tiistai 12. syyskuuta 2017

Pihakurkistelua

 Kesäkukkia Neristanissa.

Alkaa olla jo niin syksyistä, vesisateita, aamusumua ja illastakin
jo pimenee aina vaan aikaisemmin.
Vähän olen saanut pihahommiakin tehtyä, olen siivoillut kukkia,
leikkonut pensaita, kääntänyt kompostia ja ollaan tehty polttopuitakin
talveksi.
Mulla on vielä kesän mattopinot odottamassa pesua, ehkä ensi-
viikolla on sen verran poutapäiviä, että laitan pesurin hurisemaan.

 Neristan.

Mutta nyt muistellaan vielä kesää ja paria kivaa kierrosta
pihoilla ja puutarhoilla. Kokkolassa on muutaman kesän
ajan järjestetty Vanhankaupungin kirppiskierrosta ja tänä
kesänä minäkin pääsin vihdoin mukaan. Oli niin sateinen
päivä että livahdin töistä pois, eikä sade onneksi kovin paljoa
haitannut kiertäjiä.

 Vaatetta ja kaikenlaista rompetta oli tarjolla. Muutaman
ostoksen tein minäkin.


Eniten minua kiinnosti ihan luvan kanssa kurkistella vanhan
kaupungin pihoille ja puutarhoihin. Ja todella ihania pihoja
löytyikin. Tässäkin ihana huvimaja!


 Tekstiililaiteilija Irene Välimäen pihaa ja hänellä oli myös
näyttely ateljeessaan. Hän oli aikoinaan minun opettajanani
Kaustisen Opistossa. Bongasin myös muita tuttuja ja osuin
erään entisen työntekijäni pihallekin...

 Ateljeen päätyikkunoita.


Osassa taloja oli rempat kesken, mutta se ei kierrosta haitannut.


 Rehevää puutarhaa.

 Kivoja tiilireunuksia, niitä löytyy meiltäkin.

 Siniset kukat valkoista aitaa vasten, kaunista!

 Rehevä varjon piha.

 Kierrätyskasvihuone.

Yhtenä iltapäivänä kurkkasin serkkuni pihalle ja ihastelin
hänen tekemäänsä kasvihuonetta.

 Kiva terassi ja koko kesän kovassa käytössä.


 Pleksikatto antaa suojaa näinkin sateisena kesänä.

 Tällä pihalla tulee aina niin hyvälle tuulelle...

 Tiilet kierrätyskäytössä.

 Blomgvistin taimistolla.

Eräänä päivänä lähdin P:n kanssa puutarhaliikkeisiin ostoksille.
Ensin pysähdyimme Puutarhakeskukseen Kokkolassa. Sieltä
ostin valkoista virginiantädykettä, laikkukirjokanukoita ja 
purppuraheisiangervoja.


 Seuraavaksi suuntasimme Leplaxiin Blomgvistille. Siellä
oli perennat alennuksessa ja auto alkoi täyttymään...
Ostin lännenkimikkiä, kilpiangervoa, saniaisia ja siperian
kurjenmiekkaa. Nämä kaikki tulee työpaikalle, kun teen
sinne uutta kukka-aluetta. Kotiin ostin muutaman maksa-
ruohon, jospa saisin vihdoin tehtyä sen kivikkopenkkini!


 Upea kasvihuone Blomgvistilla.

 Ja kaunis on tämäkin, lähistöllä ollut kasvihuone.

Perenna- ja pensasostoksiani.

Hommaa riittää istutuspuuhissa! Huomenna aion jatkaa
pihapuuhia täällä kotona, ainakin aamupäivä pitäisi olla
poutaa.
Mukavia syksynpäiviä teille kaikille!  Eeviregina.

12 kommenttia:

  1. Mukavia kohteita löytyikin. Minusta on ihan parasta, kun pääsee kurkisteleen toisten pihoja. Hoksaa monia asioita, joita voi toteuttaa omassa pihassa. Kiitos kierroksesta!

    VastaaPoista
  2. Niin paljon kaunista katseltavaa.
    Onnellisia syyspäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniita puutarhoja ja taloja, harmi että meiltä on tuonne pitkä matka.

    VastaaPoista
  4. Kiva, miten paljon ihmiset näkevät vaivaa puutarhojensa kanssa. Paljon mukavia yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  5. Olipas monipualiset pihakurkistelut. Tuallaasen pikkukasvarin vois toteuttaa, jos suurta ei tuu tehtyä. Ja nua tiilet! Joka kerta on ihan pakko käyrä Blomqvistin kasvaris fiilistelemäs :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat kurkistelut kauniisiin ja kutsuviin pihoihin.
    Upea tuo kuvan kasvihuone.

    VastaaPoista
  7. Olin onnellinen, kun ehdin lähteä kierrokselle. Minua on aina kiehtonut Loviisan Wanhat talot-tapahtuma ja kaikki luvalliset pihoihin kurkkimiset...
    Tänään olisi Siirtolapuutarhalla tapahtuma, jospa kävisi sielläkin. Harmi vaan, kun joka päivä sataa tihuuttelee.

    VastaaPoista
  8. Hei Eeviregina!
    Onnea, onnea, onnea vaan! Olet voittanut mun blogin arvonnassa.
    Laitatko mulle sähköpostilla sun s-postiosoitteen, niin lähetän arvokoodin sinulle Willab Gardenin nettikauppaan.
    Ihanaa päivää ja olipa kiva päästä sunkin matkassa tuonne Loviisaan. Olen aina haaveillut käyväni siellä, mutta en koskaan vielä ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, jotain tärkeää unohtui... Mun sähköpostiosoite on siis vaahteramaki@phnet.fi

      Poista
    2. Kiitos!!!Nyt alkaakin vaikein vaihe, pitää keksiä mitä tilaan sieltä! On mulla yks kyllä jo mielessä...
      En ole käynyt Loviisassa, vaikka niin virheellisesti annoin ymmärtää. Haaveeni on ollut käydä joskus siellä, mutta onneksi Kokkolassakin järjestettiin vastaava vanhankaupungin kierros.

      Poista