torstai 15. joulukuuta 2016

Viimeinen kierros Prahassa

 Botel Albatros Vltava-joella.

Tässä viimeisessä osassa tulee kuvia meidän majoituksista ja herkutteluista
Prahassa. Pari ensimmäistä yötä olimme joella parkissa olevassa laivassa.
Paikka oli yllättävän siisti ja tilava, vaikka minulla oli ennakkoluuloja siitä.

 Hinta oli 40 e yöltä ja siihen kuului myös aamiainen laivan ravintolassa.

 Laiva Letna Parkista kuvattuna sumuisena aamuna.
Matkaa laivalta Vanhankaupungin torille oli vähän yli kilometri,
laiva sijaitsee Josefovin, juutalaiskaupunginosan laitamilla.

 Laivalta on upeat näkymät Letna-kukkulalle ja joen yli on leveä
Stefanikuv-silta, jota pitkin raitsikatkin kulkee.

 Olihan laivalta hiukan kävelyä, mutta ihan kiva majoitusvaihtoehto
tuokin.
Mun ennakkoluulojen takia varasimme pariksi viimeiseksi yöksi
hotellin ihan Vanhankaupungintorin reunalta.

 Hotel & Residence U Tri Bubnu.

Meidän huone sijaitsi tuossa valkoisessa osassa ja sen oikeallapuolella
olevassa vaaleanvihreässä osassa oli respa, aamiaishuone ja osa
hotellihuoneita. Paikka oli aika sokkeloinen ja meillä oli hirmu
kapeat ja jyrkät portaat 4.kerrokseen. Mua alkoi yöllä pelottaa, että
jos syttyy  tulipalo, olemme ihan loukussa. Ikkunat antoi kapealle ja 
korkealle sisäpihalle, josta ei ollut ovea minnekään. Rapussa oli joka
kerroksessa paloposti ja vaahtosammutin, mutta silti...
Ei varmana olisi mennyt tarkastukset Suomessa läpi...

 Paikka oli kyllä tosi keskustassa ja lähellä kaikkea. Kuvassa hotelli
näkyy oikealla ja Joulutori pilkottaa valkoisten katosten takana
vasemmalla. Tämä hotelli oli 70 e yö aamiaisella.

 Viereisen kahvilan jouluikkunaa. Muutaman kerran kävimme
kahvilla ja kuumalla suklaalla "naapurissa."

 Vanhan Raatihuoneen kellotorni.

Tämän tornin yläosasta kuvasin toria ja maisemia, joita
esittelin viime postauksessa.
Kellotorni oli nurkan takana ja useasti tästä tuli liikuttua.
Tasatunnein tuli esille 12 apostolia, kellon veistoshahmot.



 Ja turistit pällisteli niitä joka tasatunneilla ihan tungokseen asti...

 Kohta kello 12 lyö...

 Konditorian ikkunat joulukoristuksissaan.

 Pipareita.

 Jouluisia katukahviloita.

 Mostecka-kadulla kävimme kahvilla parikin kertaa Ferrarikahvilassa,
jonka seinällä oli tutunnäköinen heppu.

 Tällaisia erikoisautoja näkyi ympäri kaupunkia.

 Ehkä vähän kylmää kyytiä avoautossa, vilteistä, taljoista ja
kuumasta viinistä huolimatta.

 Prazska Cokoladova Manufa Zemska-kadulla.

 Pöydissä kivat pitsiliinat.

 Kiva kahvila hetken jalkojen lepuutukseen. Tarjolla olisi ollut
paksua kuumaa sulkaata, montaa eri makua. Me ostimme
kuitenkin kahvit  ja omenatorttua jäätelöllä ja kermalla.

 Mlejnice Zatecka -kadulla.

Kävimme syömässä kolmessa eri ravintolassa iltaisin ja tässä
paikassa tuli käytyä kahdesti. Tosi hyvä ruoka ja kiinnostava
sisustus. Kannattaa varata pöytä illalle, jos ei halua jonottaa.
Mlejnice löytyy myös Kozna-kadulta.

 Paljon vanhaa tavaraa ja peltisiä kylttejä.

 Kahviloita, ravintoloita ja bubeja oli ihan joka puolella, sanoinkin
miehelle, että täällä ei kyllä pysty kuolla nälkään tai janoon!

 Ruoka on aika raskasta, mutta tulipa sitä käveltyäkin, kilometrejä
ympäri kaupunkia joka päivä.

 Pöydillä oli ompelukoneen jalat.

 Kanaa, kasviksia, patonkia ja perunoita.

 Kanasnitzel ja  perunoita ja naudanpihvi viherpippurikastikkeella
ja kasviksilla.

 Jälkkäriksi latte ja omenastruudeli jäätelöllä. Vähän liikaa
herkuttelua! Mutta tulipa samalla vietettyä synttäreitäkin.

 Josefovin alueella on useita synagogia, vanha hautausmaa ja 
museoita. Tämän synagogan muistamme siltä edelliseltä 
käynniltämme. Muutenkin tuli käveltyä tuota aluetta, kun
olimme laivalla yötä. Ja ravintolat, joissa kävimme, oli
tuolla alueella.

 Vanha juutalainen hautausmaa.

Olin minä sen verran lomalla,että päivämäärät meni
ihan sekaisin. Saimme mainoksen espanjalaisen
synagogan konsertista 1.12 ja minä luulin, että
se on seuraavana päivänä... Olisimme hyvin
ehtineet käydä siellä ennen ruokailua. Siellä
esiintyi joitakin musiikinopiskelijoita ja he esittivät
mm. Leonard Cohenin Hallelujah. Olisi ollut
kunnioitus hänen poismenolleen... Kyllä harmitti.
No, näitähän sattuu...
Kaikenkaikkiaan reissu oli kiinnostava ja paljon
jäi vielä katsomatta. Ehkä joskus vielä uudelleen...
                                   Eeviregina.

10 kommenttia:

  1. Kivat kuvat. Olen itse parhaillaan Prahassa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä kuvakierroksesta teksteineen. Olipa teillä mielenkiintoinen reissu.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun näytit matkastanne meillekin. Niin hyvät kuvat.
    Varmasti kiva ja mielenkiintoinen matka.

    VastaaPoista
  4. komea kaupunki! Kiitos kuvamatkasta!

    VastaaPoista
  5. Heti tuli sellainen olo, että tuonne pitäisi lähteä. :)

    VastaaPoista
  6. Praha on kyllä ihana kaupunki ❤ Joulutoreja olisi tosiaan kiva käydä katsomassa! Tosin pääsiäisenäkin kannattaa käydä 😊

    VastaaPoista
  7. Teillä on ollu taas hiano reissu. Mahtavia näkymiä ja hyvää ruakaa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos teille kommentoijille!
    Huh, huh, mitä voikaan joulutorilla sattua, kuten Berliinissä!

    VastaaPoista