lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kasvihuoneella


Näin kevään kunniaksi keräsin työpaikkani kasvihuoneelta
inspiraatiokuvia meille kaikille innoitukseksi ja muistutukseksi
kesästä. Kohta se on täällä! Malttakaa vielä hetkinen!



Kasvihuone tehtiin vuosia sitten kierrätyslaseista  ja
lattiaksi ladottiin vanhoja tiiliä. Tänä kesänä olisi 
tiedossa uudelleen maalaamista ja kunnostamista.





Kasveja kertyy myös kasvihuoneen ulkopuolelle. Keräilen
kirppareilta ja kaupoista saviruukkuja, peltiastioita, vanhoja
tavaroita ja puulaatikoita.




Kasvihuoneessa kasvaa kesän aikana tomaattia,
paprikaa ja yrttejä. Paljon myös viherkasveja ja
kesäkukkia.



Kasvihuoneen ulkopuolella olevassa penkissä on
raparperia, ruohosipulia ja erilaisia yrttejä.




Sisustus muuttuu vähän joka kesä ja kokeilen uusia 
kasvatettavia. Joskus sisällä kasvoi kurkkua ja
kurpitsaa, mutta niitä on nykyisin  takapihan
viljelylaatikoissa.
Lisäkuvia: www.elainpuisto.fi


Tule jo ihana kesä!
Inspiroivaa ja nautinnollista aurinkoviikonloppua
teille toivottelee Eeviregina.

30 kommenttia:

  1. Upeat, värikkäät, kesäiset kuvat! Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli kesä lähelle näiden kuvien myötä, ihana kasvihuone.

    VastaaPoista
  3. Olipa ihanan kesäisiä kuvia! Täytyy tulla ensi kesänä pitkästä aikaa katsomaan tarkemmin. Onko jo kesänäyttelyn aihe valittu? Muistan sen ihanan kouluaiheisen näyttelyn vuosien takaa.

    VastaaPoista
  4. Oi, että miten inspiroivia ja ihastuttavia kuvia! 😍 Kiitos todella paljon, sain niistä paljon ideoita ja voimaa odottaa vielä hetken tulevaa kasvarikautta. 😊

    VastaaPoista
  5. Ai että kaunista! Saa paljon inspiraatiota omaakin kasvihuoneeeen 😃 Ihana kun kesä tulee!

    VastaaPoista
  6. Ihanan värikästä ja runsasta! Odotan jo kovasti kasvarikauden alkua.

    VastaaPoista
  7. Oi että tykkään! On rosoosuutta ja aijan patinaa. Sopivasti uutta ja vanahaa, kukkia ja hyätykasvia sekaasi.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Ihanan kesäisiä inspiraatiokuvia. On Sinulla hauska työpaikka!

    VastaaPoista
  10. Mitähän minä sähellän...
    Kiitos teille! Itekin ihan innostun tulevan kesän sisustuksista ja kasveista. Minulla onkin monta rautaa tulessa ja uusia näyttelyitä ja muutoksia tulee olemaan runsaasti.
    Tervetuloa paikan päälle katsomaan kesällä, lisätietoja www.elainpuisto.fi

    VastaaPoista
  11. Hitunen: tarkoitat varmaan vanhaa koulua museolla? Se on edelleen toiminnassa ja ahkerassa käytössä pitkin kesää. Varsinkin toukokuussa siellä pidetään vanhanajan koulua päivittäin.
    Tämän kesän näyttelyt löytyy nettisivuilta ja yksi niistä esittelee Vanhoja opetustauluja Kahvilan vintillä. Tervetuloa käymään!

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanan inspiroivia kuvia! Kauniisti kaikki asettelet näkyville.

    Aurinkoista sunnuntaita! Kyllä se kesä vielä tulee...

    VastaaPoista
  13. Oi Oi! Niin ihania kuvia!
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
  14. Ihanan kesäisiä kuvia! Kohta se on taas täällä. :)

    VastaaPoista
  15. Oi oi miten ihanan kesäsiä kuvia. Oletko huomannut, että blogissani on neljän ihanan puutarhakirjan arvonta? Käyhän kurkkaamassa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  16. Ensi kesänä täytyy kyllä tulla katsomaan tuota ihan paikan päälle:)

    VastaaPoista
  17. Voi kiitos Eevi näistä ihanaakin ihanimmista kuvista. ♥♥♥♥

    VastaaPoista
  18. Minun ryytimaalla kasvaakin jo kovasti viime kesana istuttamani ruohosipuli,minttu seka persilja.Taytyy taydentaa taas tana kesana sinne muitakin yrtteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun ryytimaallasi onkin huippuisot yrtit, rosmariinikin kasvaa metrin korkuiseksi, jos sitä ei vähän saksi välillä!

      Poista
  19. Kaunista, ihanaa!! Siellä pitäisikin joskus käydä.. Hmm, ehkä joskus vielä. Meillä vain on hiipuneet ne perinteiset kesäreissut. Hyvää sunnuntaita ja viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  20. Kesäfiilikset tuli heti kuvia katsellessa! Ja huomasin, että asutaan muuten melko lähekkäin. Meille on vain pieni huikonen pohjoisen suuntaan, samaa 8-tietä. Pitääpä poiketa kesällä Kokkolan suuntaan ajellessa.

    VastaaPoista
  21. Ai miten ihania kuvia! Kesänkaipuu vain lisääntyy!! Tänään onneksi pääsi jo pihahommiin.

    VastaaPoista
  22. Ihanat kesäiset kuvat:) Ja oikein hyvää alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  23. Hyvä jos tekin pääsitte kesäfiiliksiin kuvien kautta! Ihan pakko käyttää kuvia, kun ulkona on mitä on... no, räntää satoi vielä eilenkin. Pieniä puroja jo näkyy ja joki virtaa. Ihan liikaa on silti vielä lunta.
    Ja hei kaikki, jos tulette vierailulle työpaikalleni, kysäiskää Eevireginaa ja nykäiskää hihasta!

    VastaaPoista
  24. Kaunein mahdollinen kasvihuone on tällainen tiimien ja ikkunoiden yhdistelmä. Niin ihanat kuvat, että sydän hypähti kohti kevättä.

    VastaaPoista
  25. Oijjoi, oiiii..
    Nyt menin sanattomaksi, niiin ihania kuvia..

    VastaaPoista
  26. Ihan itekin tässä innostuu hankkimaan viherkasveja ja kevätkukkia! Myös monen monta ruukkua olen viime päivinä haalinut kirppareilta ensi kesän kukkasille. Ja kaikenlaista muutakin muhii päässä, ideoita ja inspiraatiota löytyy mm.pinterestistä.
    Nautinnollista ja touhukasta kevätviikonloppua teille kaikille täällä vieraileville!

    VastaaPoista