torstai 9. helmikuuta 2017

Aurinkopäiviä ja #tulppaanitorstai

 Vuoden ensimmäinen tulppaaniruukku Lidlistä.
Keltaoranssit kukat aukeilevat jo.

Auringon aika on tullut.
Aika on herätä,
pimeän talven jälkeen
voimia kerätä...  A-M Kaskinen.
 Keltaiset kukatkin käyvät näin talvella, ihan sama mitä väriä,
kunhan kukkii!

 Vanhansataman lahti.

Voi ihanuus,mitä aurinkopäiviä tässä helmikuussa on jo ollut!
Kävin eilen kaupunkireissulla myös meren rannassa kuvaamassa.
Olisi ollut ihanaa lähteä jäälle kävelemään, kuten niin monet muut
siellä olijat, myös hiihtäjät ja luistelijat.
Onneksi olen ehtinyt muutaman kerran lenkille tähän lähimaastoon.

 "Talvella murheita muisteta ei,
talvella paljon on lunta,
muistoja kauniita katsellaan,
riemuja vanhoja riemuitaan,
nähdähän kesästä unta."
                 Eino Leino.

 "Kesä haaveksii hangen alla

Ilma tuoksahtaa niin puhtaalta-
mut kylmä tuntu on sen tuoksullai-
on vielä talvi, viel` hallan valta-
-vaan kaikkialla viel`on hiljaisuus
-ja maa on vanki.
-mut keväällä urvut unelmoi
ja kesä haaveksii hangen alla.

Näin kevätunelmoita urpupuun
ja lemmen haavehia hangen alta
-kun vast`on aavistettu kevään valta."
                     Eino Leino.

 Vielä hetken aikaa, ennenkuin tässä penkillä joku nauttii kesästä...

 Mustakarikin odottelee kesää...

 Löytöjä isän kellarista.

Löysin viime keväänä kukkineita sipuleita, joissa näkyi jo vihreää.
Istutin kaikki ruukkuihin sikin sokin, jännä nähdä, mitä kaikkea
tuolta nousee.

 Keittiön ikkunalla pari jouluruusua, tuoksupelargonia, rosmariini-
ja basilikaruukut. Vesilaseissa on juurtumassa lisää pistokkaita.
Vihreää on pakko saada lisää ikkunoille...

 Arvontavoitot.

Voitin Suvi Lehtosen Luomus-blogista Lavatarhuri-kirjan ja 
tuon toisen kirjan arpojaa en huonomuistisena nyt millään 
saa päähäni! Jos arpoja luet tätä, kerro ihmeessä, tai jos
teistä lukijoita joku muistaa...

Ehkä innostun tämän Lavartarhuri-kirjan innoittamana vähän
enemmän kasvattamaan ja hoitamaan pihan kasvilaatikoissani
syötävää.  En ole kyllä yhtään innokas esikasvattamaan kasveja
sisällä, niistä on niin huonoja kokemuksia.
Mutta jos innostuisin tekemään hankikylvöjä, kuten Kukkia ja 
koukeroita ja 100%outdoor-blogeissa neuvotaan.
Jospa saisin edes muutaman palsamin siemenet ja taimet
kasvatettua museollemme... Äiti oli niissä taitava, ei ole
minulle oppi mennyt perille.

 Joululahjakirjat siskolta. Miten osasikin ostaa sellaiset, joita 
minulla ei vielä ollut!

 Löytö-kirja mieheltä joululahjaksi ja toinen kirja löytö kirpparilta.

 Eipä ole paljoa lunta pihalla...

...vielä vähemmän saaressa.

Jälleen on kirjautunut uusia lukijoita blogiini, tervetuloa
Sanna Rasku Kukkalasta ja Kastanjan varjossa!

Se on taas loppuviikko! Mihin tämä aika juoksee!
Nautinnollista aurinkoviikonloppua toivottelee 
                                             Eeviregina.

25 kommenttia:

  1. Minakin tyonsin valkosipulinkynsia multaan ja nyt on vihreaa vartta pukannut jo pitkasti.
    Olipa kiva,ettei noita kirjoja sinulla ollut.Ei voi koskaan tietaa,kun sinulta loytyy jo lahes kaikki puutarhakirjat!
    Mukavaa viikonloppua!Milloinkas sinun se "operaatio"onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh, valakosipulia...
      Niinpä, sattumalta ihan mulle oudot ja hyvät kirjat! Ens viikolla tehän tädin 85v.synttärit ja sitten seuraavalla on operaatio.

      Poista
  2. No nyt viimein pääsit meren rannalle kävelemään! Hyvää kannatti odottaa!
    OStin maanantaina Lidlistä kimpun tulppaaneita ja ne ovat säilyneet paljon paremmin kuin edellisen lilan kimpun kukat.
    Hyvää ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna piti lähteä kävelylle, mutta mittari näyttää -20C. Mutta aion kyllä mennä tuonne jäälle kävelylle. On jotenkin mielenkiintoista mennä oudompiin maisemiin, on uutta katottavaa jauudet lenkkimaastot.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Ny on ollukki komeeta päiviä. Tosin pikkuuse turhan kylymä. Kivoja runoja ja kirijoja. Mun ei tuu nykyysi luettua palio mitää.
    Sun jouluruusut on lykänny hyvin uusia lehtiä. Mäki yritän pitää muutamaa hengis. Saa nähärä onnistuuko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian paljon pakkasta lenkille lähtöön...Mutta viikonloppuna pitäisi lauhtua.
      Joka talvi yritän pitää jouluruusuni hengissä, mutta useinkaan se ei onnistu kevääseen saakka. Nyt näyttää aika lupaavalta!

      Poista
  4. Niin kauniit talvimaisemat meren rannasta ja ihana ruukkutulppaani!
    Minäkin istutin eilen töissä helmililjoja, perunanarsisseja ja tulppaaneja kivoiksi kevätkoreiksi.

    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä ollaankin niin paljon meitä edellä keväässä. Ihastuttavat mantelipuut kukkii!

      Poista
  5. Täällä oli eilen huikea kaunis päivä, jota tosin ihailin pääosin sisätiloista. Kiitos runoista! Sulle on nousemassa vaikka mitä ihanaa.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania nuo punakeltaiset tulppaanit! Todella kauniita! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Aurinkoisina päivinä kävely rannalla on virkistävää.Tulppaanit piristävät mukavasti talvipäiviä sisällä. Sitä väriä kun on saatava.
    Keittiön ylivoimaisesti kaunein ja käytännöllisin koriste on erilaiset vihreät ruukut, lasistiat ja muut kylvöalustat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti olisi päästävä uudelleen tuonne meren rantaan, ehkä huomenna?
      Jospa minäkin innostuisin niistä siemenistä, vaikkapa palsamia ikkunoille kesäksi...

      Poista
  8. Tulppaanit kutsuvat kaupassa niin houkuttelevasti ja vihreää on saatava ikkunalle, sekä sormet multaan edes hiukan talviterapiaksi!

    Upeita maisemia, ihanaa valoa, vaikka onkin kylmää!

    Kaunista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vihreä antaa toivoa keväästä...
      Samoin sinulle, nautinnollista viikonloppua!

      Poista
  9. Kasvit ruukkuineen tuovat niin keväisen tunnelman!

    VastaaPoista
  10. Onnea kivasta voitosta ja muistakin mukavista kirjoista. Vihreää kaipaa nyt jokainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja pursuaa koko talo täynnä, mutta aina pitää lisää saada! On niitä puutarhakirjojakin kivaa näin talven aikana selailla ja suunnitella tulevaa kevättä ja kesää.

      Poista
  11. Hienoja runoja olet löytänyt talvikuviisi! Reilun viikon päästä palaan itsekin sinne talvimaisemiin, kunnes sitten vielä piipahdan ystäväni kanssa viikoksi sinne päin, missä siskosi asuvat. Viikon 10 alussa töihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa tänne talveen, on sitä lunta ainakin jossain hiihtämistäkin varten...
      Olisi kivaa käydä siskoilla, mutta tänä keväänä se ei taida onnistua.

      Poista
  12. Ihanat tulppaanikuvat,ja kiva kun olette saaneet nauttia auringosta.Täällä selvästi alkoi tällä viikolla kevät,tai ainakin kylmä sää loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taitaa mantelipuut ja vuokot kukkia rinteillä, näin jo sellaisia kuvia. Israelin kevät on niin kauniin vihreää ja kukkivaa!

      Poista
  13. Kiitos osallistumisesta #tulppaanitorstai'hin :)

    VastaaPoista