keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kevätkiireitä

 Tulipa monen viikon tauko tähän bloggaamiseen!
Niin on ollut kiirettä ja touhua töiden suhteen, etten
ole ehtinyt ja jaksanut päivityksiä tehdä. Työt haittaavat
tätä(kin) harrastusta!

 Kevään sinivuokkoja.

Kesätyöt  ovat siis alkaneet ja työpaikan kesäkausi
avattiin viime sunnuntaina. Kaikenlaista puuhaa on
vieläkin yllin kyllin, mutta kyllä se tästä.

 Saaren krookuksia.

 Tänään kävin ekaa kertaa oman kylän puutarhalla
ostoksilla. Kasvihuoneeseen uskaltaa jo laittaa kukkia
ja muuta. 

 Kevätkukkasia isän pihalta.

 Hirmuisen vaihtelevaa säätä on kyllä ollut. Helteistä
koviin yöpakkasiin, auringosta vesisateisiin.
Luonto puhkesi vihreään ihan yht´äkkiä hellekauden
aikana ja ihan silmissä puihin puhkesi lehdet.

 Syksyllä istutetut tulppaanit.

Moni on blogeissa harmitellut viime talven aikana
syntyneitä tuhoja puutarhoissaan. Ei meilläkään
ilman menetyksiä päästy. Varmaakin varmemmat
vuorenkilvet katosivat melkein kokonaan takapihalta.
Samoin suurin osa tulppaaneista on hävinnyt.
Onneksi kuitenkin pionit, ruusut ja monet muut
perennat ovat hengissä.

 Syksyllä vein monta tulppaani- ja narsissiruukkua
isän kellariin. Istutin ne liian aikaisin, koska ne alkoivat
kukkia jo helmikuussa. Osa on onneksi vasta nyt aloittelemassa,
joten siirsin niitä kasvihuoneeseen.

Muutamat pitkäksi venähtäneet varret katkoin maljakkoon,
kukkikoot nyt sitten leikkona sisällä.

Kotona olen perkkaillut kukkapenkkejä, miten ne
rikkaruohot kasvavatkin vauhdilla!
Yhdestä penkistä poistin viheliäistä vuohenjuurta,
osaksi sainkin sen pois, mutta näyttää sieltä vieläkin
vähän nousevan.
Pioneille tein uutta penkkiä ja saaren rantaan istutin
pari alppiruusua ison männyn vierelle.
Paljon olisi tekemistä omallakin pihalla,mutta työt
vievät liian suuren osan päivästä!

Vapaapäivän toivossa ja oikein ihania loppukuun ilmoja 
toivotellen, Eeviregina.

13 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jalleen.
    Toivotaan teillekin lampimampia ilmoja.Meilla onneksi pahimmat helteet loppui ja nyt nautitaan kevaan normaalista lammosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla meilläkin on ehkä lämpimämpää!
      Pikkusiskokin näkyi uusimmassa Kotivinkissä! Ihanaa, kohta pääsen käymään siellä teidän lämmössä!

      Poista
  2. Olen käynyt täällä kurkkimassa, missä olet. Arvasin, että työ- ja muita kevätkiireitä. Luin työpaikastasi siitä lehdestä. Mukava paikka!
    Erikoista, että menetit vuorenkilpiä ja ruusut säästyivät. Meillä menetettiin nimenomaan ruusuja.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Minulla talvi vei pihalta jaloruusut. Vuorenkilvet selvisivät, mutta ovat selvästi kovia kokeneen näköisiä.

    VastaaPoista
  4. Äh, minäkään en oikein saa itseäni päivittämään blogia, kun työ tuntuu taas imaisevan energiaa ja pihassa riittää iltaisin hommaa.
    Meillä ei talvi tehnyt kovin pahoja tuhoja, ihme kyllä.
    Mukavaa työkesää ja onnellisia aikoja muutenkin!

    VastaaPoista
  5. Minäkin kävin pari kertaa kurkkaamassa, missä olet. Ihania, keväisiä kuvia. Talvi on tehnyt erilaista tuhoa eri puolella Suomea, ainakin jaloruusuja meni meiltä.

    VastaaPoista
  6. Minulla ei jaloruusuja olekaan, mutta ruusupensaissa näkyy eloa. Neilikkaruusu on huonoimman näköinen, mutta toivoa vielä on.
    Pääsin tänään vähän aikaisemmin kotiin, joten ruokailun ja kahvin jälkeen menen tekemään pionipenkkiä valmiiksi.

    VastaaPoista
  7. Muutamas paikas, tuulisimmis, vuarenkilivet mustuu mullaki. Ny on kiirusta aikaa itte kullaki. Aika kuluu, varsinki keväällä, tosi nopiaa.

    VastaaPoista
  8. Kiiretta on taallakin.Pihalla en jaksa kuumuuden takia moyria mutta pitaisi sita vahan siistia ennenkuin sisko tulee vierailulle.Nuo juhlat teettaa kiiretta uskomatonta vaikka kaikki ruuatkin ostan valmiina mutta leipomista on siihen sapattiin.Mutra paljon muuta jarjestamisra on siihen.Ihana nahda pian.Ihanan kevausta jo siella ja voimia tulevaan kesaan toissa!

    VastaaPoista
  9. Aika menee siivillä, ja harventuneet on minunkin postaukset. Tällaisena pakollisena hiljaaolon aikana ehtii sitten enemmän lueskelemaan mukavia blogeja ja itsekin kirjoittamaan (hammas leikattiin eilen). Tuhoa tuli tännekin, en kovin perusteellisesti ole uskaltanut kukkamaista rassata, josko vielä joku nousisi. Aika monta kanadanruusua menehtyi, ei onneksi kaikki sekä Sommarvindit melkein kokonaan, onneksi paikkataimia aina saa tilalle.

    Kuvasi ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  10. Kiireitä piisaa, se kai kuuluu tähän aikaan;)

    VastaaPoista
  11. Kaunista! Viime talvi ei ollut kyllä suotuisa kasveille...

    VastaaPoista