmaankin leikkureilla ja saksilla pärjää tänä kesänä pitkälle. Välttäisin ihan radikaaleja toimenpiteitä, ettei sitten kaduta jälkeenpäin. Moni arvokas kasvi on saanut siellä kasvaa rauhassa ja levittäytyä koko komeuteensa. Taimimyymälästä ei sellaisia saa.

    VastaaPoista
  2. Uskon, uskon. Meilläki satoo muutaman hippuusen. Aamulla voi olla toine tilanne. Mummiälestä kaikki angervot vesoo hyvin ja suurin osa kukkii saman vuaren versoolla. Mulla on ainaki maahan painuneesehen köynnöshortessahan kasvanu juuret. Alappiruusua leikkaasisin tosi varovaasesti jonku haaran kohoralta. Ei oo innokas uuristuja. Kaverilla on eres jännä kesä.

    VastaaPoista
  3. No onpas mielenkiintoinen tilanne, kun ei tiedä mitä kaikkea siellä puutarhassa on. Ehkä ei heti ensimmäisenä kesänä kannata kaikkea leikata alas, jotta ensin näkee mitä kaikkea nousee. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Olen vuosien ajan leikannut useinkin norjan- ja muita angervoja alas ja siitä ne vaan komistuvat. Etenkin norjanangervo ränsistyy ja risuuntuu ilman kohennusleikkauksia muutaman vuoden välein. Keväällä leikatessa menettää kukinnan, joten itse ajoitan leikkaamisen kukinnan jälkeiseen aikaan.
    Köynnöshortensia on aika sitkeä, mutta en tiedä, miten se suhtautuu etapille leikkaamiseen. Olen saanut juurrutettua köynnöshortensiaa sellaisista oksista, joissa on niitä "tartuntakärhiä" - mitä lienevätkään. Köynnöshortensia on alkuun hidaskasvuinen, joten harkitsisin tarkoin sen radikaalia leikkaamista.
    Lumimarja kestää myös leikkausta ja se lähtee kasvuun aika pienestäkin alusta. Se leviää voimakkaasti.

    VastaaPoista
  5. Hyviä ohjeita saitkin jo paljon. Angervot ja lumimarjan voi huoletta leikata alas. Ne eivät yleensä siitä pahastu. Kukinta tosin saataa joidenkin lajien kohdalla kärsiä tai jäädä leikkausvuonna pois kokonaan. Alppiruusu taas ei uusiudu kovin hyvin ja isompaa leikkausta ei kannata siksi hevillä tehdä. Vioittuneet ja heikot haarat voi toki halutessaan poistaa varovasti varhain keväällä.
    Vanhoista pensasruusuistakin suuri osa kestää hyvin leikkausta keväällä. Kannattaisi ehkä kuitenkin siirtää ruusujen leikkausta myöhemmille kesille, jotta näkee mitä ruusuja pihalla kasvaa ja suunnittella leikkaukset sitten sen mukaan. Säästävä leikkaus voisi olla toinen vaihtoehto. Eli ruusuista poistetaan muutamia vanhimpia ja mahdollisia vioittuneita versoja lähes maata myöten pois ja osa jätetään jatkamaan kasvuaan. Ruusun voi uudistaa näinkin pikku hiljaa useamman vuoden aikana. Tällainen leikkaus soveltuu myös esim. syreenille ja jasmikkeille.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa odotusta ja seurantaa tuollaisessa tilanteessa. Meillä satoi vettä ja yöllä oli valunut pumpulilunta.

    VastaaPoista
  7. Täällä onkin jo paljon hyviä neuvoja, joista minulla on samoja kokemuksia.

    VastaaPoista
  8. Samoilla mennään täälläkin eli komppaan edellisiä kirjoittajia. Mielenkiintoinen projekti, kunhan kaikki pihan vanhat perennat nostavat päätään! Rodo kestää varovaista leikkausta, kannattaisi varmaan käydä Mustilan sivuilla katsastamassa!

    Illalla satoi vettä ja yöllä se vaihtui lumeksi, nyt paistaa aurinko, tuulee ja välillä tulee lunta, siis talvelta haiskahtaa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkeistänne! Minä ja Villin puutarhan omistaja kiitämme.
    Onhan se ihan viisasta säilyttää ruusut ja tuntemattomat puskat, että näkee mitä ne ovat.
    Pihassa on yllin kyllin leikattavaa muutenkin.Innolla odotan, että pääsisin näkemään pihaa kesällä.
    Voitin muuten Kukkala-blogin arvonnassa parit liput puutarhamessuille,joten huhtikuussa on seuraava matka tiedossa pääkaupunkiseudulle!

    Omalla pihalla olen parina päivänä siivoillut pensaita,lähinnä aroniaa ja siivoilin tienvarren oksia. Meillä kävi tässä alkuvuonna niin ronski lumenauraaja, että se parturoi monta puuta tien reunasta ihan kaatokuntoon. Puiden rungoista on vedetty monen metrin korkeuteen oksia ja ihan palasia pois. Onko traktorit nykyään niin isoja, etteivät sovi pihatielle? Ja öisin kun ajavat, eivät paljoa kato mihin kauha käy. Olisin kuitenkin itse halunnut valita karsittavat puut... Onneksi ei ollut mitään istutettuja tai harvinaisia.Toisin kuin naapurilla, pihakuusesta lähti puolet pois.
    Tänään tapahtui semmoinenkin ihme,että kärräsin oksia kottikärryillä pitkin jokijäätä! Yöpakkasten vuoksi meillä oli kantohanki ja huomasin, että homma kävi parhaiten pitkin jokea!
    Ihanaa, kun pääsee jo vähän pihapuuhiin!

    VastaaPoista
  10. Onpa ystävälläsi mielenkiintoiset ajat edessä, kun saa seurata pihan kasvua.

    VastaaPoista
  11. Villit puutarhat ovat ihania, jos niissä on oikeita kasveja!

    Yhdessä olen asiantuntija eli tuo syyshortensia. Meillä yhtenä talvena lumikuorma, märkä sellainen, painoi jättimäisen suurta syyshortensiaa sillä tavalla, että se halkesi kokonana kahtia. Olin varma, että se kuolee, kun jouduimme sen sahaamaan ihan tapiksi. Nyt se on komeampi kuin samaan aikaan istutettu kumppaninsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se ei ottanut nokkiinsa. Oi, miten jo odotan lämpimämpiä ilmoja ja pihahommia! Tänään pääsin jatkamaan jokirannan perkkausta, haketettavaa löytyy jo vinot pinot.

      Poista