keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kuusi kuvaa kesästä

 Kuunliljat ja saniaiset sentään rehotti...

Sain tämän haasteen Kaaos kukkaruukussa-blogista ja innostuin
vastaamaan, vaikka juuri viime postauksessa kerroin, etten jaksa
vanhoja kaivella! Jotain kaunista muistoa jäi kuitenkin viime
kesältä, vaikka se aika surkea kukkavuosi olikin.

 Heinäkuun kukkia.

Lehtosinilatvat, akileijat, jalopähkämö ja saniaiset. Tästä penkistä
hävisivät laukat, illakot ja iirikset.

 Rantatädykettä ja saniaista.

 Myös virginiantädyke kukki, mutta vasemmalla on aukko,
 jossa oli aiemmin malvaa. Onneksi seloppukesällä alkoi
nousta sieltä ja toivottavasti kukkii ensi kesänä!
 Tässä penkissä oli myös aiemmin paljon iiriksiä ja laukkaa.
 Melkein kaikki tulppaanit ja narsissit kuolivat, mutta viime
syksynä istutin paljon lisää. Toivottavasti tämä talvi ei ole
 tuhon talvi!


 Ruusua, syreeniä ja pihlaja-angervoa.

Taloa vasten näkyy vähän kuolleita keppejä, jotka ovat tädiltä
saatua lumipalloheisiä. Onneksi se kuitenkin pysyi hengissä.

 Töyhtöangervoa kukkii joka puolella pihaa.

Jokirannan juhannusruusut.

Onneksi suurin osa ruusuista pysyi hengissä ja
 kukkikin runsaasti. Ainoastaan neilikkaruusu
hävisi. No, löytyihän niitä kukkijoita  viime kesältä
jonkin verran.
 Olkoon tuleva kesä meidän kaikkien puutarhassa
kukkaryöppyjä täynnä!

En nyt lähetä tätä haastetta kenellekään erityisesti,
koska haaste on kiertänyt jo monessa blogissa.
Jos kuitenkin joka hakuaa vielä napata haasteen,
niin kerääpä kuusi kuvaa kesästä ja näytä ne
meille!
Aurinkoista loppuviikkoa teille, meille sitä ainakin
on tulossa!                             Eeviregina.

18 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita kuvia olet löytänyt viime kesältä, kiitos näiden jakamisesta. Tykkään erityisesti tuosta heinäkuun kukkakuvasta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kesän vehmautta ja kukkarikkautta ilokseen katselee kuvista tämän minimalistisen talven värittömyydessä!

    VastaaPoista
  3. Kyllä kesäkuvia jaksaa aina katsella ja vallankin tuollaisia ihanaa kasvi- ja kukkarunsautta! Ihana vaaleanpunainen - olisiko 'Poppius', koitin tiirailla, upea kukinto sillä kuitenkin ja juhannusruusu, voi sitä tuoksun kaipuuta! Noista lehtosinilatvoista tykkään myös, niitä meille hiljalleen koitan laittaa kasvamaan, toivottavasti illakkosi on siementänyt ja pääset näuttimaan sen kauniista kukinnosta ja ihanasta tuoksusta!

    VastaaPoista
  4. Onneksi ruusut ja syreenit kukkivat entiseen malliin. Luulen, että vaaleanpunainen on suviruusua. Olen tuonut sitä taimena mummulasta, samoin juhannusruusua vanhalta taloltamme.
    Niin, tuosta hävinneiden kasvien listasta puuttui vielä sormustinkukat...

    VastaaPoista
  5. Kesäkuvia on aina ihanaa katsella ja varsinkin näin keskellä talvea!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kesäkuvista! Meillekin tänne Andalusiaan tulla tupsahti talvi, mutta onneksi voi noita kesäkuvia katsella ja nauttia niistä. Iloista tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla sinusta! Tuliko teilläkin lunta? Mantelilaakso-blogissa näkyi oliivilehdotkin lumipeitteessä siellä Espanjan rannikolla.

      Poista
  7. Kyllä kannatti kaivaa kesäkuvia, sillä näitä on aina yhtä mukavaa ja virkistävää katsella. Itse varmasti huomaat aukkokohtia, mutta tällä puolen ruutua puutarhanne näyttää tosi rehevältä ja kukkaisalta.

    VastaaPoista
  8. Onneksi niitä kukkiviakin kuitenkin löytyi viime kesänäkin, toivottavasti ensi kesänä kuitenkin taas enemmän!

    VastaaPoista
  9. Teillä on kyllä kaunis ja rehevä piha jokirantoineen.

    VastaaPoista
  10. Niin kaunista. Meillähän nyt on vihreää kuten teillä kesällä,ja nautin siitä paljonkin:)

    VastaaPoista
  11. Sinä tiedät tarkasti, mitä pitäisi nousta mistäkin päin puutarhaa. Se harmittaa, kun ei nousekaan. Minä en tiedä, mitä kaikkea noissa penkeissä pitäisi olla, joten en näe puutteita. Minusta piha näyttää rehevältä. Jokirannan ruusut on tietty ihan ykkösjuttu!

    VastaaPoista
  12. Kyllähän nuo kesäkuvat piristää päivää! Varsinkin kun on tosi kylmää myrskytuulta jo monta päivää, ja meinaa pihalla lentoon lähteä!
    Tänään tuli uutta Viherpihaa selailtua edestakaisin, oli niin herkullisia kesäkuvia ja ideoitakin jo alkoi muhia!

    VastaaPoista
  13. Kiitos, että jaksoit vastata! Kyllä se itsestäkin tuntuu välissä jopa mahdottomaltakin kaivaa niitä vanhoja kuvia, onhan ne kyllä kansioissa, mutta jotkut omissaan.. Mukavaa oli katsoa sinun pihan kukkaloistoa, kaunista on!

    VastaaPoista
  14. Hienot kesäiset kuvat! Hyvin sopii rantatädyke saniaisten kanssa ja muutenkin tosi kaunis puutarha sinulla!

    VastaaPoista
  15. Hianot kesääset kuvat! Ja joka kuvas paistoo aurinko ja joka kuvas kukkii :)....vaikka joskus tuntuuki, että aina satoo, eikä mikää kukkinu.

    VastaaPoista
  16. Ihme ja kumma, kyllä viime kesänäkin oli kauniita päiviä, kukkivia kukkia ja rehevää puutarhaa... vaikka toisin muistin. Mutta eipä muistella enää huonoja hetkiä. Kevät on tulossa, ihan nurkan takana!

    VastaaPoista