tiistai 24. maaliskuuta 2020

Ohtakari


Kävimme naistenpäivänä ajelulla ja päiväkahveilla (termarissa)
Ohtakarin kalastajakylässä, Lohtajalla.
 

Tämä paikka on todella kaunis. Kesäaikaan käymme silloin,
tällöin täällä iltaisin kahvilla Katiska-baarissa. Vattajan upeat
hiekkarannat vetävät tänne nautiskelijoita runsaasti kesäpäivinä. 


Paljon tuulenpesiä.
 

 Kalastajakylän "eiffel". 


Ei ole vielä kesä, ei todellakaan. Saaressa oli tosi kylmä tuuli.
Rannassa on jäätä, mutta meri on avoin. Ollut varmaan koko
talven.Tai mikä tämä nyt sitten oli, syksyä monta kuukautta...
 



Käydessämme tuolla, ei ollut vielä liikkumisrajoituksia. Silti
emme nähneet siellä kuin yhden parin tulevan mökiltään.
 



Ei viitsisi puhua mitään tästä tämänhetkisestä tilanteesta. Aika
kuluu ihan hyvin kotosalla,  töitä löytyy laidasta laitaan, kunhan
saisi jotain aikaan. Parina päivänä ollaan tehty siivouksia pihalla.


Loppuviikkoon saakka saa jännittää, pääseekö siskon poika
Intiasta kotiin. Siellä uhataan laittaa rajat kiinni viikonloppuna 
ja turistit ulos maasta. Yksistään Israelista on turisteja siellä
noin 3000! Mahtaa olla hirveä härdelli kentillä.
 Pojilla oli tarkoitus olla 5 kuukautta reissussa ja se kutistui nyt
vajaaseen kolmeen viikkoon. On kuitenkin parempi tulla sieltä
kotiin, kunhan vaan pääsevät. Liput on saatu nyt torstaille, mutta
mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma!


Kahvit joutui juoda autossa!

Koittakaahan pärjäillä, kotoilla ja pysykää terveenä!
                                           Eeviregina.

24 kommenttia:

  1. Kivan ja hyvin hoiretun näköösiä tupia/mökkiä. Kyllä tuallaasen turistimäärän kotiuttamisehen tarvitahan monta lentsikkaa, huh. Toivottavasti lento toteutuu ja poijat pääsöövät turvallisesti kotia. Täälä arki sujuu niinku ennenki, navetas ja tuvas. Taimitouhujaki riittää, aika kuluu kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohtakari on tosi idyllinen paikka.
      Israel lennättää kansalaisiaan kotiin ympäri maailmaa. Viime viikolla neljä konetta haki porukkaa Perusta. Onneksi suomalaisetkin pääsevät kotiin Espanjasta, Turkista ja Thaimaasta.

      Poista
  2. Onpa kauniita paikkoja ja hyviä kuvia. Näkyy olevan luntakin. Toivotaan, että poika pääsee turvallisesti takaisin Suomeen.

    VastaaPoista
  3. Kuvien otosta on vähän aikaa ja silloin ripsasi lisää luntakin. Nyt taitaa olla saari lumeton.
    Siskonpoika asuu Israelissa ja on menossa sinne takaisin. Sieltä nuoriso lähtee usein reissuun armeijan jälkeen. Armeijahan kestää melkein kolme vuotta, joten sen jälkeen matka on vaihtelua!

    VastaaPoista
  4. Kelpaisi tuolla kahvitella..:)
    MAinio tuo koivu tuulenpesineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ne kahvit maistuukin aina ulkona paremmalta! Noita tuulenpesiä on tuolla saaressa ueammassakin puussa.

      Poista
  5. Hienot kuvat Ohtakarista <3 ihanaa kevättä sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohtakari on upea paikka! Hyvää ja tervettä kevättä myös sinulle.

      Poista
  6. Kauniilla paikoilla olette käyneet ja aina ulkoilla saa. Toivottavasti poika pääsee kotiin turvallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi luonnossa löytyy kauniita kahvittelupaikkoja. Kunhan vaan tuo kylmä tuuli laantuisi.
      Toivotaan kyllä koko suvun voimin, että pojat pääsee kotiin. On se vaan turvallisempaa olla kotona karanteenissa, kuin kehitysmaassa jumissa.

      Poista
  7. Aivan ihania maisemia. Melkein voi aistia raikkaan ilman, kun katsoo noita kuvia. Toivotaan, että siskonpoikasi pääsee turvallisesti ja terveenä kotiin.
    Kaikin puolin hyvää kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi voi ainakin omalla pihalla liikkua, jos meillekin tulee kielto tarpeettomasta liikkumisesta. Ihan pelottavaa ja lamaannuttavaa. Miten ihmeessä maailma muuttui näin nopeasti!
      Toivon todella, että pojat pääsevät kotiin.

      Poista
  8. Ohtakarista ja Lohtajasta tuli heti mieleeni radion Merisää tiedotukset! hieno retkikohde, ja aina tosiaan voi retkikahvit nauttia autossa, upeaa maisemaa katselee mieluusti tuulensuojassa kahvista nauttien.
    mukava kuulla, et siskonpoikasi on saanut lentoliput. voin vain kuvitella millainen ihmispaljous Intian lentokentillä vallitsee nyt. tuntuu ihan uskomattomalta, et me tulimme sieltä vasta kuukausi sitten. tilanne on totaalisesti muuttunut ja nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pelottavaa, miten nopeasti maailma muuttui! Tiedän että Intiassa on kaaos, mutta niin varmasti muuallakin, missä on vielä paljon turisteja matkoillaan. Ahdistavaa ja lamaannuttavaa.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin on ja odotan kesää ja lämpimämpiä ilmoja. Jospa pääsemme sinne uudelleen kahville.

      Poista
  10. Ohtakari on kaunis paikka, eikä tosiaankaan näy tungosta. Tuulisena päivänä varmasti oli kylmä, jos tuuli puhaltaa suoraan mereltä.
    Kotona kyllä riittää tekemistä, jos vain saa itsensä hommiin. Koitetaan pitää mieli positiivisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla olisi hurjasti kaikenlaisia hommia, mutta tästä epävarmasta ajastako johtuu, etten meinaa saada kiinni mistään...

      Poista
  11. Onpa raikkaan ja rauhallisen näköistä. Vastakohta Intian valtavalle ihmispaljoudelle. Toivottavasti pojat pääsevät kotiin.

    Voit kopioida kiitollisuuslistani, kiitos kysymästä. ❤️

    Rauhallista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos listasta! Käytän seuraavaan postaukseeni.
      Pojat pääsivät kotimaahansa Israeliin ja ovat karanteenissa kotikaupungissaan. Helpotuksen huokaus!

      Poista
  12. Olen käynyt siellä myös usein ajelemassa. On todella kaunis paikka. Aurinkoa viikkoosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löytyy kivoja retkikohteita ympäristöstä ja onneksi me saamme vielä ainakin liikkua luonnossa. Israelissa siskojeni perheet saavat käydä vain ruokakaupassa ja apteekissa luvan kanssa ja kotoa saa kävellä vain 100 metriä suuntaansa. Aika lyhyt lenkkipolku!

      Poista
  13. Kaunis paikka ja luntakin näyttää olevan. Hienoa, että pojat pääsivät kotiin. Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on lunta, välillä ei. Nyt ei ole, mutta ehkä huomenna sataa... Mukavaa puutarhakevättä sinulle, koronasta huolimatta!

      Poista