maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulutoreja ja -tunnelmaa


Niinpä se tuli jo toinen adventtikin ja ollaan menossa 
kovaa vauhtia kohti joulua.


Sää on ollut hyvin vaihtelevaa, välillä sataa lunta, välillä
vettä. Toivotaan että edes joulun aikaan olisi valkoinen maa!


Kyllä vaan lumi valaisee ihanasti maisemaa.  Joki on puoliksi
jäässä, sen verran että kissat pääsee jo menemään joen toiselle
puolelle. Taas saa pelätä...

Olemme kierrelleet täällä lähiseudulla joulumarkkinoita ja
joulubutiikkeja.Jotain kivaa on löytynyt pukinkonttiin ja
itsellekin. Ainakin joululimppuja on saatava jokakerta ostettua.

Kaarlelanmuseon joulumarkkinat.



Hauskat havutontut.

Lunta alkoi sopivasti leijailla juuri kun menimme
markkinoille. Pukki oli tosi nuori...

Museon sisällä tuvassa on aina niin kaunis kuusi,
vanhoilla koristeilla koristeltu. 

Neristanin idylliä.  Tänäkin jouluna talojen ikkunoista löytää 24
erilaista, jouluista sisustusta. Kaunista ja ihanaa kierrellä ja
kurkkia ikkunoista ihan luvan kanssa!


Ihan yllättäen pääsin käymään Vetelissä, Talonpojan Navetan 
joulumarkkinoilla. Miehellä oli sinne päin asiaa ja tietysti lykkäsin 
itteni kyytiin!


Kasvihuoneen kukkaloistoa.


Tänä viikonloppuna pidin leipomisvapaata, kun tuntui jo että
joulutorttuja (yli 100 kpl.) tulee korvista ulos!  
Onhan tässä vielä aikaa leipoa herkkuja jouluksi. Siivotakin
pitäisi, niin kotona, isällä ja anopillakin...

 Maarit Ailio

Tänä vuonna päätinkin käyttää kauniita, ostamiani kortteja
joulutervehdyksiin. Mitäs niitä tuolla laatikon pohjalla jemmaa,
saa muutkin ihastella kun laitan jakoon!
Olen ostanut eniten Maarit Ailion kauniita satukortteja, kuten
myös kokkolalaisen Antti Jakolan alla olevia ihanuuksia.
 W.H Living

 Hammi Design

Joulumarkkinoilta olen ostanut Hammin kortteja, hän on tehnyt
kortteja myös työpaikalleni. 
Alla olevat kortit ovat Romppala-blogin Lindan tekemiä,
ja mallina Mimma-kissa. Näillä mennään tänä vuonna, ehkä
ensi jouluksi saan taas askarreltua ite korttini. Ainakin ideoita
olisi vaikka kuinka...

Romppalan Lindan kortit

Rentoa, nautinnollista ja lumista joulukuun jatkoa!
                                       Eeviregina.

28 kommenttia:

  1. Onpa tosi ihania ja erilaisia joulukortteja. Saajat ilahtuvat aivan varmasti.
    Hyvääalkanutta viikkoa! Kohti joulua mennään ja tasan kahden viikon päästä on jo jouluaatto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että ei aina tarviitse askarrella kortteja (lohdutan itseäni!)koska löytyy tosi kauniita valmiitakin kortteja. Mukavaa joulunalusaikaa sinullekin!

      Poista
  2. Ihania lumisia ja jouluisia kuvia:) Ja tosi kauniita joulukortteja. Kauniita ovat myös nuo lumihiutaletorttusi,yritin tehdä muutaman sellaisen mutta niistä ei tullut noin nättejä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan ekat tortut olleet nättejä,(eikä nämäkään ole vielä priimaa) mutta harjoittelemalla oppii... Kun sinäkin väkerrät sen 100, niin voi mallikin olla eri kuin ensimmäisissä! Kivaa talvea ja joulukuuta sinne Israeliin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä. Samantyylisiä näkyi Vetelissäkin. Kävitkö siellä markkinoilla?

      Poista
  4. Ihania jouluisia tunnelmia. Lemmikit aiheuttavat, mitä erilaisempia huolia hoitajilleen.
    Voi, miten kauniita, toisenlaisia kortteja.
    Meillä ei (vielä) ole lunta.
    Mukavaa joulukuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen alku- ja loppuvuodesta huolesta sykkyrällä, kun kissat kulkee jokijäällä. Ellu on muutaman kerran pudonnut jokeen, Siiri on sen verran arempi että on pysynyt kuivana.
      Kyllä Suomestakin löytyy monta kauniiden korttien tekijää. Minna Immonen tuosta listasta puuttuu, mutta niitä kortteja olenkin lähettänyt jo parikymmentä vuotta. Nyt pieni tauko...

      Poista
  5. Kauniita jouluisia kuvia.
    Joulumarkkinat ja -torit ovatkin mukavia tutustumis- ja lahjojen hankintakohteita.
    Kauniita torttuja ja kortteja.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kierrellä noita markkinoita, niistä saa kivaa joulumieltä ja samalla voi löytää aarteita sekä herkkuja maisteluun. Ensi viikonloppuna olis markkinat Jukkolalla Lohtajalla.

      Poista
  6. Hienoja joulukortteja! Turha niitä on laatikon pohjalla säilöä. Paremmin ilahduttavat vastaanottajia.
    Lumi kyllä tuo kaunista tunnelmaa. Toivottavasti mekin saamme edes hennon peitteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin tottunut tekemään itse kortit, että melkein on huono omatunto, kun postitan valmiita... Vaikka ovathan nuo tosi kauniita, en osaisi tuollaisia taiteilla.
      Toivottavasti koko Suomessa olisi valkea joulu!

      Poista
  7. Leppoisaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Hianoja joulutunnelmia. Ihastuun nuahi lumihiutaletorttuuhi ja ettiin jo teko-ohojeekki. Nykku sain kortit tehtyä ja lähetettyä jo mailmallekki, vois keskittyä hetkeksi leipomisehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi torttumalli onkin nätti. Muutamia leivonnaisia aion minäkin tehdä vielä jouluksi.

      Poista
  9. Kissat varmaan heti käyttää tilaisuuden hyväksi kokeilla jään kestävyyttä! Toivottavasti eivät putoa jäihin, vaikka niillä onkin 9 henkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu on nuoruusvuosinaan muutaman kerran pudonnut jokeen! Ja kyllä tuli kiire kipittää sisälle, kun turkki alkoi jäätyä.

      Poista
  10. Ihaniaa joulu-tunnelmaa.
    Hyvää joulun odotusta.

    VastaaPoista
  11. Kauniita talvisia tunnelmakuvia :) Vanhan ajan markkinoille sekä Vetelin navetan markkinoille olisin halunnut, mutta me oltiin reissussa. No kävin minäkin muutamissa joulumarkkinoissa. Hammin tuotteet on kauniita. Minullakin on kortteja, jotka olisi kiva laittaa kehyksiin. Mukavaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva käydä jossakin kauempanakin joulutorilla. Pari kertaa olen käynyt Tallinnassa ja kerran Prahassa.

      Poista
  12. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat:)Joulupukki,hiukkasen solakka,mutta kylläpä lihho joulun aikana,herrkkuja syyeessä.
    ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä pukilla lihomisen varaa... Mukavia joulutouhuja sinnekin!

      Poista
  13. Aivan mieletön paikka tuo navetta! Ihania joulutunnelmia ja toivottavasti vielä ehdit joulutoreille. <3 Ihanaa joulun aikaa Eeviregina. <3

    VastaaPoista
  14. ihanat kuvat! Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista